Siirry suoraan sisältöön

Arja Luukkanen lähti vapaalle

Lemin hyvinvointiasemalla juotiin torstaina läksiäiskahveja. Eksoten palveluneuvoja Arja Luukkanen oli viimeistä päivää töissä.

Arja Luukkanen totuttelee nyt olemaan vapaalla.

Arja Luukkanen totuttelee nyt olemaan vapaalla.

Vuosilomien jälkeen helmikuun ensimmäisenä Luukkasella alkavat eläkepäivät. Taakse jää 30-vuotinen ura Lemin sosiaalitoimen ja Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin palveluksessa.

-Olimme muuttaneet Lemille vuonna 1987. Ensimmäisen vuoden olin työttömänä, mutta sitten tammikuussa 1988 sain vanhainkodin johtajan viransijaisuuden Palolassa, hän kertoo.

Sijaisuutta kesti kolme vuotta. Kun Lemi erosi terveyskeskuskuntainliitosta ja käynnisti oman sosiaali- ja terveystoimen vuoden 1991 alussa, Arja Luukkanen pestattiin toimistosihteriksi.

 

Vuonna 2010 työnantaja vaihtui Eksoteksi sosiaali- ja tervestointen yhdistyttyä maakunnallsesti.

-Eksoten palveluksessa olen ollut kolmessa tehtävässä: toimistonhoitajana, etuuskäsittelijänä ja nyt viimeksi palveluneuvojana. Tehtävien vaihtuminen on pitänyt virkeänä.

Arja Luukkanen sanoo nauttineensa työnteosta, eikä hän ole ehtinyt kaivata eläkkeelle.

-Olen aina ollut työorientoitunut. Työ ryhdittää päivää ja antaa pontta elämään.

Lemin pieni yksikkö ja yhteistyö Kelan kanssa on toiminut hyvin.

-Pienen paikkakunnan etu on, että tästä ei ole tullut etuustehdasta, hän sanoo.

 

30 vuoden mittaiseksi venynyt ura sosiaalitoimessa ei aikoinaan ollut Luukkasen unelma-ammatti.

-Ihan ensimmäinen ammattihaaveeni oli kotitalousopettaja, toisena tuli toimittaja. Mutta sitten opiskelinkin hallintotieteitä.

Puoliso Simo Luukkasesta tuli kunnanjohtaja.

-Samaan kuntaan ei kahta kunnanjohtajaa mahdu, joten minun oli tehtävä jotain muuta.

Arja Luukkanen viihtyi sosiaalitoimen tehtävissä 30 vuotta, joten huono vaihtoehto se ei ollut. Nyt olo on haikea.

 

Työt hyvinvointiasemalla tulevat tehdyksi jatkossakin, hän vakuuttaa ja kertoo ainakin tammikuun loppuun kestävistä järjestelyistä:

-Palveluneuvojaksi tulee Lea Aalto. Hän on tavattavissa aina maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Tiistaisin työhuone on sosiaalityöntekijän ja torstaisin sosiaaliohjaajan käytössä.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *