Siirry suoraan sisältöön

Virastotalot käyttökieltoon, kunnanjohtajan erosta äänestys

Lemin seurakuntatalo ja kunnan vanha virastotalo ovat molemmat saaneet käyttökiellon. Vanhalla kunnanvirastolla käyttökielto on täysi, seurakuntalon käyttökielto astuu voimaan vähitellen ja sen purkamista aletaan suunnitella.

Sisäilmaongelmaista seurakuntataloa ei kannata enää korjata, Taipaleen kirkkoneuvosto totesi.

Sisäilmaongelmaista seurakuntataloa ei kannata enää korjata, Taipaleen kirkkoneuvosto totesi.

 

Taipaleen seurakunnan kirkkoneuvosto totesi kokouksessaan, että seurakuntatalon kiinteistössä ei ole enää peruskorjauksen mahdollisuutta eikä sen selvittämiseen kannata enää laittaa resursseja.

Neuvosto päätti, että sen sijaan selvitetään purkamisen kustannuksia sekä kaavamuutoksen tekemistä, jotta rakennus saadaan purkaa. Lisäksi aloitetaan selvittää uuden seurakuntatalon rakentamista.

Seurakuntatalolta on siirretty väistötiloihin kirkkoherranviraston palvelut ja toimistotiloja Lemin kunnalta vuokrattuun asuinhuoneistoon. Kerhotoiminnalle ei ole saatu käyttöön kirkonkylän alueelta riittäviä väistötiloja, ja osa toiminnoista on jatkunut Kuukanniemen seurakuntakodilla.

Tällä hetkellä rakennuksessa on lähetystyön ja diakonian toimintaa, minkä lisäksi seurakuntasalia on vuokrattu muun muassa muistotilaisuuksiin.

Seurakuntatalossa on yksi vuokra-asunto, jossa on vuokralainen.

 

Vanhalle kunnantalolle ei enää ole asiaa ilman hengityssuojaimia ja suojapukua.

Vanhalle kunnantalolle ei enää ole asiaa ilman hengityssuojaimia ja suojapukua.

Vanhan kunnanviraston tilanne on yhtä huono. Se on tutkimusten perusteella laitettu käyttökieltoon. Kunnan työntekijät ovat saaneet oireita käydessään talossa vielä sijaitsevassa arkistossa. Myös arkistosta tuodut paperit aiheuttavat oireita. Siksi arkistossa kävijällä tulee olla moottoroitu maski ja suojapuku.

Puhtaisiin tiloihin ei saa tuoda materiaalia vanhan kunnanviraston puolelta. Mitään uutta aineistoa ei saa enää viedä vanhan kunnanviraston arkistoon. Näille aineistoille kunnan tulee löytää arkistokelpoinen säilytysratkaisu, todetaan kunnanhallituksen pöytäkirjassa.

Vanhan kunnantuvan käyttökielto vaikuttaa myös kuntalaisten harrastustoimintaan ja vapaaehtoistyöhön. Kesällä talon vessa on palvellut torimyyjiä ja heidän asiakkaitaan. Kunnantalolla toiminut Kotiseuturatio joutuu etsimään uudet toimitilat. Yläkerrassa toiminut kansalaisopiston kudontapiiri muuttaa väliaikaisesti Tapiolan nuortentilaan.

Huonon sisäilman takia on käyttökiellossa ollut jo pitemmän aikaa kunnan kuntosali, eli vanha telekoppi koulukeskuksen pihassa. Sen korjausmahdollisuuksia vielä selvitetään.

Kunnanvaltuuston kokouksiakaan ei pidetä enää vanhalla kunnantuvalla, vaan jo viime kerralla se kokoontui koulukeskuksessa.

Jussi Stoorilla on jo talo Lemillä, mutta perjantaina hän tuli vielä vain käymään Sulkavalta.

Jussi Stoor irtisanoutui ehdollisesti kunnanjohtajan virasta. Maanantaina kunnanvaltiusto äänestää, jääkö irtisanoutuminen voimaan.

Maanantaina on valtuuston seuraava kokous,  ja esityslistalla on toisenlaista sisäilma-asiaa: Kunnanhalltus esittää, että valtuusto suorittaa luottamusäänestyksen, jolla selvitetään, nauttiikko kunnanjohtaja Jussi Stoor  kunnanvaltuuston luottamusta ja voiko hän jatkaa virkansa hoitamista.

Stoor on irtisanoutunut virastaaan ehdollisesti, eli irtisanoutuminen astuu voimaan, jos luottamusta ei valtuustosta löydy.
Mikä luottamuspulan on aiheuttanut, sitä eivät päätöspöytäkirjat tai esityslistat kerro, ja hallituksen ja valtuuston puheenjohtajien julkiset kommentit ovat olleet kovin vaikeasti tulkittavia. Tilannetta ihmettelevien kuntalaisten tuki tuntuisi Stoorilla olevan, aina adressinkeruuta myöten.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *