Siirry suoraan sisältöön

Mummokuningatar puutarhaa hoitamassa – satu ja värityskuva

Teksti ja piirros Sirkka-Liisa Vaalivirta

Olipa kerran lumoavan kaunis Mummokuningatar, mutta hänelle oli käynyt, kuten monille mummoille. Oli rypistynyt ja pulskistunut, mutta aika iloisena hän eleli kaukana korpimetsän keskellä omassa linnassaan Kissansa Harmin kanssa.

Kesä oli jo pitkällä. Linnut olivat saaneet jo ensimmäiset poikasensa lentoon, ja talitiaisilla oli jo uudet pojat ruokittavina. Herra ja rouva Pupuliinin lapset asustelivat Mummokuningattaren marjapensaiden alla, ja seurustelivat Ruuno Rupikonnan kanssa päivät pitkät. Ruunolla oli näet uskomattomia tarinoita kerrottavana vedenalaisesta elämästä!

Tänä kauniina aamuna Mummokuningatar mietti juodessaan aamukahvia ruusukupistaan, mitä tänään oikein tekisikään – kesällä kun töitä oli yllin kyllin, ja kaikki mahdottoman mukavia!
Harmi oli juuri tullut sisään kermakupilleen. Se naukaisi: ”Miau, olin yöllä vähän pöyhimässä pottumaata, luulen, että siellä olisi multauksen aika!”

Mummokuningatar pukeutui arkiseen puutarhatyömekkoonsa, jonka helmassa oli kullanvärisiä sydämiä, ja lähti reippaasti pottumaalle kuokan kanssa.

”Voi hyvä tavaton” henkäisi hän, ”onpas täällä todellakin myllätty!”

Harmi selitti, että peltomyyräperhe oli ollut yöllä tutkimassa perunankasvua, ja Harmi oli tietenkin riehaantunut leikkimään heidän kanssaan kuurupiiloa. Niinpä perunan varret olivat kallellaan sinne tänne, ja peukalonpään kokoiset vaaleat mukulat kaipasivat mullan alle.

Mummokuningatar yritti kuokalla saada varsia pystyyn, mutta eihän se onnistunut. Mutta eipä hätää. Pupuliinit tulivat avuksi. Harmi kaivoi ensin syvän kuopan, Mummokuningatar piti potunvartta pystyssä, ja sitten koko pupuperhe vahvoilla takajaloillaan potki mullat varsien ympärille.

 

”Voi harmi!” päivitteli Mummokuningatar kaalimaan laidalla. Kaikki kaalit olivat aivan täynnä pieniä vihreitä toukkia!

Hiukan rispaantunut lanttuperhonen levitteli siipiään väsyneenä ja sanoi: ”Anteeksi vain, Mummokuningatar. Minun oli ihan pakko munia kaalimaallesi, taimet olivat niin herkullisia. Minun aikani on nyt täynnä, lennän tästä viimeiselle lennolleni,mutta kunhan lapsukaiset kasvavat, puutarhasi on täynnä perhosia”

Ja niinpä lanttuperhonen pyrähti vaivalloiseen lentoon, ja voi harmi, Harmi nappasi sen lennosta ja se oli perhosen menoa, se!

Toukat rouskuttelivat innokkaasti kaalin lehtiä,mutta pikkuisen neuvottelun jälkeen Mummokuningatar sopi niiden kanssa, että muutama kaali jätettäisiin rauhaan Mummokuningattarelle. Nemerkittäisiin tuhkalla, kunhan rouva talitiainen olisi ensin varovasti siirtänyt toukat toisiin kasveihin. Voipa olla, että jokunen toukka siinä meni talitiaisen omien poikastenkin suuhun, mutta sellaista elämä on!

 

Sitten Mummokuningatar huomasi, että multa oli aivan rutikuivaa.

”Voi harmi, en millään jaksa enää tänään kantaa vettä kukkasille, oi miten uupuneena ne nuokkuvatkaan!”

Mutta ei hätää, toukka-ateriasta kiitollinen talitiasrouva lensi ylös pikkuiseen pilveen, veti sen kukkatarhan päälle ja avata napsautti pilven hanan – ja kas kummaa: juuri sopiva pieni sadekuuro kasteli Mummokuningattaren koko puutarhan!

”Voi hyvä tavaton!” riemastui Mummokuningatar, ”nyt meillä on kyllä välipalan aika!”

Ja niinpä hän teki ison lettutaikinan sillä aikaa, kun linnut ja puput keräsivät kipollisen vattuja, mustikoita ja mansikoita hilloksi. Siitäpä tulikin herkullinen välipala! Kun kaikkien masut olivat pullollaan lettuja ja marjasosetta, otettiin ihan pienet torkut omanapuun alla varjossa.

Kimalaiset pörräsivät unettavasti tuutulaulua, ja leppeä tuuli aukoi sateessa silmänsä sulkeneita kukkia. Kissankellot kilissivät kiitollisina, ja auringonkukka kutsui auringon lämmittämään kosteaa kukkamaata. Oi kuinka ne loistivatkaan kastepisarat värikkäillä terälehdillään!

 

Lopulta Mummokuningatar heräsi kopsahdukseen ”Voi hyvä tavaton, päähäni putosi omananraakile!”

Kohta putosi toinen ja kolmas! Voi ihmettä mitä mummokuningatar näkikään! Harmi keikkui omenapuun ohuimmalla oksalla ja pudotteli raakileita alas!

”Voi Harmi! Mitä ihmettä sinä nyt teet? Tule heti alas!”

Mutta Harmi kertoi nähneensä unta, että omenapuu valitti oksien painoa, olivat kuulema repeämäisillään raakileiden painosta, ja pelkäsi syksyä, jolloin puu olisi aivan täynnä pulleita omenoita. Näitä on nyt pakko vähän karsia!

Toden totta, olihan Mummokuningatarkin kuullut sellaista, että määrä saattaa heikentää laatua, ja niinpä Harmi sai valita oksilta kaikkein pienimpiä raakileita pudotettavaksi. Puun alla Pupuliinit ja myyrät odottelivat vasujen kanssa, heille niistä tulisi kyllä mainio illallinen. Aikoivat kertoa myös mäyräperheelle, jotka hämärän tullen siivoaisivat sitten loput puun alta pois.

Lopulta Mummokuningatar ojensi käsivartensa ja kutsui Harmin alas. Nyt päivän puutarhatyöt oli tehty, oli aika rauhoittua kesäiltaan ihailemaan kukkatarhaa ja punertuvia viinimarjapensaita, kauniisti kukkivia perunantaimia,ja punaposkisia tomaatteja. Omenapuu kohotteli keventyneitä oksiaan.

Ja iltateen jälkeen Mummokuningatar houkutteli Harmin linnan makuuhuoneeseen ruusupeittonsa jalkopäähän, risti kätensä, siunasi kaikki rakkaansa ja nukahti onnellisena. Sen pituinen se.

Väritä kuva tietokoneen piirustusohjelmalla tai tulosta se ja väritä liiduilla.

Väritä kuva tietokoneen piirustusohjelmalla tai tulosta se ja väritä liiduilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *