Siirry suoraan sisältöön

Ekhva: sote-taksiin ei tarvitse kiiruhtaa

Paluukyyti saa luvan odottaa ja asiakas viipyä kohteessa tilaamansa ajan, ohjeistaa Etelä-Karjalan hyvinvointialueen (Ekhva) asiakkuusjohtaja Jarno Mäkinen Lemin Kirjavalle lähettämässään sähköpostissa. Näin hän kommentoi Mäntyperän eukon viimeviikkoista kirjoitusta sote-taksiseikkailustaan:

Kiitos palautteesta ja kokemuksen jakamisesta. Olemme käyneet tämän läpi Ekhva:ssa niiden tietojen valossa, joita voimme tässä hyödyntää.

Liikkumisen tuki myönnetään sosiaalihuoltolain perusteella henkilöille, joilla on alentunut toimintakyky eikä julkisten kulkuvälineiden käyttö ole mahdollista. Palvelu perustuu aina yksilölliseen palvelutarpeen arviointiin ja siitä tehtävään päätökseen. Päätöksessä määritellään asiakkaan oikeudet, kuten matkojen määrä sekä käyttöalue.

Käytännössä palvelua voi käyttää oman asuinkunnan sekä yleensä sen naapurikuntien alueella. Mahdolliset aluerajaukset ovat asiakaskohtaisia ja ne on kuvattu asiakkaalle toimitetussa päätöksessä sekä ohjeissa.

Kuljetukset tilataan keskitetyn välityspalvelun kautta. Kyydit välitetään siten, että niihin valitaan kustannuksiltaan edullisin soveltuva auto. Tämän vuoksi kyyti ei aina tule lähimmästä taksista.

Jos matka ylittää asiakkaalle myönnetyn käyttöalueen, asiakas maksaa itse sen osuuden, joka jää alueen ulkopuolelle. Meno–paluu-kyydit ovat mahdollisia, mutta niihin liittyy käytäntöjä esimerkiksi odotusajan pituuden osalta.

On myös hyvä huomioida, että asiakkaan ei tarvitse lähteä heti paluukyytiin, vaikka auto olisi jo saapunut kohteeseen. Tilanne voi syntyä kyytien välityksen vuoksi, mutta asiakkaalla on oikeus käyttää asiointiin suunnittelemansa aika sovittujen ehtojen puitteissa.

Palautteen perusteella on kuitenkin selvää, että palvelun käytännön toteutus ei aina ole asiakkaalle selkeää. Erityisesti käyttöalueisiin, ohjeistukseen ja eri tilanteissa toimimiseen liittyy epävarmuutta. Myös yksittäisissä tilanteissa voi syntyä epäselvyyksiä asiakkaan ja kuljettajan välillä.

Pidämme tärkeänä, että palvelu on toimiva ja ymmärrettävä. [Saamamme] palaute on arvokasta ja sitä hyödynnetään palvelun kehittämisessä erityisesti ohjeistuksen ja käytännön sujuvuuden parantamisessa.

Ystävällisin terveisin,

Jarno Mäkinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *