Siirry suoraan sisältöön

Syksyiset viinimarja-valkosuklaamuffinssit

Serkkutapaamiseen lähtivät mukaan tällaiset syksyisen raikkaat ja mehevät muffinssit. Muffinsseista on helppo tehdä erilaisia variaatioita tilanteen ja mieltymyksen mukaan. Suolaisia ja makeita, ruokaisia ja kevyitä täytteitä yhdistelemällä voi saada uusia, yllättävän onnistuneita makuyhdistelmiä. Viinimarjat antoivat näille versioille kirpakan, pirteän vivahteen ja valkosuklaa toi sopivasti ripauksen makeutta sekaan. Illanistujaisissamme muffinssit tekivät hyvin kauppansa. Muffinssit soveltuvat hyvin myös lasten kanssa leipomiseen, koska lapsista on usein hauskaa lusikoida täytettä vuokiin ja koristella leivonnaisia. Alla olevat muffinssit on tehty kertakäyttöisiin paperivuokiin, mutta silikoniset vuoat ovat tukevampia ja niitä on helpompi käsitellä. Nopean valmistumisajan ansiosta muffinssit ovat myös mainiota tarjottavaa yllätysvieraiden kahvipöytään. Ovatpa muffinssit löytäneet tiensä aamiaisella nautittaviksikin, ainakin Amerikanmaalla. Suomeen tällainen tapa ei vielä toistaiseksi ole rantautunut, mutta aika näyttää. Eipä kuulostaisi lainkaan hullummalta aloittaa sunnuntaiaamu uunituoreiden muffinssien kera.

Muffinsseihin tarvitset:

  • 2 dl sokeria
  • 2 kananmunaa
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 100 g margariinia
  • 2 tl vaniljasokeria
  • 2 tl leivinjauhoja
  • ripauksen suolaa
  • levyn valkosuklaata, esim. Panda on hyvää.
  • punaisia viinimarjoja

Toimintaohje:

  1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
  2. Sulata margariini ja lisää se vaahtoon.
  3. Sekoita leivinjauho vehnäjauhoihin ja lisää jauhoseos muiden aineiden joukkoon.
  4. Lisää joukkoon vaniljasokeri ja ripaus suolaa.
  5. Sekoita joukkoon punaisia viinimarjoja ( tämän tein ihan näppituntumalla).
  6. Jaa taikina vuokiin ja lisää jokaiseen vuokaan taikinan joukkoon pala valkosuklaata. Vaihtoehtoisesti voit myös koota muffinssit kerroksittain laittamalla ensin pohjalle taikinaa, sitten suklaan ja päälle loput taikinasta.
  7. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 15-20 min.

Muffinsseja korissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *