Mentiin metsään ja vuorille – Repovedelle

Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

Ei vuotta ilman Repoveden reissua. Tuntuu, että tämä syksy on oikein kuohunut metsäteemoja, ja meille ”metsäläisille”, metsässä asuville korvaan kuulostavatkin monet teemat aika oudoilta.

Metsä on oikeastaan liian iso asia pieniksi teemoiksi pirstottavaksi. Käytiinpä siis katsomassa, mitä tänä syksynä tällaiseen julkiseen – ”oikeaan”  – metsään kuuluu.
Päivä oli retkeilyyn paras mahdollinen, keli kuiva, tuulenvire juuri sopiva, ja valoisaa vielä pitkä päivä. Lapinsalmen kautta ei nyt pääse, koska riippusilta on varmaan pitkään vielä remontissa ja venekuljetuksetkin lopetettu syyskuun alussa.

Ajettiin  siis sinne Saarijärven puolelle,  missä on pitkä pätkä tietä myöten kävelemistä, ennekuin pääsee Olhavan vuoren polulle.  Matkan varrella on toki hienoja maisemia, ja mahdollisuuksia monelle reitille, mutta kehnokuntoiselle jo tämä tie mäkineen on jo aika uuvuttava.

Siltikin jo siinä on metsää monenlaista. On rantametsää, vanhaa osittain romahtanutta metsää, on kulkematonta louhikkometsää ja kalliojyrkänteitä, joilla puut uhmaavat tuulta ja sadetta. On myös nuorehkoa talousmetsää, jota on muutama vuosi sitten ennallistettu kulottamalla. Tulen tappamaa metsää kasvatettaan luonnonmetsäksi ajan kanssa, tämä ei vielä juuri kasva heinää ei varpuja, mutta kovasti ovat tikat hakanneet nokisia tyviä herkkupaloja etsiessään.

SSCN6560

Pimeimmässä korvessa valo sattuu  juuri sopivasti mättäälle, jossa keijujen katuvalo loistaa lokakuista kalpeuttaan, vanamo siellä kukkii vielä sitkeästi.

SSCN6556

Monenlaiset sienet ovat jo kärsineet pikkupakkasista, mutta rouskut puhkovat sammalikkoja tuoreina eikä kärpässienikään lokakuuta kainostele. Punarinnat puikkivat purojen varsilla, käpytikka kolistelee keloissa, ja töyhtötiainenkin turlauttaa tulijalle.

Jalkojaan kivien ja liukkaiden juurien lomaan sovittavan hitaan kulkijan silmään sattuvat kivien päältä punareunaiset torvijäkälät, kivien koloista kirkkaan vihreät sulkasammalet. Metso mäjähtää siivilleen ja katoaa puitten varjoon melkoisella metelillä…

Juuri kun tuntuu, että ilma loppuu keuhkoista ja vauhti varpaista, avautuu taivas ja maisema sen alla. Ollaan Olhavan vuoren päällä.

SSCN6559

Jostain sopivasta paikasta näkyy Elfvingin torni, kymmenittäin kaukaisia mastoja ja tehtaitten savuja. Vuoren alta kuuluu ääniä, siellä lienee kiipeilijöitä, joita ei tänne ylös asti näy.

Itse en ole koskaan uskaltanut jyrkänteen reunalle, vaikka tiedän, että sen alla on vielä monta reunaa ennen viimeistä pystysuoraa seinämää. En kurkista, katson taivaalle, jossa seilaavat kesäpilvet, ei hanhia…

 Tavattiinpa reippaita retkeilijöitäkin

Vuorelta alastulo on huonokuntoiselle nivelvaivaiselle  vaikeampaa kuin ylös kiipeäminen, mutta hitaasti ja harkitsemalla onnistuin mainiosti, ja ehdin siinä samalla silittää monenlaista kallion pintaa, ihailla jäkälien kirjoa ja kokeilla kanervan varren vahvuutta tukea saadakseni.

Kannustimena oli tietenkin makkaranpaisto laavulla. Kulkijoita ei juuri ollut näkynyt mutta sen verran kuitenkin, että haminalainen retkeilijä kertoi laavulla tulien olevan valmiina. Käytiin ensin kuitenkin katsomassa kuulua kiipeilykalliota, ja siihenpä rantautuikin juuri reippaita nuorukaisia.

Kas kummaa! Muutama päivä sitten ajaessani kirkolta kotisille ohitin mahdottoman pitkän letkan pyöräilijöitä, ja tankatessani Heituinlahdessa sattuivat pysähtymään siinä. Kertoivat olevansa Lappeenrannasta ja matkalla Repoveelle, ja täällä nyt sitten tavattiin uudestaan. Tässä kuvassa olevat pojat ovat juuri laskeutuneet kiipeilyvuorelta, porukan viimeisinä.

SSCN6558

Kuvassa heidän kanssaan on vaemmalla .Kimpisen lukion liikunnanopettaja Rane Martikainen, sitten Henri Hoskonen ja Jere Lipiäinen, jotka kertovat olevansa oikeastaan lemiläisiä, ja Lassi Löfman Taipalsaarelta. Henri ja Lassi tähtäävät liikunnanopettajiksi, Jere puolestaan palomieheksi. Ja yhteinen tuttukin meille löytyi, Kimpisen koulun entinen rehtori. Hyvin ovat pojat Repovedellä viihtyneet.

Laavulla tavattiin sitten vielä puolet porukasta, toisen puolen ollessa melomassa. Tytöt laittoivat retkikeittimillään syömistä, kaikilla oli omat eväät. Makkarat maistuivat ja nuudelit kypsyivät. Yöllä oli ollut pikkuisen vilu joillakin, eikä suurempia tulevaisuuden suunnitelmia tainnut lukiolaistytöillä vielä olla

SSCN6557

Jos olimme ajatelleet paistaa lettumme jo tässä vaiheessa, niin päätimme kuitenkin jatkaa matkaa Mustavuoren näkötornille, ja pysähtyä seuraavalle laavulle letuille.

Joskus tuntuu, että minulla on suuret luulot omasta jaksamisesta, mutta aika lailla pinnistelemällä ylös pääsin.

SSCN6555

Ainoa hanhiparvi nähtiin täältä, ja helpotuksen ilme eukkosen kasvoilla on harhaa, sillä vaikea laskeutuminen on vielä edessä. Nämä eivät ole mitään mäkiä, vuoria ne on Repoveen kumpareet!.

Mutta melkein reitin lopussa se kiitos lopulta seisoi. Paistamme ne letut, juomme viimeiset kahvit aivan upeassa niemekkeessä, jossa aurinko kimaltelee hienoisilla laineilla ja lumpeenlehdillä.

SSCN6554

Muuan retkeilijä kehui letunpaistoamme luksukseksi, kysyi onko se tapa meillä…tunnustettiin, että eka kerta, mutta ei kerrottu, ettei oikein muuta evästä tällä kertaa emännällä ollut…

Mutta tästä metsästä vielä. En lakkaa ihmettelemästä näitä luonnonpuistoja ja retkeilymaastoja, upeita leiripaikkoja ja opastettuja raivattuja polkuja pitkospuineen, siltoineen, vessoineen ja laavuineen. Metsähallitus tekee valtavasti työtä meidän tavallisten taivaltajien hyväksi.

Ja mistäpä ne rahat otetaan näihin kaikille ilmaisiin nautintoihin. Metsästä. Mistäpä muusta.

Vastaa