Mummokuningatar pihatöissä – satu ja värityskuva

Satu ja piirros Sirkka-Liisa Vaalivirta

Olipa kerran lumoavan kaunis Mummokuningatar, mutta kauanhan siitä kauneudesta alkoi jo olla. Vuosien myötä hän oli rypistynyt,harmaantunut ja pulskistunut ja nyt vielä alkanut saada kaikenlaisia kolotuksia.

Mutta aika iloisena hän kuitenkin oleli eleli omassa linnassaan Korpimetsän keskellä pörröisen, harmaan kissansa Harmin kanssa.
Tänä aamuna aurinko herätti hänet jo varhain, hän keitti päänselvityskahvit, ja muisteli, mikä päivä täänään olikaan ja pitikö mennä johonkin…

Sitten hän muisti, että juuri eilen hän oli käynyt lääkärissä kipeitten polvien takia, ja lääkäri oli määrännyt hänelle voimisteluliikkeitä. Piti istua hitaasti tuolille, ja nousta hitaasti ylös. Ja tätä pitäisi tehdä monta kertaa päivässä.

Mummokuningatar pukeutui sydänpuseroon ja raitahameeseen, ja viimeiset kahvit ruusukupista juotuaan päätti lähteä ulkohommiin. Harmi oli seikkaillut puutarhassa kaiken yötä, mutta juoksi nyt vastaan pölyhuiskaa muistuttava häntä tuulessa liehuen.

No, kermakuppillisen se sai nauttia linnan pihalla, samalla kun mietittiin millaisiin hommiin ryhdyttäisiin. Olisi tietenkin polttopuiden pinoamista, perunakaan ei ollut vielä maassa, kastelukin olisi varsin tarpeen. Kuitenkin Mummokuningatar päätti ruopsuttaa kukkapenkkejä, sillä kaikkein tärkeintä hänen mielestään on, että puutarha kukoistaa kaiken kesää!

”Voi harmi”, henkäisi hän ”katsohan nyt, Harmi! Taas ovat myyrät kaivaneet ruusujen alta mullat pois! Tuollaisia valtavia koloja vain on koko penkki täynnä!”

Harmi tuli kurkistelemaan koloon, pisti tassunsa syvälle onkaloon, ja pöllytti kuivaa multaa ympäriinsä. Se kaivoi koloa vielä hiukan suuremmaksi, istahti sitten siihen ja lähetti myyrälle märät terveiset pissimällä kuoppaan. Sitten se peitti lähetyksen sievästi ja taputteli vielä tassuillaan tasaiseksi.

”Ai-jai”,  huokaisi Mummokuningatar ja valitti selkäänsä. Varovasti hän oikaisi itsensä ja harmitteli, ettei hommista tule mitään ,jos selkä on noin kipeä!

”Miau”,  naukaisi Harmi ” Jospa haettaisiin sinulle tuoli tänne puutarhaan, miau, voisit aina välillä huilata, ja samalla tulisi voimisteltua lääkärin määrämällä tavalla, miauh!”

Mummokuningattaren mielestä idea oli tosi hyvä, ja kaunis ruokasalin tuoli tuotiin keskelle puutarhaa. Heti Mummokuningatar istahti hetkeksi voimistelemaan. Hän ojentautui oikein suoraksi ja nosti jalat suorina eteen, laski ne alas, ja nousi hitasti ylös. Selkä tuntui heti paremmalta!

Ja niinpä hän jatkoi hommia. Hän kitki ja muokkasi, istahti alas, ja nousi ylös, hän kylvi ja kasteli, istui tuoliin ja nousi ylös.
”Voi hyvä tavaton, Harmi! Tämä voimistelu alkaa tuntua aina vain raskaammalta ja vaikeammalta! Kohta en pääse enää ollenkaan ylös!”

Ja humpsis, niin siinä kävi, että tuoli oli joka kerta painunut pikkusen syvemmälle pehmeään multaan, ja lopulta Mummokuningatar oli keikahtaa selälleen tuoleineen päivineen.
”Auttakaa, auttakaa!” huuteli Mummokunigatar ja takertui kiinni tuolin istuimeen. Ei siitä itse ylös päässyt mitenkään!

Harmi tarttui Mummokuningattaren vyöhön, istui maahan ja otti jaloilleen tukea isosta kivestä ja kiskoi ja kiskoi. Eipä noussut Mummokuningatar.

Toinen pörröhäntä, Kurre Oravainen tuli auttamaan ja työnsi kaikin voimin tuolin takaa. Vaan eipä noussut Mummokuningatar,.

Lensi tuohon Herra Harakka, sitoi punaisen nauhan Mummokuningattaren varpaaseen, ja kaikki kolme kiskoivat ja työnsivät, kiskoivat ja työnsivät, vaan eipä noussut Mummokuningatar.

Närhi Nättisiipi punoi hämähäkinseitistä vahvan narun, pyöräytti sen Mummokuningattaren hiuksiin, ja taas kiskottiin ja työnnettiin, eipä liikahtanut Mummokuningatar.

Peltomyyräkaksoset Piksu ja Paksu olivat löytäneet mullasta vahvan muovinarun, sitoivat sen Mummokuningattaren toisen jalan varpaaseen, ja taas yritettiin kaikin voimin – ei tulosta!

”Voi hyvä tavaton”,  vaikeroi Mummokuningatar ”tähänkö minä nyt jään, pitääköhän soittaa ambulanssi!”
”Ei hätää, titityy, meitä on tässä kaksi vahvaa tiaista, jospa kiskomme yhdessä Närhi Nättisiiven kanssa ..”

Ja toinen tarttui hämähäkinseittiköyteen varpaillaan, toinen nokallaan ja taas kiskottiin ja työnnettiin, puhistiin ja puhkuttiin -j a ihan pikkuisen Mummokuningatar jo heilahti eteenpäin.
”Miauh, ei tästä taida tulla mitään” tuumasi Harmi. ”Eipä ole enää oikein mitään tehtävissä, miau, kukas minulle nyt iltamaidot laittaa!”

”Jospa minäkin tulisin auttamaan” hyrisi pieni kaunis perhonen, antoi pätkän omasta kotelolangastaan Mummokuningattaren käteen ja sanoi: ”Nyt sitten kaikki yhtä aikaa, hii-op, hii-op, hii-op!”

Ja toden totta, kolmannella kerralla Mummokuningatar nousi vajonneesta tuolistaan. Vähän aikaa hän oikoi jalkojaan ja suoristeli selkäänsä, ja kiitteli sitten tyytyväisenä auttajiaan.

”Voi hyvä tavaton, luulin jo, etten enää ikinä pääse ylös! Kylläpä olette vahvoja ja auttavaisia. Nyt minä lähden paistamaan lettuja ja haen kellarista vattuhilloa ja mehua, pidetään pienet puutarhajuhlat kiitokseksi!”

Ja niin tehtiin. Ja illan päätteeksi kaikki lupasivat tulla auttamaan puutarhatöissä. Harmi pöyhisi ja lannottaisi pottumaata, myyrät tekisivät kolot perunoille. Orava lupautui peittelemään herneet penkkiin, Herra Harakka mittaisi punajuurille sopivat välit ja toiset linnut kylväisivät siemenet.

Ja pieni perhonen, se vain lepattelisi kaikkien ilona ja tutkisi kukkia.

Kylläpä uni maistuikin juhlien jälkeen! Mummokuningatar ehti tuskin pukeutua yöpukuun, ristiä kätensä ja siunata kaikki rakkaansa, kun hän jo vaipui hyvään, syvään uneen. Sen pituinen se.

Väritä kuva kuvankäsittelyohjelmassa tai tulosta ja väritä liiduin.

Väritä kuva kuvankäsittelyohjelmassa tai tulosta ja väritä liiduin.

Vastaa