Mammutin aika elää kirjassa

Teksti: Sirkka-Liisa Vaalivirta

Mammutin aika -elämää jääkaudella on Tammen vuonna 2009 julkaisema Tom Björklundin upeasti kuvittama ja savitaipalelaisen Seppo Vuokon kirjoittama, melkein tekee mieli sanoa ”kertoma ” kirja.
kansi

Se on seikkailu menneeseen, mutta tarina myös siitä, että menneisyys elää tässä päivässä vahvana. Monet jääkauden aikaiset kasvit ja eläimet ovat yhä olemassa melkein samanlaisina kuin silloin ennen. Se on aika huikea ajatus!
Vaikka kirja tietenkin perustuu aika paljon kuvitelmiin, niin paljon on taustatyötä tehty, sivun 180 lähdeluettelo kertonee valtavasta tutkimustyöstä kirjaa varten! Ja kun kirjan kannen avaa, pääsee jo heti näkemään huikean kuvituksen. Tekijöiden esittelyn vieressä melkein kuulee suuren lauman sorkkien melun, höyryävän hengityksen , turkin tuoksun , kun lauma pölypilvessä petoa pakenee!

biisonit
Seppo Vuokko on tuttu niin monista luontojutuista, ettei oikeastaan esittelyä kaipaa, mutta kuvan alla kerrotaan, että hän on ollut Suomen Luonto-lehden päätoimittaja, ja vuosia Ylen Luontoilta-ohjelman kasviasiantutijana. Mutta se on vain jäävuoren huippu!
1963 syntynyt Tom Björklund on tehnyt paljon yhteistyötä arkeologien, paleontologien ja museoiden kanssa. Ruotsissa hän on paremmin tunnettu taiteilija kuin täällä meillä. Kirjan kuvat ovat uskomattoman hienoja. Mielestäni eräs upeimmista on sivun 132 kuva, jossa aroilla asustavien heimojen ”jätkät” istuskelevat mitä lie juttujaan kertomassa -ajatella, että nykypäivän hiusmuoti saattaa ollakin jo mammutin aikaista.

ihmiset

Toinen mieleenjäävä kuva on sivulla 124, josta alkaa tarinat jääkauden ihmisestä. Eikä ne ole ainoastaan nämä isot upeat kuvat, jotka ihastuttavat, pohjoisen maisemaan viehtynyt ei voi kyllin ihailla pientä kuvaa, jossa tuntureiden välissä kimaltavat vedet lepäilevät vihreitten mättäiden keskellä, samoin pienet kasvi- ja lintumaalaukset aivan häikäisevät. Ja ne pienetkin tarinat, kuinka kasvit leviävät takkuna turkissa tai siemenenä suolen mutkassa.
Ihmisen vaikutus tässä maailmassa ei ole pelkästään kaunista, kirjan loppupuolelta löytyy kuva, joka urpiaisista huolimatta on hyvin alakuloinen ruskean sävyineen. Mutta tietenkin, onhan se helpompi ostaa ruokansa ja vaatteensa marketista, ja matkustaa kauas katsomaan koskematonta luontoa…
Hyvällä onnella tätä kirjaa on mahdollista saada vielä ihan omistuskirjoituksin.

Seppo Vuokko nimikoimassa kirjoja Mäntyperällä.

Seppo Vuokko nimikoimassa kirjoja Mäntyperällä.

Mammutin aika-elämää jääkaudella sai Valtion Tiedonjulkistamispalkinnon vuonna 2010, Lauri Jäntin Kunniamaininnan ja Seppo Vuokon eniten arvostaman Björn Kurtén -palkinnon. Kurtén oli tunnettu paleontologi.

Vastaa