Siirry suoraan sisältöön

Musiikkijuhlien 2019 ohjelma valmis liput myynnissä

Tänä vuonna Lemin musiikkijuhlilla kesä on kauneimmillaan myös musiikissa. Ohjelmisto on koottu kaikista kesän väreistä voimansa saavien teosten ympärille.

Ohjelman on koonnut juhlien taiteellinen johtaja Tuulikki Närhinsalo (oik.). Juhlien taloudesta ja järjestelyistä vastaa Jonna Imeläinen.

Ohjelman on koonnut juhlien taiteellinen johtaja Tuulikki Närhinsalo (oik.). Juhlien taloudesta ja järjestelyistä vastaa Jonna Imeläinen.


Festivaali käynnistyy keskiviikkona 24.7. avajaiskonsertilla Kevään jälkeen kesä, jossa tunnelmoidaan Vivaldin ja Sibeliuksen musiikilla. Vivaldin viulukonserttojen sarja Neljä vuodenaikaa on yksi  tunnetuimmista barokin ajan teoksista. Kevään koittoa ja kääntymistä kesäksi tulkitsevat musiikkijuhlien kamariorkesteri viulisti-kapellimestari Mikk Murdveen johdolla. Laulusolistina esiintyy sopraano Mari Palo.

Mari Palo. Kuva Kira Gluschkoff.

Mari Palo. Kuva Kira Gluschkoff.

 

Mikk Murdvee. Kuva Kaupo Kikkas.

Mikk Murdvee. Kuva Kaupo Kikkas.

Torstaina Lemin kirkosta tulee Laulujen kukkatarha. Jaakko Kortekangas ja Mari Palo poimivat kuulijoiden iloksi kauneimpia kesäisiä lauluja useilta eri säveltäjiltä, ja piipahdetaan myös oopperan ja operetin maailmassa. Konsertin pianistina soittaa Jukka Nykänen ja klarinettia laulattaa Kristjan Parts.

Jaakko Kortekangas. Kuva Timo Mokkila.

Jaakko Kortekangas. Kuva Timo Mokkila.

Perjantai-iltana päästetään irti pianovelho Iiro Rantala. Improvisaatiomestarin konserttien tarkkaa sisältöä ei voi koskaan ennalta tietää, mutta upea musiikillinen elämys kirkkoon tulijoille on varmasti luvassa. Oletettavasti kuullaan ainakin Rantalaa, Bachia ja Bernsteinia.

Iiro Rantala. Kuva Gregor Hohenberg.

Iiro Rantala. Kuva Gregor Hohenberg.

Lauantaina puhallinkvintetti 5parts soittaa Kesämusiikkia. Nimi kertoo yhtyeen koostuvan viidestä osasesta, joista yksi, Kristjan Parts, on syntyjään virolainen. Virolainen musiikki avaa konsertin, jonka teosten aikajana ulottuu 1800-luvun alusta vuoteen 2018.

5parts. Kuva Mari Lehtisalo.

5parts. Kuva Mari Lehtisalo.

Sunnuntaina festivaalin päättää baritoni Jorma Hynninen, jonka ura lähti lentoon 50 vuotta sitten ensimmäisten Lappeenrannan laulukilpailujen voitosta. Lemillä Summertime-konsertin teemana ovat mm. negrospirituaalit, ja Hynnisen rinnalla esiintyvät sopraano Johanna Tuomi, pianisti Ilmari Räikkönen sekä harpistitytär Laura Hynninen, joka soittaa myös uuden suomalaisen harpputeoksen maailmankantaesityksen.

Jorma Hynninen. Kuva Heikki Tuuli.

Jorma Hynninen. Kuva Heikki Tuuli.

Lemin musiikkijuhlat eivät olisi koko kansan festivaali ilman lukuisia ilmaistapahtumia. Tänä kesänä valokeilaan nousevat nuoret lahjakkuudet perjantain iltapäiväkonsertissa Kesän lapset.

Konsertissa soittaa muiden muassa lappeenrantalainen nuori oboisti Ada Forsell.

Konsertissa soittaa muiden muassa lappeenrantalainen nuori oboisti Ada Forsell.

Torikarkeloita vietetään viime vuoden tapaan Laululavalla, ja luvassa on runsas ja monipuolinen ohjelmatarjonta. Maukan ja Väykän tarinakonsertissa joulukalenteristakin tutut Maukka-kissa ja Väykkä-koira vievät koko perheen tarinoiden maailmaan, ja sunnuntaiaamun jumalanpalveluksessa on perinteisesti neliäänisellä veisuulla keskeinen rooli.

Ravintola Jehun perjantai-illan ja Kouvon baarin lauantai-illan ilmaiskonserttien esiintyjät julkistetaan myöhemmin. Kevään aikana musiikkiyhdistys kertoo myös, kuka suojelee tämän vuoden juhlia, ja kuka on ensi syksynä aloittava uusi taiteellinen johtaja.

Kesän juulien ohjelma löytyy  sivulta leminmusiikkijuhlat.fi.

Liput tulevat myyntiin keskiviikkona 6. maaliskuuta kello 12 Ticketmasterin myyntiin ja ensi viikolla Lemin kirjastoon. Kesän aikana lippuja saa myös Lemin kesätorilta.  Lippuja juhlille voi ostaa ennakkoon Ticketmasterilta, Lemin pääkirjastosta ja Lemin kesätorilta.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *