Lemi 1918, osa 10.

Huhtikuun 4. päivän iltana tekivät valkoiset harjoitus- eli härnäysretken Savitaipaleen Partakoskelta Lemin kirkolle. Yhteenotto punaisten kanssa hautausmaalla vaati yön aikana kolmen punaisen ja kahden valkoisen hengen ja oli kohtalokas myös punakaartinn päällikölle.

Luodinreikä vanhassa hautaristissä kertoo sadan vuoden takaisista tapahtumista.

Luodinreikä vanhassa hautaristissä kertoo sadan vuoden takaisista tapahtumista.

Komppanian päällikkö Kiihto kokosi Partakoskella komppaniastaan vapaaehtoisten ryhmän käymään Lemillä. Vapaaehtoisia, joista suuri osa lemiläisiä, ilmoittautui yli tarpeenkin. Kiihto valitsi 60 miestä, jotka lähtivät 20 hevosen kuljettamina Taipalsaaren Solkein ja Saimaan kautta Syntymäisen järvelle Lemille.

Retkeläisten tarkoituksena oli yllättää punaiset ja kaapata heiltä konekivääri ja muita aseita. Yllätys ei kuitenkaan onnistunut, vaan punaiset olivat saaneet tiedon valkoisten tulosta ja olivat valmiina ottamaan heidät vastaan.

Kiihto jakoi joukkonsa kahteen. Hän lähetti lemiläisen Toivo Naparin 30 miehen kanssa kiertämään Mataramäen kautta hautausmaalle ja sieltä edelleen punaisten majapaikkaan pappilaan. Hänen ja loppujen miesten oli tarkoitus saartaa pappila toiselta puolelta. Hänen ampumastaan valomerkistä molemmat osastot olisivat hyökänneet pappilaan yhtä aikaa.

Kiihto jäi kuitenkin joukkoineen hevosten luo Syntymäisen rantaan, mutta Naparin miehet ottivat yhteen punaisten kanssa.

Napari sai selville punaisten tunnussanan, mutta punaiset eivät tienneet valkoisten tunnussanan toista puoliskoa. Sumussa ja pimeässä joukot menivät hautausmaalla sekaisin, ja tunnussanoja huutelemalla selvitettiin, ketä tulisi ampua.

Taistelut jatkuivat usean tunnin ajan. Aamulla valkoiset lähtivät takaisin samaa tietä kuin olivat tulleetkin ja saapuivat aamupäivällä Partakoskelle.

Kahakassa saivat surmansa kaksi valkoista ja kolme punaista. Valkoisista kaatuivat Eevert Narttu Ruomilta ja Armas Lensu Keskisenpäästä, ja heistä haavoittuivat Väinö Kapiainen Lemiltä ja Elias Käyhty Savitaipaleelta. Punaisista kaatuivat Iivari Kurki Vainikkalasta, Mikko Miettinen Parkkolasta ja Edvard Kekäläinen Ruokolahdelta.

Lemin kirkkopihan kiveen hakattujen kolmen ristin perimätieto kertoo hakatun kaatuneiden punaisten muistoksi; muitakin selityksiä risteille on löydetty.

Kaatuneiden määrä on ilmoitettu suuremmaksi puolin ja toisin. Valkoiset sanoivat punaisia kaatuneen 12 tai 13. Punaisten Kansan Ääni -lehdessä taas väitti muutamaa päivää myöhemmin, että ”wihollinen menetti suuren joukon kuolleina ja haavoittuneina”.

 

Käyty taistelu ja Kansan Äänen uutinen saivat komppanianpäällikkö Kiihdon ottamaan yhteyttä Lemin punakaartin päällikköön Toivo Hagelbergiin, joka oli ottanut osaa hautausmaan taisteluun. Kiihto kirjoitti viholliselleen tuttavalliseen sävyyn:

”Terve kaveri! Kävin äskettäin sinua tapaamassa Lemillä, mutta et sattunut olemaan kotona… Miksi annat niin vääriä tietoja asioista? Kirjoitit sanomalehteen, että teikäläisiä kaatui kolme, ja me laskimme niitä kaatuneen ainakin 12.”

Kiihto lähetti Eevert Muukan viemään kirjeen Hagelbergille. Muukka tuli yöllä kotiinsa ja pyysi siskoaan Lyytiä viemään kirjeen Jokelaan. Lyyti jätti kirjeen ovenkahvaan, josta sen otti Hagelbergin sisar Iida. Iida vei kirjeen pappilaan punaisten esikuntaan.

Hagelberg oli kuitenkin ehtinyt vähän aiemmin lähteä hevosella Lappeenrantaan. Esikunnassa arveltiin, että kirjeessä on tärkeä viesti, joten se avattiin. Kirjeen tuttavallinen sävy sai esikunnassa olevat päättelemään, että heidän päällikkönsä onkin lahtarien kätyri.

Kaksi punaista lähti Hagelbergin perään. Siellä Malaisten Osuuskaupan puomissa oli Hagelbergin hikinen hevonen. Miehet kävelivät Kauppakatua ylöspäin kohti Valtakatua, jolloin Hagelberg tuli vastaan.

Miehet alkoivat heti syyttää päällikköään veljeilystä valkoisten kanssa. Hagelbergin käskettyä heitä pysymään erossa asioistaan miehet ampuivat päällikkönsä ja heittivät tämän ruumiin kadun varteen.

(jatkuu)

Lähteinä käytetty Pentti Pylkön kirjaa Vaiettu vuosi, Lemin pitäjänhistoriaa, Huttulan seudun historiaa -teosta ja A.V. Pajulan artikkelia Vapaussoturi-lehdessä 3/1977.

 

Vastaa