Keikkuen tuli, köntystellen menee

Teksti ja kuvat: Sirkka-Liisa Vaalivirta
Jos se keikkuen tuli, niin köntystellen menee. Kesä nimittäin.

Loppukesän ruska loisti Varanginvuonolla.

Loppukesän ruska loisti Varanginvuonolla.

 

Tuntuu, että jatkuvasti on ollut mitättömässä kunnossa, ettei mitään ole saanut aikaan, mutta kun oikein tarkastelee, niin jotain kuitenkin. Sai sen vattupuskansa raivattua  – ja niinpä sieltä tuettujen varsien seasta sai satoakin. Ja verkkojen alla punaiset viinimarjat kypsyttivät mainion sadon, vaikka kerran saikin pelastaa sieltä lehtokurpan, kerran laulurastaan. Ja mustat viinimarjat, jotka keväällä näytti pakkanen panneen, olivat myös syksyllä kerättävässä kunnossa, vähän kerrallaan ihan tarpeeksi. Selkä kun oli jatkuvasti sietämättömässä kunnossa!

 

Mutta huvituspuolesta ei selänkään takia tingitty yhtään, pannaanpa tähän parhaat palat syyskesältä. Sisarustapaamisen keskuspaikaksi tuli hiukan kuin puskista Mäntyperä, sillä ikääntynyt porukkamme sairastelee, eikä tiedä, kuka milloinkin mitään pystyisi järjestämään. Yhteistuumin kuitenkin saatiin jälleen aikaan mahtavat syömingit, eikä kaikista  nyyttikestituomisista tämä eukko viikossakaan selvää saanut tehtyä, mutta ihan hyvä, kun tapaamisen jälkeen joutui kinkottamaan jalkaleikkauksen takia pihapiirissä.

 

Suuria suunnitelmia ei tapaamiseen tehty, ellei sellaiseksi katsota nuorimman veljen melko spontaanisti järjestämää paloautoreissua Savonlinnaan toisen veljen luo. Siellä veli halusi tarjota meille maan mainiota keittoa, ja vaimonsa niitä suussa sulavia karjalanpiirakoita, nam! Tässäpä todisteena kuva paloautosta velipojan pihapiirissä, ja toisessa kuvassa me kaikki, ei yhtään tervettä ihmistä! Joten Luojalle kiitos, että vielä saimme olla kaikki yhdessä!

paloauto

sisarukset
Heti kohta sitten pistoleikattiin toinen jalka, ja vielä sairaslomalla ollessa pääsi kuin pääsikin lapsenlapsen rippijuhliin Espooseen. Ihana nähdä lasten koti ja kaverit, ja koko kaunis tilaisuus niin kirkossa kuin kotonakin. Tavattiin kummeja ja muita tuttuja vuosien takaa. Rippilapsi oli ihan itse leiponut tarjottavaksi mokkapaloja, niitä, joita oli mummilassakin monet kerrat leivottu ja ”sotkettu”. Mummi oli otettu!

Unohtumaton ja mukava päivä oli myös koululaisten vierailu Mäntyperällä. Isolla bussilla tulivat kolmasluokkalaiset opettajiensa kanssa, kiersivät neljänä ryhmänä satuluontopolkua, kiikaroivat lintutornissa, tutustuivat lintujen pesintään ja rengastuksiin, ihmettelivät perhosbaaria ja purkeissa olevia perhosnäytteitä, eläviä toukkia  ja nauttivat omia eväitään. Aika kului niin nopeasti, ettei ihan kaikkea Mummokuningattaren suunnittelemia juttuja ehditty edes tehdä. Mutta tässä kuva, jossa lapset valitsevat mieleisensä Mummokuningatar-satukuvan mukaan väritettäväksi kotona.

koululaiset
Pistoleikattu jalka oli siinä kunnossa, että lähdettiin ruskaa katsomaan pohjoiseen. Sille reissulle, jossa me eukot tapasimme, ja josta Eukkomamma jo muutaman kuvan laittoi. Mäntyperän eukon matka oli hiukan pitempi, revontuliöitä oli useita, tässä todiste Korvalan Kievarin taivaalta.

revontulet

Matka oli jälleen mahtava, kuten henkilökohtaisen matkanjohtajani järjestämät reissut ovat yleensäkin olleet. Miten ne säätkin sattuu niin ihanat! On se outoa, kun jäämeren rannallakin syyskuussa meinaa läkähtyä, parhaimmillaan +21, ja aivan tyyntä!

Ja ruska niin mahtava, erikoisesti teki mieli kuvata näitä punaisia koivuja. Tähän kuvaan eukko kyllä halusi kontrastiksi sinisessä pusakassaan  – joka oli aivan liian kuuma. Kaveri kun ruskakoivujen katveessa nautti päiväkahviaan paidatonna. Sitä kuvaa en tähän kuitenkaan laita….

ruska

Sen sijaan kuva Utsjoen kirkkotuvilta, jossa rinne järven takana hehkuu keltaisena, kuten koko Tenojoki-varsikin. Punainen mökki Tenon varrella oli yksi mukavia tuttuja mökkejä matkan varrella.

maja

Aamulla se oli hernerokkasumun peitossa, mutta kyllä se taivas jälleen kirkastui, ja niinpä lähdettiin uudestaan Norjan puolelle Varanginvuonon varteen. Ylänköjä myöten kulkiessa haukkoi oikein henkeä sen suuren suuren taivaan alla, jossa kotkat ja piekanat liitelivät!

vuono
Kotimatkalla sitten vastaan seilasivat paksut pilvet, sateet, ja toisen jalan vaahdotus, joten taas tässä pari viikkoa saa aamuisin kääriä kinttua pakettiin. Mutta ei se mitään. On tullut kokeiltua, että sekä metsään, että torniin pääsee hyvin. Sieniä tulee ja hanhia menee!

Ja arvatkaas mitä. Nyt eukolla on kaksi kissaa, metsäkissoiksi syntyneet, nyt jo tupakissoiksi oppineet. Mustavalkoinen hiukan isompi ja hiirenharmaa pienempi. Mutta niistä sitten joskus enemmän  – hyvää syksyä!

Vastaa