Siirry suoraan sisältöön

Helteistä nostalgiaa

Tuhannet ihmiset suuntasivat lauantaina kohti Lemin Jalkosalmea, jossa muistettiin edesmennyttä höyrylaiva- ja kirkkoveneliikennettä. Nostalgia veti väkeä, ja uusi ja vähän erilainen tapahtuma. Paikoitettujen autojen perusteella tehty laskenta tuotti tuloksen, että höyryalusten pakeilla kävi ainakin 3 000 henkeä, ehkä aika paljon enemmänkin.Eukkomamma ja hänen ukkonsa eivät liene ainoat lemiläiset, jotka tapahtumaan eivät päässeet yhteensattumien tai muiden syiden vuoksi, joten paikalla olleista suuri osa, varmastikin yli puolet, oli muualta tulleita tai Lemillä vain kesiään viettäviä. Pitkään valmisteltu, mutta hyvin pienin budjetein mainostettu tapahtuma sai väen liikkeelle, ja mukavaakin kuului olleen, vaikka jossain kohtaa väen paljous on voinut olla este – vaikkapa laivoihin tutustumisessa.

Lemin  kesätapahtumissa ei viime vuosina ole yleensäkään tarvinnut potea kävijöiden puutetta. Musiikkijuhlat on noussut uuteen kukoistukseen etenkin siksi, kun lemiläiset itse ovat tapahtuman ottaneet omakseen. Maalaismarkkinat museon pihapiirissä taas ovat olleet monen kesän menestys, jonne on mm. Lappeenrannasta tultu isolla joukolla. Ne ovat mukavan maalainen tapahtuma, mutta kuitenkin lähellä kaupunkia.

Varmasti menestyksen tekijöihin kuuluvat myös lemiläiset järjestäjät itse. Tiedetään, mistä ihmiset tykkäävät ja miten se heille tarjotaan. Leppoisan lemiläisesti, kunnan vanhaa slogania muistellen.

Leppoisasti Lemillä ollaan myös kesätorilla lauantaisin ja keskiviikkoiltaisin. Tänään torielämää elettiin koko päivä, kun kiertävä markkinatori asettui päiväksi Tapuliaukiolle. Ensi viikon iltatorilla virittäydytäänkin jo musiikkijuhlille.

Kesätori kuuluu Lemin kesään, nyt keskiviikkona sitä kesti koko päivän. Kuva: Pentti Pitkänen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *