Teksti ja kuva Sirkka-Liisa Vaalivirta
Muistelo-orkesteri kertoi Veikko Lavin tarinan. Varsin ansiokkaasti kertoikin!
Kuvassa istuu ”Vepan vaimo” Kaija Luumi, ja mikrofonin ääressä itse ”Vepa” Erkki Luumi, muut soittajat Seppo Äijö, Pasi Suikkanen, Reijo Kurvinen, Topi Hartikainen sekä vieraana Heikki Hytti.
Konsertin konsepti oli mielenkiintoinen, ei tyydytty pelkästään laulamaan tuttuja Veikko Lavin (1912-1996) lauluja, vaan aina kaksi laulua, ja siihen väliin Kaija Luumi kertoili lopulta koko Vepan elämäntarinan – laulujen laatijan vaimona.
Laulaja Erkki Luumi aloitti konsertin istumalla rennosti yleisön edessä ”katselemassa, ovatko kuulijat iloisia vai vakavia, iloisille iloisia lauluja, vakaville toista sorttia…” Ja Nälkälinnallahan konsertti alkoi, soittajat esittivät myös kukin vuorollaan omaa laulutaitoaan.
Varmaankin turhan hyvin, sillä Vepa oli määrännyt, että jos joku toinen hänen laulujaan esittää, ei saa olla liian komea, ei saa laulaa paremmin kuin hän – komeasti ja hyvin laulut kuitenkin kajahtivat.
Vaikka väkevät juomat Vepan elämään kuuluivatkin, samoin ainainen rahapula ja monenlaiset lyhyeen loppuneet yritykset kymmenen kanan kanalasta tuhansiin kotkottajiin (Vepan mukaan..) kasvaneeseen, elimistö kesti jostain omituisesta syystä.
Vaimo piti taloutta pystyssä lapsilauman keskellä, voi vain kuvitella sitä rakkauden ja tahtomisen määrää!
Veikko Lavi musiikin tekijänä ja esittäjänä oli hyvin monipuolinen, on hauskoja, jopa pikkusen riettaita ralleja, ja sitten lukematon määrä näitä sydänjuuria koskettavia kauniita lauluja, joissa aina pienikin ihminen on laulun arvoinen. Kuultiin niin ”Väärä vitonen”, ”Tukilisäjenkka” kuin ”Kaljahanat aukes”, Silakka-apajillakin käytiin ja hetekassa nukuttiin.
Mutta kuultiin myös tarina Limperin Hilmasta, ja Evakon laulu, sydänverellä kirjoitettu ja laulettu niin monelle vielä omakohtaisia muistoja mieleen nostava.
Suuri sydän tällä ”kouluhäriköllä, omakehun mestarilla, liioittelun lyömättömällä kuninkaalla, viinaan menevällä valtion varatyömiehellä”, jonka ainoa vika omasta mielestään oli, että ”joskus vähän valehtelen.”