Siirry suoraan sisältöön

Pettilän formuloissa ei bensa haissut

Teksti ja kuvat: Sirkka-Liisa Vaalivirta

Pettilän maalaismarkkinat Savitaipaleella vetivät väkeä niin, että kylätalon pihamaalla oli paikoin jopa ahdasta.

Letut, makkarat, kahvit ja hernerokka maistuivat, munkkeja paistettiin paikan päällä ja välillä kahvia joutui odottelemaan, kun pannut eivät ehtineet keittää tarpeeksi nopeasti.

Sisällä tukahduttavassa kuumuudessa sai hypistellä kirpparitavaroita, ja toisaalla tutustua Pettilän Pikkupuotiin, joka todella on kooltaan nimensä mukainen, mutta hyvin monipuolinen. Lähes aina auki olevasta puodista löytää melkein kaiken, mitä arjessaan tarvitsee!

Kojuissa pihamaalla myytiin monenlaista, oli koruja, kauneudenhoitoaineita, pottuja ja sipuleita,oli arpoja ja arvausta, metrilakua ja tikanheittoa, Heikki Hytti viihdytti haitareineen – markkinameininkiä siis parhaimmillaan.
Väkeä kuitenkin saattoi vetää upean sään lisäksi viisi vuotta tauolla olleet polkuformulat, joita ansiokkaasti entiseen malliin selosti Matti Kyllönen.

Hurtti huumori ja mainiot sanakäänteet siivittivät kisoja niin aika-ajoissa kuin finaalissakin, mutta kysyttäessä kuinka nämä kisat eroavat oikeista formuloista, Kyllöseltä löytyy vain yksi sana kuvaamaan eroa: ”Täydellisesti!”.
Kymmenkunta joukketta kisaili sitten helteessä upean kiertopalkintopytyn omistuksesta. Rata mutkineen oli aidattu nauhoin, ja tankkauspaikkakin löytyi puolivälistä. Siellä tosin ei tankattu autoa, vaan toinen kuskeista, ja siinä sai myös vaihtaa ohjaajan ja työntäjän paikkaa.

Joukkueet joutuivat ajamaan aika-ajoissa kaksi kierrosta, jotta kaikki neljä osallistujaa pääsi näyttämään parastaan.
Varsinaisessa finaalissa ajettiin sitten pareittain. Suuri merkitys oli onnistuneella lähdöllä , sillä kapealla radalla ohitus ei olisi onnistunut.

Voittajajoukkue Team Virtanen starttaa kuvassa vasemmalla.

Tälle kierrokselle oli myös lisäkilpailu, lisäkierroksella piti vesisuihkulla kaattaa kanistereita, kun juottopisteessä toinen joukkue sillä aikaa veti mehupillillä juomaa. Vauhtia ja tyyliä oli monenlaista), välillä joku teki maaliviivalle mahalaskunkin kaikkensa antaneena.

Team Virtasen vauhtia.

Voittajajoukkueeksi selvisi lopulta pitkän ja tarkan ajanlaskun myötä paikallinen Team Virtanen, joka oli omistanut kiertopalkintopytyn jo aiemminkin. Palkintojen jako sujui mallikkaasti kuten pitääkin, kuplajuomaakin suihkittiin.

Varsinaisen kisan jälkeen pienimmäiset pääsivät vielä kokeilemaan formuloita, joten tulevaisuus näille kisoille lienee taattu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *