Siirry suoraan sisältöön

Sateiden välissä Tuulimyllypolulle

Sateinen lauantai ei ollut niin sateinen, etteikö olisi voinut lähteä retkeilemään. Tunnin rako sadepilvien välissä riitti Tuulimyllypolin kiertämiseen Lemin Huttulassa.

 Nimensä polku on tietenkin saanut Huttulan tuulimyllystä.

Nimensä polku on tietenkin saanut Huttulan tuulimyllystä.

Alunperin oli tarkoitus kiertää Repoveden polku, mutta kun Tuulimyllypolkua emme olleet aiemmin kierttäneet, valitsimme sen reitiksi.

Alkumatkan reitti onkin sama ja kulkee ohi komeiden kivimuodostelmien.

Alkumatkan reitti onkin sama ja kulkee muun muassa ohi komeiden kivimuodostelmien.

 

Nuorakallio on aikojen alussa haljennut kahtia.

Nuorakallio on aikojen alussa haljennut kahtia.

Sateen kastamilla kallioilla piti olla tarkkana, ettei liukastu. Varsinkin kapuamiset alaspäin olivat vaativia.

Tuulimyllypolku vie Tevaniementielle ja siltä yli Mikkelintien Huttulan puolelle.

 

Kuusimetsät ja mäntykankaat ovat mukavia kuljettavia.

Kuusimetsät ja mäntykankaat ovat mukavia kuljettavia.

 

Tuulimyllyn mäen avarat peltomaisemat ovat sitten aivan muuta.

Tuulimyllyn mäen avarat peltomaisemat ovat sitten aivan muuta.

Sade tuli päälle, juuri kun olimme mäellä. Ladon räystään alla oli hyvä pitää sadetta kuuron ajan. Pahemmin emme kastuneet. Sää oli oikeastaan mitä mainioin. Ja reitti mitä mielenkiintoisin.

2 kommenttia artikkeliin “Sateiden välissä Tuulimyllypolulle”

  1. Markku Nikunen

    Muistui tuota juttua lukiessani mieleeni lapsena ihmettelemämme asia Salmenkylässä: Kaimäen talolta Saimaan rantaan johtaneen polun varressa, mäen alla, muistaakseni parinkymmenen metrin päässä polusta vasemmalle oli noin puolen metrin korkuinen kivi, jonka päällä oli jalanjälkeä muistuttava painauma. Aivan kuin joku olisi astunut sulalle kivelle.
    Muistaakohan joku muu tällaista nähneensä?

  2. pekka tapanainen

    Olin viimeinen ikäluokka Regina Peltolan luokalla Huttulan yliopistossa 60- luvun puolivälissä ja se oli aikaa se.Teimme oikean luokkaretken sinä keväänä.Lähdettiin koulun pihalta Juureismäelle ja sitten myllylle.Siellä Rikina kertoi myllystä ja kotiseudusta mitä osasi.Myllyltä palasimme Kumpulan kautta takaisin koululle,ja oli jännää.Toivotaan että mylly säilyy vielä pitkään

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *