Siirry suoraan sisältöön

Art Paimensaari –näyttelyllä upea päätös

Teksti ja kuvat: Eeva Jokipelto

Kesän 2013 Art Paimensaari –näyttely päättyi sunnuntaina 11.8. upeaan musiikkitapahtumaan. Se huipentui Maire ja Taisto Taalikaisen klassisten laulujen  konserttiin.

Taalikaiset esittivät suomalaisten säveltäjien tuttua ja hienoa tuotantoa.

Savitaipaleella 70-luvulla kanttorina toiminut Kaarina Lindqvist säesti ansiokkaasti. Musiikkisikermässä kuultiin mm. Sibeliuksen, Kuulan, Merikannon ja monen muun säveltäjän jo kansakouluajoilta tuttuja sävelmiä.

Välillä laulaja tenttasi yleisöäkin, tunnistivatko nämä sanoittajia, Leinoa, Kiveä jne. Kuulimme myös yhden Taisto Taalikaisen Lindblad-runoon säveltämän laulun.

Maire Taalikaisen sopraano soi kauniina edelleenkin, vaikka ikävuosia on kertynyt. Eikä voi kuin ihmetellä, miten ääni kesti liki tunnin kestäneen ohjelman ajan. Myös pariskunnan duetot saivat kuulijan herkistymään.

Vaikka näyttely on pitkin kesää jäänyt lehdistön taholta varsin vähälle huomiolle, oli ateljee niin täynnä kuuljoita, että osa joutui olemaan kuunteluoppilaina verannalla. Onneksi konsertin tekninen mestari Ari Lindqvist oli huolehtinut kuuluvuudesta myös ulkotiloihin. Hän myös juonsi tapahtuman totuttuun lupsakkaaseen tyyliinsä.

Ari Lindqvist juonsi myös pihalaulajaiset kaksi viikkoa aiemmin.

Ja vaikka hän on vaatimattomasti ilmoittanut olevansa vain taivaanrannan maalari, hänkin yllätti kesätapahtumissa kitaravirtuoosina laulattamalla Kaarinansa kanssa yleisöä Kansantaiteen sunnuntaitapahtumassa.

Art Paimensaaren kesä sujui odotettua paremmin, vaikka Kansantaide oli siirtynyt kirkonkylän keskustaan. Se vähensi savitaipalelaisia näyttelyvieraita Paimensaaressa.

Kävijöitä oli Paimensaaressa nimensä vieraskirjaan kirjoittaneiden mukaan kaikkiaan yli 650. Heitä tuli aina Australiaa ja Saksaa myöten. Kesäasukkaat ovat aina käyneet Paimensaaressa kiitettävästi vuosikymmenestä toiseen.

Päätöstilaisuudessa koettiin oikea väenpaljous.

Näyttelykuraattori Aino Stepanyuk on toiminut ammattioppaana ja tulkkina Pietarissa ja Valamossa. Koska hän suomalaisten vanhempien lapsena ja paluumuuttajana hallitsee myös venäjän, hän sai paikkakunnalla toimivia ja lomailevia venäläisiä vierailemaan näyttelyssä, mikä oli uutta.

Kaikkiaan neljä sunnuntaitapahtumaa Paimensaaressa olivat onnistuneita: sää suosi lähes trooppisesta kesästä huolimatta tai siitä johtuen.

Päättäjäisissä esiintyivät myös Lauri Kauppi (vas.) ja Sinikka ja Eino Aapro.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *