Siirry suoraan sisältöön

Pavlova

Tällä kertaa pääleipurina hääri innokas neljäsluokkalainen, joka oli opettajaltaan saanut herkullisen jälkiruokaohjeen. Pavlovasta tulikin erittäin maukas ja raikkaan mehevä. Onkin mukava välillä testata hieman erikoisempia reseptejä, ne tuovat vaihtelua ja uusia makuelämyksiä. Rohkeasti kokeilemaan!

Pavlova-kakku

Ainekset

  • 4 isoa kananmunan valkuaista
  • 2 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 2 tl etikkaa
  • 6 rkl kuumaa vettä (ei pakollinen)

Päälle

  • 2 dl kuohukermaa
  • marjoja tai hedelmiä

Ohje

  1. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi
  2. Lisää joukkoon sokeri, vaniljasokeri ja etikka. Sekoita hyvin.
  3. Levitä seos pellillä olevan leivinpaperin päälle. Pyri saamaan reunoista hieman korkeammat.
  4. Laita 250 asteiseen uuniin ja ota uuni pois päältä.
  5. Paista uunissa yön yli.
  6. Ota kakku uunista ulos seuraavana aamuna.
  7. Vatkaa kerma kuohkeaksi ja levitä kakun päälle.
  8. Kokoa päällimmäiseksi haluamiasi marjoja tai hedelmiä ja tee niistä hauskannäköinen kerros. Tämä kakku sai koristeekseen mansikoita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *