Kirsi Ståhlberg vapun vetonaulana

Lemiläisten ei tarvitse pitkään ikävöidä Salattujen elämien Isabellaa. Ulkomaille poistunutta hahmoa esittänyt Kirsi Ståhlberg tulee vappuna Lemille esiintymään ja juontamaan marttojen järjestämät vappukarkelot.

Kirsti Ståhlbeg

Kirsi Ståhlbeg

– Lopetin työt Salkkareissa viime jouluna ja siitä lähtien olen työllistänyt itseni freelancerina yhteisessä yhtiössä Mian (Ehrnrooth) ja Jasminin (Hamid) eli Cindyn ja Katariinan kanssa, Kirsi Ståhlberg kertoo.
Juonto- ja laulukeikkoja on hänellä riittänyt.
– Välillä on hiljaisempaa, välillä on ruuhkaakin, hän sanoo ja kertoo olevansa tyytyväinen uuteen työrytmiin; tarkkaan aikataulutettua työtä Salkkareissa hän ehti tehdä kuusi ja puoli vuotta.
Seuraava isompi projekti on Mikkelin kesäteatterissa tulevana kesänä. Sen harjoitukset alkavat toukokuussa.

– Vaikka olen lähtenyt Karjalasta, Karjala ei ole lähtenyt minusta. Lappeenrannan seudulle tulen aina mielelläni, kun kutsutaan, sanoo Lappeenrannassa ennen asunut taiteilija. Lemikin on Kirsi Ståhlbergille ennestään tuttu.
Lappeenrantalainen Antti Taipale säestää häntä vappuna.
– Antin kanssa olen esiintynyt ennenkin. Olemme nyt soitelleet ja alustavasti sopineet ohjelmistosta. Esitämme bluesia, poppia, elokuvasäveliä. Kappaleiden kirjo on laaja, kevyempää kuin musiikkijuhlien torikonserteissa. Toivottavasti tunnelma tulee olemaan yhtä hieno, hän sanoo.

Laulaminen vapunpäivänä on Kirsi Ståhlbergille tuttua vappukonserteista, mutta juontokeikat ovat osuneet yleensä aattoon. Siinä mielessä Lemin karkelot tulevat olemaan uusi kokemus. Erilainen ainakin kuin esimerkiksi viime vappu.
– Viime vappuna minulla oli uusi asunto ja juhlimme ystävien kanssa tupaantuliaisia, hän kertoo.

Kirsi Ståhlberg ei ole ainoa, joka vappuna Tapuliaukiolla laulaa. Esiintymisvuoron saavat myös Lemin laulumiehet ja Vainikan lapset. Anneli Lattu laulattaa muita lapsia. Peppi ja Pelle lausuvat runoja. Kotalahden martoilta on myös luvassa ohjelmaa, jota voi etukäteen vain arvailla otsikon ”Ennen ja nyt” pohjalta.
Lisäksi on ongintaa ja ilmapalloja, sekä tietenkin tukevan vappuinen puffetti – munkkeja, simaa ja kahvia, lihapiirakoita ja nakkeja.

Koko perheen ilmaistapahtuma 1.5. alkaa kello 13, ohjelma kello 13.30. Lystiä on luvassa kello 16:en saakka.

Vastaa