Siirry suoraan sisältöön

Ruska löi ällikällä

Kun eukkomamma keväällä vapautti itsensä palkkatyön ajallisista kahleista, pääsi nyt toteutumaan vuosikausien unelma: ruskaretki Lappiin. Kun perillä nytkin ehdittiin olemaan vain kolme päivää, kokemus oli sitäkin intensiivisempi.Toki viime viikolla jännitti, onko niinä kolmena päivänä pouta ja onko siellä pohjoisessa jo ruska. Täällä kun on vieläkin melkein täysvihreää, ja pitkälle ylöspäin sai ajaa, ennen kuin koivuihin ilmestyi edes jonkin verran keltaista. Mutta kun kohteeksi oli katsottu Muotkatunturit Utsjoella, uskottiin, että kyllä se ruska sieltä löytyy.

Ja löytyihän se, jo Saariselällä tunturin kyljet olivat ruskeina ja koivikot kellersivät, ja kun siitä jatkettiin Karigasniemen tietä, keltaista tuli aina vain lisää. Ja maahan punaista, ja varsinkin soilla värit leikkivät hehkuvina.

Ruska Muotkatuntureilla löi eukkomamman ällikällä.

Ja sade jätettiin jo Iisalmeeen, mitä nyt yöllä vähän ropisi vaunun kattoon, ja jopa auringon kajosta päästiin nauttimaan. Mutta mikä eukkomamman veti aivan sanattomaksi oli se, että ei ollut huolta hyttysistä eikä mäkäröistä, eikä helle heikottanut kuten vuosi sitten elokuussa. Oli aivan ihmeellistä astella raikkaassa ilmassa ihan noin vain – yhtä lailla koivikoissa kuin avotunturissa.

Eukkomamma alkaa olla vahvasti sitä mieltä, että Suomessa pitäisi sittenkin ottaa käyttöön eurooppalainen lomarytmi – huhkia töissä kesäkuun valoisina päivinä ja vaikka öinä – hyttysverkkojen takana, ja lomailla elo-syyskuussa, jolloin lapsiperheetkin pääsisivät nauttimaan Lapin ihanuudesta ilman räkkää. (Tai voihan sitä mennä metsään etelässäkin.) – Vaikka kukapa eukkomamma on siitä mitään sanomaan, kun on lomaillut jo liki seitsemän kuukautta.

Onhan 14 tuntia pitkä ajomatka yhdelle päivälle, mutta jos on oma kuski kuten eukkomammalla, matka taittuu vaikkapa lukien. 600-sivuinen John Irving jäi kesken vain loppuratkaisun verran, kun etelän ilta hämärtyi ennen kotiporttia. Pohjoisessa siinä kirjassakin oltiin, mutta enemmän tammikuun pakkasissa ja kevään rospuuttoaikaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *