Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

Eile aamul ei Mäntyperä eukko tovellakaa kajehtint aurakuskei. Ensimmäise kerra lakasi portaat aamuhämäris, ko tuiskulumi yletty ove alalaitaa. Tunni pääst uuvvestaa ja illal viel komanne kerra.

Tiellä ei juur liikennet näkynt, puut huojuit siihe mallii, jot jos ois olt enerkialaitos niiku enne, ni sähköt ois olt poiikki tunti tolkul. Sivuttaine tuuli pöllytti metsii ja tukistel kuuse latvoi, viskel viimessii lummii oksilt isoin mätkyin maaha, tai hienoin tiukkulumharsoin sumens näkyväisyyttä.

Ei tehnt miel ulos. Harmikkii kattel vaa ikkunast hetke aikaa, ko oravaine kaivo ruokintakaukalost lumkerrokse alt siemennii syötäväksee. kohtaha siihe tupsaht tintti jos toinekii, pienii olivat ilma pörrötettyy untuvatakkii, jonkuu pyrstö ol yöunil jäätynt erikoisee viuhkamuotoo.

Kuitenkii tää talvi on olt tähä ast paras maholline. Ko tää hirvittävä lonkkavaiva iski syyskesäl euko toimettommaa kuntoo, ni sillo viel hetke aattel mite pärjää, ko ei voi ajjaa autoo, ei pääse marjamettää, ei voi hoitaa kukkasiaa – tuntu, jot kaik ol mahotont.

Mut aikapa rupes kulumaa yllättävä noppeest, ko alko ettii konstei ja keinoi. Metrisii varsii kiinnitetyil sallaattiottimil keräs marjoi pihalaitamilt, mattoi saatto pestä puutarhapöyväl sajevesil, ja viijä kuivummaa vanhoil lastevaunuil, apuväline lainaamost löyty mainiot tarttumavehkeet, joilla on onnistunt nii kitkemine ko nyt talvel polttopuitte poimimine kassiloihi… Ja koska aikaa menee kaike tekemissee tosi, tosi paljo, ykskää päivä ei oo käynt pitkäks.  Pitkä ja pimmee syksy muuttu pitkäks ja pimmeeks alkutalveks, ei olt liukasta eikä lumhommii.

Ainoo mikä takkuis tosissa ol tuo terveyvehoito. Kaik kokkeilut omahoitajast omalääkärrii on pikku hiljaa käynt mahottomaks, koska sitä ei oikeestaa oo, millo mikäkii paikka on kii, ihmiset vaihtuu, kukkaa ei tiijä mittää, kalliil lanssikyyvil ajatettaa naapurkuntii tai kaupunkii, tulloo päälekkäist lääkityst ja monelaist tiaknoosii, eilse lääkäri ohjeet nollattaa ja annettaa uuvet. Ihmist juoksutettaa paikast toisee, kukkaa ei tiijä mittää ja eiline puhelinumero on taas muuttunt…

Meijä Salli kehu telkkaris maan lyhympii jonoi… tää eukko tietää (ja moni muukii) mite niitä lyhennettää. Eukko ol saant kirjee jos kerrottii et oot jonos, ja nyt siu pittää täyttää tällast ja tuollast plankettii ja käyvä niis ja näis kokkeis ja hammaslääkäris, ja sit tul kutsu ortopeji haastatteluu. Niiko leikkauksest pit haastaa… ei olt ortopetii vaa jokkuu harjotteleva immeine joka tylyst sano, et ei myö sinnuu leikkauksel voija auttaa, takas koti kuntoutuksee (jota ei ees olt.)

Ni siihe sit joulutauko, jollo kaik paikat ol kii, ja vuoje alust kaik alkaa taas alust ja tulloo yhteiskunnal hirvee kalliiks ja eukol tuskaisaks. Ja yllätys, ylltätys, tällast kohtelluu on olt monel muulkii!!!!  Jotekii tää taistelu muuttu pikkuse kevveemmäks, ko pitkät paikallaaolot laitto ettimmää jottai hommaa käsil sillokii ko ei tiskant tai yrittänt kinkkaamal siivota tai hakkee puita.

Löysi vanha laatiko täyn pikkussii jäänös lankakerrii, kaike värissii ja  laatussii. Tul mukkaa satuisat tontut! Ensteks eukko virkkail kauniit mekot hiekotushiekkapulloin pääl, sit rupes kehittymmää joulukalentertontut, joista moni lähti uutee kottii hetkoht synnyttyää hammee taskus kynttilä tai karkkipurkki. Ja sit tul eukol mielee kesä  – ja se satupolku…..

Ensmäse pikkupossu jälkee synty toine piene karkkipurki ympäril, kolmas karkas jo uutee kottii, mut uus kolmas ….siinhä on tarina kolmest pienest possust! Mut isopahasuven sijjaa possut saikii ilose paimentytö kaveriksee… ja euko mieles on heil jo paikka polul, ja tarinakkii kerrottavan.

Ehä mie tiijä onks miust kesälkää minkää polu tekijäks, mut toivosha se on hyvä ellää ja miel pyssyy kasas. Siihe tok auttaa hiuka seki, et meil köyhil on yhetiskunta järjestänt kytyii pussilipuhinnal, ko ymmärtää vaa hakkee semmost, miu kohal viisamma avustuksel tul kaheksa yhesuuntaist reissuu, joist mie muutama laita kuoroharjotuksii, ah mikä riemu!

Yhes telkkarohjelmas ol mysteerikokki, miul käi viime yön mysteeri-aura. Keskel pihhaa ast ol tie auk! Ja ko miu viralline aura tul (– oli herättänt hänet keske hyvi ansaittuin unnii ihmetelle miks homma on jäänt keske…) ni hää ei tient toisest auraajast mittää, mut auras kuitekii piha loppuu. Toivottavast saap nyt rauhas nukkuu, enneko taas uus urakka iskee vuorokauvve mittasena.

Nyt siel sattaa vettä, kesä keikkui tulloo, mut eikähä täs viel monet tuiskut ja pakkaset sitä enne saaha. Mäntyperä eukko on hyvi onnelline sairastaissaa tääl metä keskel mis on luonto ja lintuset lähel koko aja, aika kulluu ko siivil. Jottai täälkii kuitekii oppii. Jos immeisel ei oo perettä eikä ystävii ja sattuu olemaa luonteeltaa vähemmä röyhkee ja hyökkäävä, ni mistää ei mittää appuu ja neuvoo saa. Kuikaha paljo meil on nytkii mummeileit ja pappoi kitumas yksinnää poissa viisaampii silmist. Iha oikeest pitäis olla jonkiilaist seurantaa ja käjest pittäi opastust, sitä normaalii huolepittoo. Jot tää Hyvinvointialue ois nimesä mukkaine meil kaikil.