Asuntomessut Korialla

Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

Kouvolan Koria on tämän vuoden asuntomessujen paikkana aika erikoinen. Entisellä suljetulla ja vartioidulla kasarmialueella on korjattu vanhaa ja rakennettu uutta aika mattillisesti. Alue tuntuu pieneltä, sillä sen jaksaa hyvin kävellä läpi.

Omalla autolla ei kannata alueelle yrittää, parkkipaikat löytyvät Kouvolan raviradalta, josta bussi vie alueelle noin kymmenessä minuutissa, ja matkalla bussiopas kertoo ansiokkaasti matkan varren nähtävyyksistä.

Messuhalli on oikeasti kulkureitti alueelle, ja hallissa on näytteillä ja kokeiltavana etupäässä sänkyjä ja erilaisia lepo-ja terveystuoleja. Taloihin on reitti, kulkusuunnat merkitty hyvin, ja tasaisessa maastossa on helppo kulkea.

Omakotitalot ovat aika samanlaisia sisältä, lattiaan asti ulottuvia suuria ikkunoita, seinän korkuisia peilejä ja yllätyksenä hyvin paljon taidetta – suuria, suuria tauluja, ja melkeinpä silmille hyppiviä Vallilan tapetteja tai verhoja.

Ihan uutta oli vanhasta rakennuksesta nuorennettu lastentarha hyvin aidattuine pihoineen. Kaikki oli huoneissa vielä niin uutta ja laitosmaisen  siistiä, mutta pian siellä raikkuu liikkuvien lasten riemukkaat huudot, luulen, että pallot lentelevät aitojen yli naapureidenkin siisteihin pihoihin…

Uutta oli myös vanhusväestölle rakennetut ryhmäkodit. Jokaiselle oma asunto isoine kylpyhuoneineen, yhteiset ”viihtymistilat” ja saunat, avarat pihapiirit istutuksin, suihkulähtein ja penkein. Saunassa oli muuten laudelaita hänelle, joka vielä löylytellä tahtoo, toisella seinustalla sitten matalampi penkki löylyä välttävälle.

Mutta henkilökohtaisesti vierastin näitä ”koteja”. Ne ehkä sopivat jo ikänsä tekniikan kanssa eläneelle, kaupunkilaiselle hienolle ihmiselle, mutta tällainen mökin muori varmasti ahdistuu kaiken oudon ja teknisen hienouden keskellä. No, ensimmäiset asukkaat näihin tulevat jo syyskuun alussa…

Mielenkiintoisinta on vanhojen kasarmirakennusten muuttaminen asunnoiksi. Monessa työt ovat vielä pahasti kesken, on huikeaa nähdä millaisten kiviröykkiöiden keskeltä voikin seuraavaksi pujahtaa valmistuvaan kotiin, jossa soi musiikki! Ihan aito!

Tässä kuvassa Pohjois-Kymen Musiikkiopiston Kansanmusiikkiyhtye Aikaansaapas soittaa juuri Herrasväenpolkkaa, ja miten soittavatkaan, aivan loistavaa!

SSCN1266

Näiden remontoitavien rakennusten seinillä on valokuvakertomuksena eri työvaiheet, tässä purku on aloitettu maaliskuussa ja uudisrakentaminen huhtikuussa, ja nyt ollaan näin valoisassa ja kauniissa tilassa. Talon toinen pää on vielä sitä kiviröykkiötä!

Yleisin kysymys helikopterin esittelijälle (tässä kuvassa Bengt Fabritius) taisi olla ”tulitteko lentämällä?”

SSCN1265

Mutta tämäkään kopteri ei enää lennä. Sillä on pitkä ja kirjava historia, ja siksi sille yritetään saada arvoistaan vitriinipaikkaa Uttiin. Ei ole aikomustakaan siitä mökkiä tai mökkisaunaa rakentaa…

Kopteri on vanhaa vakaata neuvostoliittolaista tekoa, sen kerosiinikulutus on hirmuinen, mutta se on kohtalaisen nopeasti käynnistyvä. Opas kertoo, että se lentää kolmen hengen voimin, ja mekaanikko on heistä keskipenkillä istuvana ”tärkein”. Hän hoitaa koneen lentokuntoon valtavan nappulamäärän turvin ”lentäjät vain lentävät”.

Penkki toisen ikkunan alla on tärkeä. Siinä on istunut presidentti Urho Kekkonen, kun häntä kuljetettiin esim. Lappiin hiihtämään… Oulussa piti pysähtyä välitankkaukseen, yhdellä satojen litrojen tankkauksella kone lentää reilut kaksi tuntia. Kopteria on tarvittu myös esimerkiksi metsäpaloissa, laskuvarjohyppääjien koulutuksessa ja kaikkein surullisimmassa tehtävässä – Estonian vainajien noukkimisessa merestä….

Tältäkin messualueelta puuttuvat letun- ja makkaranpaistajat, sen sijaan jätskin- ja karkinmyyjiä piisaa. Pieniä kahvipaikkoja kaipasin myös, ja jotain keittoruokalaa,. Vessoja sen sijaan oli runsaasti ja ne olivat tukevaa konttimallia. Ja Savitaipaleen osastolla potkukelkat olivat kiikkutuolimallia!

Vastaa