Väinö Raution syntymästä 120 vuotta

Teksti: Eeva Jokipelto
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 120 vuotta taidemaalari Väinö Raution syntymästä. Hän syntyi Viipurissa 9.5.1894. Hän oli koko sielultaan ja sydämeltään karjalainen taiteilija, joka ei koskaan voinut unohtaa menetettyä kotiseutuaan.

Väinö Rautio: Paimensaaren silta, 1944. Taiteilijan teoksia on esillä Art Paimensaaressa vielä tämän viikon ajan.

Väinö Rautio: Paimensaaren silta, 1944. Taiteilijan teoksia on esillä Art Paimensaaressa vielä tämän viikon ajan.

Hän asui varhaisimman lapsuutensa kotikaupunkinsa varuskunnassa, missä hänen isänsä Taneli Rautio palveli Viipurin keisarillisen Tarkk’ ampuja-pataljoonan vääpelinä. Äiti Olga Toivari oli syntyisin säkkijärveläinen.
Suoritettuaan Viipurin Suomalaisessa Lyseossa viisi luokkaa Väinö Rautio hakeutui taidemaalari Ester Heleniuksen kehotuksesta Ateneumiin, missä hän opiskeli Albert Gebhardin, Hugo Simbergin, Eero Järnefeltin ja Väinö Blomstedtin opastuksella.
Rautio kävi 1920-luvulla stipendien turvin mm. Saksassa ja Ranskassa opiskellen Dresdenissä, Münchenissä, Berliinissä ja Pariisissa. Mm. Juho Rissanen ja Tyko Sallinen olivat hänen läheisiä maalaritovereitaan, joiden kanssa hän työskenteli ja joilta sai vaikutteita. Merkittävimpiin esikuviin kuului myös hänen lankonsa taidemaalari Alfred Ketola.

Omakuva, vuodelta 1911.

Omakuva, vuodelta 1911.

Väinö Raution töitä oli ensimmäisen kerran näyttelyssä jo niin varhain kuin vuonna 1911, jolloin hän oli vasta 17-vuotias. Helsingissä hän piti ensimmäisen oman näyttelyn vuonna 1922. Hän perusti siellä kolmen ammattitoverinsa kanssa v. 1922 Pro Natura-ryhmän, joka syntyi vastalauseeksi ei-esittävälle ja impressionistiselle väritaiteelle. Väinö Rautio oli esillä 20- ja 30-luvuilla silloisissa tiedotusvälineissä ehkä enemmän kuin kukaan muu viipurilaistaiteilija.

Voimakkain Väinö Raution tuotantoon Viipurin ohella vaikuttanut tekijä oli toinen maailmansota, joka rikkoi hänen maailmankuvansa täydellisesti.
Tunneihmisenä hän koki kotinsa ja kotikaupunkinsa menettämisen järkyttävämpänä kuin ehkä kukaan senaikaisista taiteilija-ikätovereistaan. Hänen tyylinsä täydellinen murros tuossa vaiheessa todistaa sen. Lyyrisestä luonnonkuvaajasta ja realistista tuli tummien sävyjen ja rikottujen pintojen kuvaaja. Oltuaan lyhyen vaiheen evakossa Pertunmaalla, Iisalmessa ja Lahdessa hän alkoi maalata miltei yksinomaan mustin värein.

Sodan jälkeen Väinö Rautio asettui monien vaiheiden jälkeen asumaan Lappeenrantaan, missä osallistui vilkkaasti taide-elämään ollen mm. perustamassa Lappeenrannan Taiteenystävät -yhdistystä ja sen piirustuskoulua. Hän toimi myös piirustuskoulun johtavana opettajana yli 15 vuotta.
Savitaipaleen Paimensaari muodostui jo vuodesta 1935 alkaen tärkeäksi asemapaikaksi kesäisin. Kuolimojärven rannalle rakennettiin vuonna 1948 ateljee, jossa pidetyissä Paimensaari-näyttelyissä on vuodesta 1970 asti ollut vuosittain mukana kymmeniä Suomen taiteen merkittäviäkin edustajia.
1960-luvun alussa Väinö Rautio perusti vielä poikansa taidemaalari Matti J. Raution kanssa ryhmä Z -62:n, joka syntyi abstraktin taiteen foorumiksi. Se eli kuitenkin vain muutaman vuoden Väinön palatessa entiseen maalaustyyliinsä.
Väinö Raution nimi esiintyi näyttelyluetteloissa kuuden vuosikymmenen ajan ja pitkä elämäntyö huipentui retrospektiiviseen näyttelyyn, joka pidettiin Etelä-Karjalan Taidemuseossa Lappeenrannassa maaliskuussa 1974 taiteilijan lähestyvän 80-vuotispäivän merkeissä. Hän kuoli vain muutamia viikkoja myöhemmin.

Lauantai-ilta, 1930.

Lauantai-ilta, 1930.

Paitsi muotokuvamaalarina Väinö Rautio tuli tunnetuksi kotikaupunkinsa Viipurin ja kesäkuntansa Savitaipaleen maisemien kuvaajana. Rakasta Viipuriaan ja sen ympäristöä hän ehti kuvata 1910- luvulta aina toisen maailmansodan loppuun asti. Helsingin Karjala-talon, Savitaipaleen kunnan, Viipurin Taiteenystävien sekä Hämeenlinnan, Lahden ja Etelä-Karjalan taidemuseoiden kokoelmista voi löytää tämän kaupungin kasvot niin ehjinä kuin runneltuinakin. Myös lukuisilla yksityisillä henkilöillä on Väinö Raution teoksia kokoelmissaan.
Väinö Raution maalaamista muotokuvista historiallisimpiin kuulunevat viipurilaisten säveltäjien Boris Sirpon, Väinö Haapalaisen ja Toivo Saarenpään sekä Kouvolan kaupunginjohtajanakin vaikuttaneen Erkki Tuulen, kirjailija Joel Lehtosen ja lausuntataiteilija Ritva Ahosen muotokuvat.
Väinö Raution merkitys Suomen taidehistoriassa olisi luultavasti huomattavasti suurempi, mikäli hän ei olisi jättänyt Viipuriin luovimpien kausiensa aikana maalaamiaan kolmisensataa teosta. Hän muurasi ne evakkoon lähtiessään kotitalonsa kellarikomeron seinään. Joukossa oli lukuisia Pariisin- ja Saksan -matkoilla maalattuja töitä. Kätkö oli murrettu auki ja maalaukset kadonneet perheen Viipuriin palatessa. Vain hänen puolisonsa Elsa Raution kokoamat lehtileikkeet ja vanhat valokuvat kertovat niistä.
Monet viipurilaistaiteilijat valitsivat sodan jälkeen asuinpaikakseen Helsingin ja myös Viipurin Taiteilijaseura jatkoi siellä toimintaansa. Väinö Rautio tunsi kuitenkin olevansa Lappeenrannassa ja Savitaipaleella lähempänä rakasta Viipuriaan. Hän kuoli huhtikuussa 1974 .
Väinö Raution syntymän 100-vuotisjuhlavuotta vietettiin Savitaipaleella näyttävästi vuonna 1994. Myös useat Kymen läänin ja karjalaista kulttuuria vaalivat yhteisöt muistivat merkkivuoden, mm. Viipurin Taiteilijaseura, Etelä-Karjalan Aluetaidemuseo ja Art Paimensaari -94, joka järjesti muistonäyttelyn kolmessa eri pisteessä. Erikoisuutena oli Savitaipaleen Vanhassa pappilassa nähty Väinö Raution noin 50 modernista maalauksesta koostuva osasto, joka ei ollut aikaisemmin ollut julkisesti esillä. Myös kaksiosaista Väinö Raution elämäkertaelokuvaa esitettiin Savitaipaleella

.

Ompelijat, 1916.

Ompelijat, 1916.

Väinö Raution syntymän 110-vuotismuistonäyttely oli kesällä 2004 Savitaipaleen Art Paimensaaressa. Näyttelyssä oli esillä Väinö Raution öljymaalauksia eri vuosikymmeniltä. Osa niistä löytyy edelleen hänen ateljeestaan em. paikassa ja on nähtävänä parhaillaan elokuun 3. päivään saakka 120-vuotismuistonäyttelyssä, jolloin Art Paimensaari 14:n teemana on SUKU.

Yksi vastaus kirjoitukseen “Väinö Raution syntymästä 120 vuotta”

  1. Siimes Anja kirjoittaa:

    Olipa mukavaa lukea äitini enon, Väinö Raution elämästä, näinkin seikkaperäisesti ja asioista, joita kaikkia en tiennyt. Mm vaikutteiden saamisesta taiteilijakolleegoiltaan. En kesällä ehtinyt Paimensaaren näyttelyyn, johon kerran itsekin osallistuin. Suku on paras! Kiitos kirjoituksesta, Anja Siimes

Vastaa