Siirry suoraan sisältöön

Lemin ennakkoäänestys edelliskerran tahtiin

735 lemiläistä on äänestänyt jo tämän kevään eduskuntavaaleissa. Tiistaina päättyneen ennakkoäänestyksen myötä Lemin äänestysaktiivisuus on nyt 31,0 prosenttia. Äänioikeutettuja on kaikkiaan  2.370.

Ennakkoon äänestäneiden osuus on puolta prosenttiyksikköä korkeampi kuin kevään 2015 eduskuntavaaleissa. Tuolloin 734 ennakkoon äänestänyttä merkitsi 30,5 prosentin äänestysaktiivisuutta,

Vuoden 2015 vaaleissa varsinaisena vaalipäivänä uurnilla kävi 970 henkilöä eli 40,2 prosenttia äänioikeutetuista. Äänioikeuttettuja oli hieman tämänvuotista enemmän, 2.412.

Savitaipaleen 2.229 äänioikeutetusta äänesti nyt ennakkoon peräti 41,6 prosenttia eli 1.218 kuntalaista.

Neljä vuotta sitten Savitaipaleen ennakkoäänestysaktiivisuus oli 37,7 prosenttia, kun 1.167 henkeä kävi äänestämässä. Vaalipäivän prosentti oli alhaisempi, 33,6, kun uurnilla kävi 1.042 savitaipalelaista. Kaikkiaän äänensä käytti 71,7 prosenttia 3.098 kuntalaisesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *