Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivrta

Aamuaikaisin rullataan vuoteet ja pakataan tiukasti jääkaapissa yön muhineet eväämme auton jääkappiin. Jätämme pikkuisen mökkimme tyytyväisinä, mökki oli varmaan äskettäin remontoitu, seinät olivat niin puhtaan vaaleat, ja lattialla hyvin siivottava puun näköinen laminaatti, tai mikä lie.

Ajomatkaa tälle päivälle ei paljon tule, sillä päätämme ”ottaa mökin Pyhältä”. Joutsenet ovat alkaneet jo kokoontua syysmuutolle, Kemijärvessä valkeita lintuja on jo toista sataa. Kyselen kännyllä Harmin kuulumisia, oma siivoojani puistelee siellä minulle mattoja, ja kertoo Harmin makaavan ruhtinaallisesti sängyssä, kissalla on kissan päivät.

Pyhälle ajetaan Oravan kautta, järven yli näkyy ruskainen tunturi. Ajamme  mökkivarauspaikkaan, josta on aina löytynyt majoitus meille kohtuu hintaan. Nyt on outo nainen tiskin takana, ei sanokaan, että kyllä teille löytyy,… tai toki löytyy, valtava paikka, joka on ainoa tarjottava, hintaa noin 400 euroa /kolme vuorokautta….

Soitamme Lapin Oravaan, ja palaamme takaisin järven toiseen päähän. Vähän epäilyttää, mihin oikein joudumme, joskus emme ole ihan tyytyväisiä olleet tällä puolen järveä. Vaan arvaas miten kävi nyt! Tässäpä kartano meille kahdeksi vuorokaudeksi à 60 euroa!

Kannamme tavarat tupaan, emmekä malta jäädä paremmin tutkimaan lukemattomien huoneitten runsautta kartanossamme, vaan ajamme takaisin Pyhälle, hotellin pihaan Isonkurun polun päähän. Kaveri lähtee kiertämään Karhunjuomalammen kautta, minä yritän taas Pyhänkasteen putoukselle…

En malta madella, minulla on kiire päästä nauttimaan kurun kultaisesta ruskasta,

kirkkaista vesistä, harmaista kivivyöryistä ja kas…j uhannuksen jälkeen leveillä lankkupoluilla on tapahtunut paljon! Vahvoja kaiteita on rakennettu ja monin paikoin paksut köydet turvakaiteineen suojaavat kulkijoita. 

Ennenkuin huomaankaan, olen jo putouksella, jonne ei enää tarvinnut yhtään pätkää kulkea kivikossa: kaikki oli lankkusiltaa, pienimmätkin ”mäkipaikat” oli oikein metallijarruraidoin turvattu liukkauttakin vastaan.

Odottelen aikani kaveria, ja kyselen lopulta kännyllä. Tulossa on, mutta edellä kulkee hitaampi ryhmä, bussilasti porukkaa. No mikäpä siinä, heittäydyn ”oppaaksi” kulkijoille, jotka ovet ekakertaa, tai eivät ole koskaan tutustuneet kastelammen historiaan.

Mielenkiintoisia juttutuokioita syntyy, mutta jossain välissä antaudun houkutukselle ja käyn katsomassa ne uudet hienot rautaportaat korkealle vuoren päälle (minä vain vähän matkaa, jotta saan kuvan kauniista pikkulammesta…

Nyt tapaan jo bussiporukkaa, vaasalaisia ovat, joku on valtavan ihastunut paikkaan, joku hokee ohimennen ”ikinä en ota enää yhtään kuvaa kivistä!”… 

Kyllähän se kaverikin lopulta tulee. Joku ehti siinä välissä kysyä, olenko opas, ja sanoin että odotan vaan kaveria… kyselijä tuumasi, ”niin, kaveria ei jätetä.” Arvaa oikaisinko väärän luulon… Niin paljon mukavia ihmisiä sattui matkalle, että vasta kurusta nousevilla poratilla huomaan, että olen haukannut liian ison palan. Polvet eivät tahdo enää taipua askelmille millään!

Kun lopulta ollaan Mummola-mökillämme on aika syödä sulamaan jätetty kaalikeitto, tutustua talon huoneisiin, laskin, että jos lähden makuuhuoneesta keittiöön, sieltä saliin ja käytävää myöten takaisin makkarin ovelle, saan 40 askelta mittariin. Yläkertaan en edes yritä, mutta kaveri ottaa sieltä kuvat neljästä sievästä huoneesta… Tässä sinulle kuva salista ja yhdestä vinttikamarista (kuvat 0405 ja 0408).

Kuistilla kukkivat pelargonit, ja ilta-aurinko kurkistaa niiden lehtien lomitse kultaisesta koivikosta.

Illaksi on varattu samaan hintaan sauna. Se on vanha ja musta, kuin savusauna. Löylyt, ne mainion pehmeät ja ihanat tulevat paksusta muuratusta pöntöstä, jonka päällä on pieni avattava kansi. Kiuas on kertalämmitteinen.

Seuraavana päivänä harmittelen, etten ottanut nyt kuvaa saunasta, sillä huomenna emme enää saunavuoroa saaneet, kaikki tunnit oli varattu… Päivän päätteeksi uni maistuu pehmyttäkin pehmeämmässä vuoteessa… mikä onni, että saimme tämän Mummolan!