Suosittelisinko vaiko en

 
Rosa Liksom: Everstinna (Like Kustannus 2017)
Teksti ja kuva Sirkka-Liisa Vaalivirta
Ihan jokaiselle en todellakaan suosittele. Jos ärsyynnyt kovasti,kun ”ruma sana sanotaan niinkuin se on”, niin älä pahoita mieltäsi tämän kirjan kanssa.

SSCN0752p

Jos taas jätät lukematta menetät huikean tarinan sota-ajasta, pohjoisen ihastuneesta ystävyydestä saksalaisen auttajakansan  kanssa, ja lopulta suuresta tuhosta ja vihasta, kaikesta kamalasta mitä tapahtui. Menetät myös tarinan hurmurimiehestä ja lankaan lentäneestä naisesta, joka jo lapsesta asti oli tavallaan loukussa.

Kirjasta sanotaan, että se kuvaa perhehelvettiä, mutta se kuvaa myös sitä ihanaa hurmiota, joka helvettiin johtaa. Kehumista, suonsilmäkkeen ihania lemmenhetkiä, ja avioliitossa sitten seinään heittämistä ja selittelyä, sairaalareissuja ja avutonta ansaan tyytymistä. Lupauksia – ja pettymyksiä.

Kirjan teksti on toisaalta yksinkertaista, asioista kerrotaan suoraan ja selkeästi, kiertelemättä. Kirjan lopussa on sivukaupalla sanaselvityksiä, sillä kertoja kertoo tarinansa lappilaisittain, murtheella. Ja se hoon paikka ei ole siinä se vaikein. Lasta tarkoittavat sanat läppi ja kläppi, nuorta miestä julppi, enkä edes suomenna mitä tarkoittaa loora ja pimsaloora – esimerkiksi.

Näillä sivuilla everstin kanssa seikkailevat niin viinaan menevä kenraali Jalmari Siilasvuo, kuin ”Vyyrerikin”, yllättävän pieni ja ryppyinen, vanheneva Hitlerkin,  kaikki mahdolliset ja mahdottomat sota-ajan herrat ja rouvat.

Hirveydet ja ihanat ystävyysajat,  jolloin rikkaat auttajat lahjoivat ympärillä pörrääviä tyttösiä ja olivat niin komeita ja puhtaita, hyvän tuoksuisia ja lemmekkäitä. Kertoja elää jonkinlaisessa kuplassa, ja vaikka on nähnyt mitä leireillä tapahtuu Puolassa, niin hirveä järkytys hänelle on, kun huomaa, että Lapin lukemattomilla leireillä käytäntö on sama.

Jotenkin kirja muistuttaa Paasilinnan kirjaa ”Isoisää etsimässä”, kerronta on samantyyppistä, mutta tässä huumori on raakaa, kammottavaakin, seikkalu kyllä vertaansa vaikka. Tarinan loppu helpotti hiukan, se on oikeastaan onnellinen, omalla karulla tavallaan.

Rosa Liksom on syntynyt 1958, ja tämä on hänen neljäs romaaninsa. En tiedä, antaako kirja lohtua nykyajan perhehelvetissä eläjälle, mutta voisi auttaa lukijaa ymmärtämään, ettei jokainen onnelliselta näyttävä sitä ehkä olekaan, ei kannata kadehtia. Taidanpa siis kuitenkin suositella

Vastaa