Lemin kirjava pääsi peltoon

Veeti Liikkanen istutti Lemin kirjavaa Uimin Jukasessa, Eija Karhu katsoi päältä. Kuva: Pentti Karhu.

Tiistaina iltapäivällä aurinko paistoi Lemin Uimilla ja lämmitti rapamultamaan siemenperunalle sopivaksi. Tenho Jukasen pellolla saivat tutut lajikkeet seuraansa Lemin kirjavaa, uusvanhaa lemiläiskantaa. Eija ja Pentti Karhu Kuukanniemestä yhdessä tyttärenpoikansa Veeti Liikkasen kanssa kätkivät maahan 20 kirjavaa mukulaa.Viime kesänä Yhteissanomien ”perunapalstalla” elvytetty Lemin kirjava, alkujaan norjalainen Tromöypotet, teki niin hyvän sadon, että syömäperunoiden lisäksi riitti siemenperunaksi tälle kesällä sata mukulaa. Niistä 20 istutettiin viimekesäiselle palstalle Lemin kirkolle, ja pienempiä eriä on aloittanut kasvun niin ikään kirkonmäellä.

Mutta yksi satsi päätyi siis Uimille, yksi Urolaan, ja yksi  erä Savitaipaleen Säänjärvelle. Niiden lisäksi viisi Lemin kirjavaa on löytänyt kasvatuskodin Suomenlinnasta Helsingistä; merelliset saariolosuhteet varmaankin suosivat norjalaissaaren perunaa. Mutta miten käy yhdelle mukulalle, joka matkasi aina Gambiaan Länsi-Afrikkaan saakka?

Lemin Kirjava -verkkolehti seuraa kesän aikana, miten Lemin kirjava missäkin menestyy.