Siirry suoraan sisältöön

Kahdeksan 15:stä haluaa jatkaa uudessa kirkkovaltuustossa

Kahdeksan Lemin seurakunnan 15:stä kirkkovaltuutetusta haluaa paikan Taipaleen seurakunnan kirkkovaltuustossa. Heidän lisäkseen lemiläisten ehdokkaiden listalla on neljä muuta henkilöä.

Taipaleen kuten muidenkin seurakuntien valtuutetut valitaan marraskuun 18. päivänä.

Taipaleen kuten muidenkin seurakuntien valtuutetut valitaan marraskuun 18. päivänä.

Nykyisistä Lemin kirkkovaltuutetuista jatkopestiin halukkaita ovat Esko Buuri, Anu Karhu, Teemu Kemppainen, Ritva Laurikainen, Lasse Lehtimäki, Markku Pesari, valtuuston puheenjohtaja Olavi Pikkarainen ja Paula Tuomi.

Heistä Buuri, Kemppainen, Pikkarainen ja Tuomi äänestivät tammmikuussa seurakuntaliitoksen puolesta. Karhu, Laurikainen ja Lehtimäki olisivat halunneet jatkaa omana seurakuntana.

Liitoksen puoltajista Matti Huttunen, Anneli Lattu ja Seija Tapanainen eivät enää ole ehdokkaina, kuten ehdokkaina eivät ole myöskään liitosta vastustaneet Eija Kuitto, Mikko Muukka, Jukka Rasa ja Veijo Värtö.

Neljä muuta ehdokasta valitsijayhdistys Lemin listalla ovat Hannu Hakonen, Jari Joenperä, Juha Mielikäinen ja Eila Olkkonen.

Lemin listan lailla savitaipalelaisten Yhteinen taival -listalla on 12 ehdokasta. Sen sijaan taipalsaarelaisten Uudelle taipaleelle -valitsijayhdistys on saanut kokoon 23 ehdokasta eli uuteen valtuustoon valittavien määrän.

Seurakuntavaalit käydään sunnuntaina marraskuun 18. päivänä. Ennakkoon voi käydä äänestämässä 6.–10. lokakuuta. Äänioikeutettuja ovat kaikki seurakunnan konfirmoidut jäsenet, jotka viimeistään varsinaisena vaalipäivänä ovat täyttäneet 16 vuotta.

Lemin, Savitaipaleen ja Taipalsaaren seurakuntien jäsenet voivat äänestää ehdokasta miltä tahansa kolmesta listasta:

Valitsijayhdistys Lemi: Esko Buuri, Hannu Hakonen, Jari Joenperä, Anu Karhu, Teemu Kemppainen, Ritva Laurikainen, Lasse Lehtimäki, Juha Mielikäinen, Eila Olkkonen, Markku Pesari, Olavi Pikkarainen, Paula Tuomi.

Valitsijayhdistys Yhteinen taival: Kari Immonen, Tuula Jäkälä, Maria Karhula, Anni Kilpiä, Tuomo Kirjavainen, Urho Kärmeniemi, Antti Nuppola, Merja Paatos, Kari Pettinen, Merja Pusa, Maija Saimalahti, Erja Ässämäki.

Valitsijayhdistys Uudelle taipaleelle: Marjukka Ahtiainen, Anne Heiskanen, Jukka Hirvi, Matti Hölsä, Heli Kuitto-Heikkinen, Hanna Kuivanen, Hannu Kujala, Marita Kujala, Samuli Kurkaa, Lasse Kähärä, Osmo Laine, Markku Lehti, Niina Leinikka, Elma Mikkola, Johannes Moisio, Leea Ohtamaa, Leo Peuha, Kirsi Rehunen, Aarre Saarinen, Hanne Seppäläinen, Paula Tuikkanen, Anu Tuomaala, Minna Valtonen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *