Aapeli saa uuden aseman

Aapelinasema Uimilla Kotalahdentien risteyksessä saa kesän aikana uuden asemarakennuksen. Myös muita Lemin maitokoppeja kunnostetaan kevään ja kesän aikana. Toukokuun 14. päivä on erityinen kylätoimintapäivä.

Kotiseutuyhdistys on heittänyt haasteen kylämaisemien kohentamiseen, ja se on otettu jo monella kulmakunnalla vastaan. Uimilla kampanjapäivänä siistitään Aapelinaseman ympäristöä, ja myöhemmin kesällä rakennus uusitaan uusin hirsin.

– Mutta raiteita ei ole luvassa, totesi Hannu Hakonen järjestöparlamentin kokouksessa torstaina.

Vapaa-aikasihteeri Siru Liljanderin johdolla käytiin läpi tien varsien tilannetta. Kunnossa ovat niin Urolan ja Kapialan suunnan maitokopit, samoin kuin Sairalantien koppi, jota Lilja Kaijansinkko on kukin koristellut aiempinakin kesinä.

Kylätalkoissa voidaan ottaa mallia Huttulan martoista, jotka jo 23-24 vuotta ovat siivonneet valtatie 13:n varren Linksillasta Telamäkeen.

– Saataisiinkohan kirkolla talkoovoimaa kylänraittien kohentamiseksi? pohti Siru Liljander.

Uusia raitteja aika monelle järjestöihmiselle avautuu seuraavassa parlamentin kokouksessa 23. toukokuuta, mikä pidetään Kuukanniemen Lämppärillä, ja samalla kävellään lenkki taajaman vanhoilla ja uusilla kaduilla. – Missä Lämppäri on? joutui moni torstaina kysymään.

Turun pysäkki valtatie 13:lla on yksi Lemin kunnossa olevista maitokopeista.

Vastaa