Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

Mäntyperän eukko starttasi Sievän Sinisen hyvissä ajoin ennen kutsuaikaa. Tuumasi, että siihen auton saa sopivasti invaparkkiin seurakuntatalon kupeelle, mutta laittoi rollan kuitenkin varalta kyytiin. Ja muistiinpanovälineet ja kameran, aikoi tehdä kunnon jutun kunnon asioista.

Enpä päässyt kunnolla edes kääntymään pois tupaten täydestä pihasta, autoja oli kadullakin molemmin puolin tietä, joten ajoin sitten seurakunnan parkkiin kirkon taakse, josta paikka viimein löytyi entisen Yhteissanomien ovenpielestä, invalappuineen…?

Reipasta kävelyä siis rollan kanssa takaisin talolle. Siinäpä oli monta rollaa parkissa portaan pielessä, ja autojen invapaikka oli reunustettu autoilla niin, ettei sinne olisi mitenkään päässytkään.

Tupa oli jo tupaten täynnä, joten rollalla istuen sentään näin, että siellä kaukana edessä kymmenien ”niskasten” takana oli jotain liikettä. Oli karttatelineellä roikkuva ”näyttö”, josta tänne kauas erottui vain värit, ja joku puhui mikrofoniin, hänestä näkyi vain pää.

Mäntyperän eukko on pitkään miettinyt, miksi vihaa mikrofoneja. En koskaan kuule puheesta  tai laulusta sanoja, ja usein musiikkiinkin tulee mukaan joku outo suhina ja kumina, kuin kellarissa villasukan kautta kuiskatessa…

Tänään se taas harmitti kovasti. Joku kertoi, että kaikki kunnat on nyt käyty läpi, ja mainitsi, että näin vanhusten viikolla teemana on ollut ”kukaan ei jää yksin”. – Olihan meitä paljon, mutta missä olivat ne, jotka eivät kodeistaan tai asumuksistaan minnekään pääse, eivät osaa tai jaksa etsiä kyytejä, eivätkä edes tiedä koko tapaamisesta… heikoimmat jäävät aina yksin!

Olin pyytänyt esiintyjien nimilistaa, koska taakse ei todellakaan sen paremmin näkynyt kuin kuulunutkaan, mutta järjestäjillä oli varmasti yleisömäärän kanssa niin kiire, etten listaa saanut. Puheista siis epämääräisiä pätkiä: Arja? kertoi kunnan liikuntamahdollisuuksista, halleista ja pinkkireitistä, jonka avulla muistisairaskin osaa kotiin…

Järjestöille kunta jakaa vuosittain 80.000 euroa, yhdistyksiä on paljon, siis myös pyyntöjä. Kirjastoon hankitaan noin kolme uutta kirjaa kunnan asukasta kohti (3000), en tiedä kuinka joku jossain kunnan perukoilla tietää tai jaksaa tai edes ymmärtää, miten voisi käydä siellä omatoimiaukioloaikoina, tms. kun ei ole kyytiä, eikä rahaa uusiin rilleihin. Kutsutaksi kulkee kerran viikossa neljällä reitillä. Sitä kannattaisi kysellä,mutta mistä ja keneltä?

Nuorisosta ja vanhuksista pidetään huolta, vanhus-ja vammaisneuvostokin on, ja tähän kuulin muutaman nimenkin, Sirpa Onttinen, Maija Saimalahti, Harri Näkki, Merja Paatos  jne. Tässä vaiheessa luovutin. Olin odottanut mahdollista keskustelua, että olisimme voineet kysellä ja kertoa omia kokemuksia, mutta tämähän ei ollutkaan keskustelu- vaan ylemmältä taholta tuleva tiedotustilaisuus, Ja juuri kun olin vaipumassa masennukseen, eteen ilmestyi vaaleaan asuun pukeutunut vaaleahiuksinen nainen, joka osoittautui fysiatriksi. Hän puhui ilman mikrofonia, ja sanat kuuluivat taakse asti.

Hän kertoi miten hänet tavoittaa, ja mistä ja mikä on hänen työnkuvansa. Hän selitti hyvin tarkkaan miten apuvälineitä saa, ja miten ne voi palauttaa liikuntatalolle ”kun pää-ovesta tulee sisään, niin siitä vasemmalle, apuvälineiden palautus ovi on auki, siellä on laatikko johon pitää jättää lappu kuka on palauttanut mitäkin ja milloin.” Ajanvarauksella häneltä saa neuvontaa ja ohjausta, sekä henk.kohtasta arviointia hoidon- ja avuntarpeesta, sekä kotona asumisen tukemisesta. Myös apuvälineiden huolto onnistuu hänen kautta. Saatoin kuulla nimen huonosti, olikohan Sari Laamanen. Paperisista kuntatiedotteitteista ehkä voi tarkistaa, jos on tullut talteen pantua. Kotikuntoutustakin on tarjolla, vaikka Mäntyperän eukolle leikkauksen jälkeen sanottiin sairaalassa ettei ”Savitaipaleella ole mitään,” Ei hoitoa, ei kuntoutusta… 

Pelastuslaitos kertoi kotivarasta ja muusta turvallisuudesta, sekä myös uudesta, tulossa olevasta vaara-ilmoituksesta. Sen on tarkoitus tavoittaa kaikki ihmiset, ja se tulee kännyyn, olipa känny auki tai kiinni, ensi keskiviikkona (3.11) tuota on tarkoitus valtakunnallisesti kokeilla. Mahtaneeko tulla tämän eukon kännyyn, tätä kun ei voi edes jäljittää, on sen verran vanhaa ja hyvää mallia!

Olin jo pitkään ollut huolissani pitopalvelun hermoista… miten ihmeessä pystyvät kahvittamaan näin suuren joukon!! Mutta niin vain Päivi Pihamo tässä lataa kuppeja pöytään, ties monettako kertaa, ja sanoi, ettei ole kesken kaiken tarvinnut leipomaan lähteä, lettipullaa riittää. Mäntyperän eukko hillitsi kahvinhimonsa, ja kiersi koko salin tutustuen erilaisten hyvinvointiyritysten esittelypöytiin, siinä ohimennen kuuli, että tapahtuman oli avannut Sari Lind…

Näin valtava määrä ihmisiä kertonee myös hädästä, jota Savitaipaleella tunnetaan, kun kaikki palvelut menevät aina kauemmas, suurempiin yksiköihin, eikä kukaan osaa laskea miten kalliiksi tulee jatkuva kulkeminen paikasta toiseen, aina uusien ja tuntemattomien ihmisten hoitoon, jonnekin missä kukaan ei tunne sinua ja olosuhteitasi, eikä ehdi eikä jaksa ottaa taustoistasi selvää. Kiitos kuitenkin tästä -ei ehkä käden- mutta pikkurillin ojennuksesta sentään!