Siirry suoraan sisältöön

Lukemista lapsille ja lapsenmielisille

Lentokentän lettipää, Outi Kemppainen

lettipaa

Teksti ja kuva Sirkka-Liisa Vaalivirta
Outi Kemppainen eli lapsuutensa Utin varuskunnan läheisyydessä, ei ihan kasarmilla, mutta 40-50 luvuilla leikkipaikat löytyivät hyvin usein juuri kasarmialueelta, aitojen alta pujahteleva tyttö etsiytyi toisten ikäistensä seuraan. Näistä seikkailuista on syntynyt hauska yksinkertaisin piirroksin kuvitettu teos, tarina toisenlaisesta lapsuudesta.

Tämä on Outi Kemppaisen toinen kirja, ensimmäinen oli ”Lapsi tahtoo toimia”, ja sen julkaisi Mannerheimin lastensuojeluliitto. Kirjailijalla oli jo työnsä puolesta mainio tilaisuus keskittyä tällaisiin tarinoihin. Hän on tehnyt työtä päiväkoti- ja neuvolapsykologina. Ja tämä lettipää, Outi, tahtoo hänkin toimia.

Oli äärettömän hauska lukea näitä pikkupätkiä hänen seikkailuistaan, ja kasarmin tyttönä tunnistin monet seikkailut omiksenikin. Sodan jälkeinen Utti eli tavallaan sota-aikaa pitempään kuin tavalliset kylät. Lapset saivat seikkailla juoksuhaudoissa (tai eivät olisi saaneet,

On etsitty luita ja pelätty kimppuun käyviä luurankoja. Kirjasta löytyy vallan uskomattomia seikkailuja, jotka meille kyllä olivat arkipäivää  – ja monesti juhlaakin. Jos olet tykännyt Peppi Pitkätossusta tai Vaahteramäen Eemelistä, et voi olla ihastumatta myös tähän  kekseliääseen lettipäähän, suosittelen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *