Kaveria ei jätetä – satu ja piirroskuva

Olipa kerran lumoavan kaunis Mummokuningatar, mutta siitä kauneudesta oli jo kauan, kauan. Nyt hän oli hiukan harmaantunut, runsaasti rypistynyt ja pulskaksi pyöristynyt, mutta aika iloisena hän oleli eleli kaukana Korpimetsän keskellä omassa linnassaan suloisen kissansa Harmin kanssa.


Jo pitkin talvea hän oli ihmetellyt, kun linna tuntui aina vain kylmemmältä, vaikka kuinka yritti lämmittää uuneja.
”Voi hyvä tavaton”, tuumaili hän hörppiessään aamukahvia kultaisesta kupistaan linnan keittiössä. ”Onkohan ilmastonmuutos syynä tähän, vai mikä…”
”Miau”, naukaisi Harmi kermakupiltaan, ”Minä kyllä tiedän syyn, sillä olen tarkkaillut tilannetta, miau”.
Kylläpä Mummokuningatar hämmästyi. Oravat olivat kuulema jo pitkin alkutalvea repineet linnan tornista lämpöeristeistä pesätarpeita itselleen. Ahkerasti olivatkin kurret liikkuneet, nyrkin mentäviä koloja näkyi siellä täällä. Ilmankos harakat olivat tyytyväisinä naureskelleet tornin katolla, kaikki lämpö kun meni suoraan harakoille!
Mummokuningatar ihan suutahti. Hän käski Harmin ajaa oravat pois linnan tornista, ja alkoi itse vasaroida vanerilevyjä oravien kulkureiteille.

”Voi hyvä tavaton, Harmi. Kuinkas sinä nyt noin allapäin olet?” hämmästeli hän, kun Harmi tuli myöhemmin iltapäiväkermalle häntä maata laahaten.
”Kurnau, minä olen nyt aika yksinäinen”.
Koko oravien suku oli näet kutsuttu koolle keskustelemaan tästä vääryydestä, joka heitä oli kohdannut. Ja Harmia nimittelivät petturiksi! Hehän olivat olleet hyviä ystäviä, olivat ihalleet Harmin pörröistä häntää ja opettaneet huiskimaan sillä auringonkukan siementen kuoria ruokintapaikan alta. Ja juuri olivat aloittaneet kiipeilyopetuksenkin!
Pitipä tuota nyt istua kokousta pitämään Mummokuningattaren ja Harminkin. Vaan pieni se oli kokous kahdestaan, joten anteeksipyyntö lähetettiin Kurrelan kokoukseen ja kutsu saapua linnan torniin pohdiskelemaan asiaa pikkunaposteltavien äärelle.

”Voi hyvä tavaton”, tuumaili Mummokuningatar, ”kylläpä oli tärkeää kuulla toistenkin mielipiteitä!” Yhdessä päätettiin, että linnan torni rauhoitettaisiin, jotta Mummokuningattarella pysyy lämmin tuvassa. Harakoille ja pikkulinnuille rakennetaan piipun juureen yksiöitä, jotka saavat lämpönsä piipun kyljestä. Oraville Mummokuningatar tekee tornin kaiteelle pieniä pesiä, jotka täytetään vanhoilla lapasilla, villapaidoilla ja sukilla. Niistä saisi repiä lämmikettä korkealla kuusessa olevaan oravan pesään, tai ottaa nämä pesät perheen käyttöön.
Mutta eihän kaikkia yhtenä päivänä valmiiksi saisi, ja siksi suunnitelmaan lisättiin, että kunnes yksiöt ja pesät olisi rakennettu, oravat saisivat lämmitellä tornissa ja harakat katolla. Oravat lupasivat tuoda pulkalla puita Mummokuningattarelle ja harakat lämmittäisivät pikkulintuja siipiensä alla. Ja joka päivä tunnin ajan Harmi saisi oravilta kiipeilyopetusta.
Sepä olikin jännää puuhaa. Kaksospojat Olli ja Oiva Orava näyttivät mallia. Ne ottivat vauhtia ja kiipesivät ketterästi männynrunkoa ylös. Siellä ne kurkistelivat puolelta toiselle, pyörähtelivät ja huiskivat hännällään. ”Tule, tule” ne kutsuivat Harmia.

Harmi otti vauhtia ja kops! Törmäsi pää edellä puuhun! ”Ei, ei, ei noin!” nauroivat oravat, ja Harmi nousi huojahdellen pystyyn. Nyt se tiesi, mitä tarkoittaa, kun sanotaan, ettei urheilija tervettä päivää näe.
Olli ja Oiva näyttivät tempun hidastettuna, ja sitten Olli piirsi hankeen lähtöviivan, ja Oiva lupasi huiskaista hännällään merkin ponnistuskohdassa. No nyt kiipeäminen onnistui jo mainiosti, mutta, mutta.
Vaikka oravanpojat kuinka näyttivät, miten kevyesti pääsee vielä ylemmäs, tai viereisen pihlajan oksalle, tai takaisin alas niin Harmi vain roikkui kynsineen rungolla ja naukui surkeasti.
Mummokuningatar riensi hakemaan tikkaita ja koko oravien suku naksutteli neuvojaan vapisevalle Harmille. No, ei siitä mitään tullut. Tikkaat olivat liian lyhyet ja lopulta Mummokuningatar soitti ystävälleen Sähkömiehelle.

Sähkömies tuli keltaiset valot auton katolla vilkkuen, ja sitoi nopeasti pylväskengät jalkoihinsa. Sitten hän kiipesi ketterästi puuhun, suostutteli pelästyneen Harmin irroittamaan kyntensä puun rungosta, ja kuiskasi kissalle:
”No niin, Harmi, katsopas nyt miten mennään alas. Sinulla on joka varpaassa omat pylväskengät, siirtelet vain tassuja vuoronperään alaspäin, yksi kerrallaan.”

Niinpä niin, oravat opettivat ylös menon, ja Sähkömies alaspäin. Kohta Harmi oli jo varsin taitava, mutta oksalta toiselle se ei suostunut hyppimään, -ainakaan vielä.

”Voi hyvä tavaton, millainen päivä!” henkäisi Mummokuningatar, ”nyt on varmaan parasta, että menemme kaikki sisään, ja minä teen oikein ison lettutaikinan. Pidetään juhlat tämän ystävyytemme kunniaksi, eikä kiusata enää koskaan toisiamme!”
Siitä tuli todella mukava ilta, oli hilloa ja kermavaahtoa, oli pähkinöitä ja lettuja ja harakatkin saivat syödä hopealusikoilla, joita kovasti ihailivat. Ja kun toiset lopulta lähtivät koteihinsa, Mummokuningatar pujahti ruusupeittonsa alle, risti kätensä ja siunasi kaikki ystävänsä. Sitten hän nukahti onnellisena Harmi kainalossaan. Sen pituinen se.

Väritä kuva tietokoneen piirustusohjelmassa tai tulosta se ja väritä liiduilla.

Väritä kuva tietokoneen piirustusohjelmassa tai tulosta se ja väritä liiduilla.

Vastaa