Siirry suoraan sisältöön

Arktika jäi laimeaksi

Teksti ja kuva: Sirkka-Liisa Vaalivirta

Entiseen tapaan Savitaipaleen kansalaisopiston lintukurssi matkasi toukukuun loppupuolella Markku Paakkisen johdolla Virolahdelle katsomaan huikeaa näytelmää, arktikaa.

Muutto oli vaimeaa, mutta maisemat mahtavat.

Tällä kertaa ilma oli upea ja puitteet Virolahden kunnan rannassa aivan upeat. Oli letunpaistoa, kiikarikauppaa ja kirjaesittelyä, metsästäjien ja pöntöttäjien telttoja. Olipa paikalla myös Bird Life ja paikallinen kalastaja mainioine savukaloineen, joita mielihalulla ostettiin niin kotiin kuin paikallakin syötäväksi.

Jutusteltiin myös elinkeinosta, johon paikallinen sanoi, ettei heillä ole sellaisia ongelmia kuin Saimaalla, sääliksi käy Saimaan kalastajia. Kotimaista kalaa haluttaisiin, mutta ammattikalastaja on kuulema liipasimella jatkuvasti.

Paikallinen oli kuullut,että ihan oikeutta käydään, ei täällä ole mitään sellaista…
Hanhet antoivat odottaa itseään. Joku arveli, ettei Virossakaan ole vielä tarpeeksi syötävää, joten linnut eivät pysty tankkaamaan pitkää pohjoisen matkaa varten.

Lintukurssilaiset kuitenkin nauttivat eväistään meren rannalla ja osa paikkasi syömistään vielä Lintulahdessakin, jossa ihailtiin esimerkiksi. somia pikkulokkeja, ruskosuohaukkaa, suokukkoja ja harmaahaikaroita.

Varsinainen hanhimuutto paukahti sitten vauhtiin 24.5., jolloin suoraan Mäntyperän tornin yli muutti tuhansia valkoposkihanhia, joukossa oli toki muitakin. Ja kuikkia/kaakkureita menee myös harvoina parvina yhä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *