Mummokuningatar ja omenarunsaus – satu ja värityskuva

Tarina ja piirros: Sirkka-Liisa Vaalivirta

Olipa kerran lumoavan kaunis Mummokuningatar, joka hiukan pulskistuneena ja harmaantuneena asusteli kissansa Harmin kanssa omassa linnassaan kaukana Korpimetsän keskellä.


Syksy oli tullut, aamut ja illat pimenivät , ja syysmyrskyt riehuivat. Kaiken kesää Mummokuningatar oli tukenut omenapuunsa oksia, sillä tuulet tuntuivat katkovan niitä, ja mahtavasti pyöristyvät omenat tulivat aina painavammiksi ja painavammiksi!

Vaikka Harmi oli karsinut raakileita aina puussa kiipeillessään, kypsyvää satoa tuntui olevan aivan liikaa! Mummokuningatar oli siivonnut kellarinsa, pessyt mahdottoman määrän pulloja ja purkkeja, keittänyt mehua ja hilloa, ja yhä puu aivan pullisteli punaposkisia omenoita.

Tänä aamuna Mummokuningatar oli herännyt jo aikaisin ja päänselvityskahveja juodessaan tuuminut niin, että tuntui kuin koko pää olisi höyrynnyt kahvin lailla.
”Voi, hyvä tavaton” henkäili hän ,” mitä ihmettä me oikein tehdään noiden omenoiden kanssa! Kaikki salin pöydätkin ovat täynnä kuivumassa olevia siivuja, niin että jos tulee vieraita, joudun tarjoamaan kahvit ja letut keittiössä – ja sehän ei ole kuninkaallisille ollenkaan sopivaa!”
”Miau”, naukaisi yöreissuiltaan kotiutunut Harmi, ”minä tarkkailin yöllä puuta. Mäyräperhe heilutteli sen runkoa, ja sitten ne veivät pudokkaita omaan varastoonsa, mutta puu sen kun huokailee painon alla! Miau!”

Silloin Mummokuningatar päätti soitella kaikille kylän asukkaille ja kutsua heidät lettukesteille.”Ottakaa mukaan astioita omenia varten”, sanoi hän, ”niitä kyllä riittää!”

Olipa mukavaa, kun puutarha oli kohta täynnä ihmisiä. Yhdessä paistettiin lettuja ja niiden päälle pantiin reilusti omenahilloa. Juomana oli tietenkin kauniin vaaleanpunaista omenamehua. Ja sitten kerättiin omenoita. Joku vei niitä lastenvaunuilla, joillakin oli ämpäreitä ja reppuja ja lapsilla pieniä lelukärryjä.

Mutta arvaatkos mitä? Näytti, että annettujen omenoiden tilalle puu kasvatti heti uusia! Ei voi olla totta! Nyt Mummokuningatar oli jo aivan uupunut. Harmin kanssa he menivät linnaan, kaikkien niiden kuivumassa olevien omenasiivujen sekaan. Kaikkialla tuoksuivat makeat omenat, ja Harmin alkoi tehdä mahdottomasti mieli muikkuja.
” Voi hyvä tavaton, Harmi! Olet ihan oikeassa, Kyllä meidän on nyt välillä jo syötävä jotain ihan muuta kuin omenoita. Minäpä keitän sinulle nopeasti muutaman muikun, ja laitan itselleni vaikkapa makaroonilaatikkoa!”

Oi miten herkulliselta maistuikaan vaihteeksi ihan oikea ruoka kaikkien omenaherkkujen jälkeen. Molemmat köllähtivät ruokalevolle, ja näkivät painajaisia – niitähän näkee monesti, jos on syönyt mahan liian täyteen. Mummokuningattaren unessa omenapuu alkoi pommittaa linnaa yhä suuremmilla omenoilla, linnan torni täyttyi niillä, samoin Mummokuningattaren sänky. Lopulta hän heräsi hiestä märkänä ja peloissaan. Mutta onneksi omenapuu oli ennallaan maahan taipuvin oksin!

Harmi parkui unissaan, ”ei, ei, ei”,ja kun se lopulta heräsi, se kertoi muuttuneensa unessa oravaksi. Olihan se koko kesän leikkinyt oravien kanssa,oppinut kiipeilemään kaikkein ohuimmilakin oksilla ja juossut niiden kanssa kilpaa ympäri omanpuuta. Nyt unessa sille oli annettu ruuaksi vain sieniä ja tammenterhoja, ja sen häntä oli todellakin ihan oravanhännän näköinen.

Varovasti se meni katsomaan linnan peilistä, kurkisteli ja keikisteli ja tuumasi:
”Häntä on kyllä upeampi kuin oravilla, ja muikut ovat yhä edelleen herkkuani, samoin kerma, miau. Eikä minusta kyllä kurrea tehdä, vaikka niiden kanssa leikinkin….Mutta kuulepas , Mummokuningatar, miau. Unessa näin myös, että lastasimme kottikärryt täyteen omenoita ja veimme ne metsään, tuonne suon laitaan, mistä Karhu Mesikämmen vei ne perheelleen..”
”Miten hyvä idea! Näinhän me teemmekin!”

Ja niinpä he hakivat kottikärrit ja keräsivät ne ihan täyteen omenoita. Linnut ja oravat tulivat auttamaan, ja juuri kun Harmi kurkotteli kuorman päälle isoa punaista omenaa, saapui paikalle Valtion Virkamies.
”Hyvää päivää, Mummokuningatar”, sanoi hän virallisella äänellä, ”mitähän täällä on tekeillä?”

Innoissaan Mummokuningatar selitti Valtion Virkamiehelle ideaansa. Mutta kas kumma, Virkamiehen ilme synkkeni. Oli tullut uusi laki,joka kielsi omenoiden viemisen metsään. Niitä ei myöskään saa jättää puutarhaan kasoille, eikä laittaa kompostoriin. Omenapuu huokaili hiljaa tuulessa, ja pudotti yhden omenan suoraan Virkamiehen päähän.

”Voi Harmi!” Nytpä taisi tulla varsinainen ongelma eteen. Eipä tuohon enää mitään keksineet sen paremmin Mummokuningatar kuin Harmikaan. Mutta pikkulinnut ja oravatpa keksivät.

Ne kehoittivat jättämään koko omenajutun pohtimatta. Mummokuningatar ja Harmi voivat kaikessa rauhassa mennä linnaansa lepäämään, ja he lähtisivät viemään sanaa metsän eläimille. Kaikki halukkaat saisivat itse tulla kuin varkain yösydännä hakemaan omenoita, ja aamulla omenapuu saisi huokaista helpotuksesta ja oikoa oksiaan tuulessa. Eikä omenarunsaus enää haittaisi ketään.

”Huh-huijaa”, henkäisi Mummokuningatar, kun hän pujahti ruusupeittonsa alle, risti kätensä ja siunasi kaikki rakkaansa, mutta muisti myös kiittää Kaiken Luojaa tästä runsaasta sadosta,josta riitäisi iloa niin monelle pitkäksi aikaa.

Sen pituinen se.

Väritä kuva tietokoneen piirustusohjelmassa tai tulosta se ja väritä liiduilla.

Väritä kuva tietokoneen piirustusohjelmassa tai tulosta se ja väritä liiduilla.

Vastaa