Kohti pohjoista 1: Hossan kansallispuisto

Teksti ja kuva Sirkka-Liisa Vaalivira

”Lapin luonto luo outoa taikaa…”

Matkalla pohjoiseen Julma Ölkyllä ihailen rannan kasveja ja kaukana siintäviä kallioita.

Hossan kansallispuistossa, Julma Ölkyllä ihailen rannan kasveja ja kaukana siintäviä kallioita.

Meitä on niin paljon, jotka uneksumme tunturituulista, takkuisista kesäporoista, kirkkaista purosista ja kulleroniityistä, mutta on myös monia jotka vain haikailevat mahdottomien unelmien perään. Mitä, jos lähdettäisiin yhdessä reissuun!

Olen pakannut edellisenä iltana Sievään Siniseen saunakassin, matkanvarrella tarpeelliset kertakäyttöastiat, kahvi- ja ruokatarpeet, vaihtovaatteet, kävelysauvat, petivaatteet peittoja myöten (joskus varsinkin Norjan puolella pikkumökeissä ei ole  peittoja!), kiikarit, kamerat, kännyt ja latauslaitteet sekä lääkkeet – kaikki kunnossa.

Torstaina 20.6. polkaistaan sitten matkaan tasan kello 4.36, kaverin autoon on tavarat siirretty jo illalla, otettu mukaan retkikeitin, kattilat ja pannut sekä juomavesipulloja.. Auton mittarissa on 76.883 kilometriä. Pajulintu laulaa haikeasti, mittari näyttää +14, taivas on pilvessä.

Jo muutaman kilometrin jälkeen risteyksessä pysähdytään miettimään kumpaan suuntaan lähdettäisiin, ja vasen voittaa. Taipalsaarella tankataan, diesel on 1,36 litralta, on tyyntä ja aurinkoistakin, lämpömittari nousee reippaasti.

Lasken lintupinnoja ohikiitävästä autosta, silkkiuikut, naurulokit ja joutsenet tunnistaa helposti, pieniä lintuja ei niinkään. Muukon tuulimyllyt pyörivät, vaikka on melko tyyntä. Tien varsilla kukkivat koiranputket, tervakukat,ja häränsilmät.

Ensimmäiset  lettukahvit nautitaan ennen kahdeksaa Tolosenmäen Nesteellä, Hyvin vaalea haukka jää tunnistusta vaille Onkamon risteyksessä  – liekö siellä leirintä enää olemassa, viittoja ei ole….Matkan varrella nähdään jo toinen Gulf-asema, tosi kallista dieseliä (1.52)!

Joensuun torin remontti on yhä kesken. Mansikat jäävät ostamatta ja toiset lettukahvit juomatta, mutta ei hätää, seuraava kahvipaikka odottaa Tulikivessä, jonne johtaa yksitoikkoinen lupiinia kasvava tie. Ei mitään muuta kuin lupiinia kilometritolkulla!

Vuokatinvaaralla  huilataan hetki. Maisema alkaa näyttää pohjoiselta, männyt ovat kuin tunturipuita, kituvia käkkyröitä, taiten aseteltuja kiemuroita ja kuhmuja oksat täynnä. Hyppyrimäki on yhä rakennustelineitten koristama  – ehkäpä ne ovatkin tukitelineitä, muutenhan koko mäki romahtaisi! Eino Leinon polulle emme tällä kertaa poikkea.

Ristijärventien levikkeellä vietämme pienen eväshetken, ihmettelemme liikenteen määrää ja ampuhaukkaa, ja kas, kun jatkamme matkaa olemmekin jo poronhoitoalueella! Ympärillä on suota ja rämettä, niittyvilla tuulettaa valkoisia hiuksiaan, ja lämpötila lähentelee jo hellerajaa.

Kolmen kieppeillä poikkeamme Ämmänsaaren Herkkusuuhun, ja lautaselle saamme matkaherkut,: lihapullat ja muusit monine lisukkeineen. Tämä herkkusuinen eukko himoitsee lasikaapissa pyöriviä täytekakkuja ja vitriinin upeita leivoksia, mutta päätän säästää vähäisiä matkarahojani ja syödä vain silmin…

Kotoa tulee viesti, että Harmin hoitaja on päässyt perille, kissaa ei näy, mutta eiköhän tuo syömään ilmesty. Henkäisen helpotuksesta. Vasemmalle jää surullinen näky: Ryysyrannan palaneet rauniot! Vuosien varrella se on seisonut siinä välillä tyhjänä, välillä siinä on jotain yritettykin…nyt alkavat horsmat halailla palaneita kylkiä.

Iltaviideltä  kaveri on ajanut 660 kilometriä. Pysähdymme Hossaan, Suomen uusinpaan kansallispuistoon. Saamme mukavan pikkumökin Hossan Lumosta, ja  muistelemme, että olemme joskus olleet samoilla paikoilla, Erä-Hossassa. Todellakin, omistajat ja nimi on muuttunut joitakin vuosia sitten.

Mökissä  on kaksi huonetta, toisessa kerrossängyt, toisessa parivuode, TV, mikro, hyvät astiat neljälle, pöytä, neljä tuolia, ja wc sekä ahdas suihku. Roskien lajittelu on hyvin tarkkaa. Luonto on kaikella tavalla erittäin hyvin esillä koko paikassa.

Rantasaunassa on mahdollisuus yhteissaunaan, miehille ja naisille omat vuorot. Tyydymme suihkuun, ja iltaruuan jälkeen päätämme poiketa vielä Julma Ölkylle, sinne matkaa tulee 10 kilometriä pikitietä ja 8 kilometriä erittäin huonoa soratietä.

Mutta  käynti kannattaa, vaikka vene ei näin myöhään kuljekaan. Ihailen rannan kasveja, ja kaukana siintäviä kallioita, juomme reippaitten poikien tarjoamat kahvit runsaanpuoleisen hyttysarmeijan keskellä, ja muistelemme kuinka kerran pääsimme ihan yksityisellä venekyydillä kallioita katselemaan vuosia sitten.

Valoisa  lämmin ilta valvottaa vielä kauan, mutta kun lopulta maltan, nukun hyvin ja levollisesti hyvässä mökissä. Päivän 27. lintupinna hiirihaukka jää kaartelemaan Hossanjärven rantamille viimeistä iltapalaa etsiskellen tai vain peilatakseen itseään tyynessä vedessä.

Vastaa