Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Haikea aamutunnelma. Tähän asti on matkattu kohti pohjoista, ja nyt on ruvettava miettimään matkaa kohti aurinkoa, etelää.
25.6. aamu on todella kaunis, ja lähtö venyy kymmeneen. Isäntä on jo komeassa puvussaan valmiina lähettämään meidät matkaan. Ihan kaikki pohjoisen ihmeet eivät vielä ole kohdallamme kuitenkaan ohi. Ajelemma ohi Nuorgamin Jounin kaupan, sen, josta Juha Vainiokin lauloi, ja saavumme levikkeelle, jossa Meimi miehineen paistoi aina lettuja.
Niitä siellä toki paistetaan edelleen, ja myyntikoju on siisti kuten aina ennekin. Harmin hoitajille tarttuu viemisiksi nukkuva kissa, joka on aivan heidän vanhan kisuliininsä näköinen… Levikkeen laidassa kohoaa korkea mäki mahtavine honkineen, siellä kuljimme kerran tutustumassa vanhaan metsään, kuin satuun olisi sukeltanut.
Yht´äkkiä huomasin västäräkin hätäilevän kahvittelijan vieressä, ja vielä suurempi ihme, siinä keikkui oksalla myös kuukkeli, pesintäaikana piilotteleva onnen ja kohtalon lintu! Letunpaistaja hymähti : niin västäräkin pesä on tuossa oven päällä, ja kuukkeli tuo pojat syömään päivittäin….!
Tuomi kukkii kuin keväällä, ajamme 955-tietä Inariin, pisaroi jälleen. Puolilta päivin olemme Lemmenjoella, ja katselemme, kun vene rantautuu punaliivisine turisteineen.
Pitiköhän tänä vuonna kulkea rantaa myöten pahimmissa paikoissa, juoksiko putouksen vedet yhtä iloisesti kuin enenkin! Telkkä seitsemän poikasensa kanssa väisti venettä ruovikkoon…
Outo perhonen lepatteli rantaniityllä, mitä ihmettä, täällä asti ohdakeperhonen! Kulunuthan tuo oli, pitkän matkan kulkija. Jokohan mekin yhtä rähjäisiltä… Päätettiin poiketa kaimaa katsomaan, Kikka Laakson Kammigalleria on kyllä katsomisen arvoinen. Tällä kertaa siellä oli näytteillä myös venäläistä käsityötä, aivan ihmeellisiä esineitä, jopa sorsan nokasta tehtyjä!
Taiteilijan omat työt ovat ihania, sarvista, juurista, kaikenlaisista muhkuroista hän saa aikaan uskomattomia esineitä. Jatkoimme kuitenkin matkaa, ja iltapäivällä saavuimme Pokkaan, Tievan Baariin. Siellä tutustuimme pokkalaiseen kampanisuun. Se on kuivakka leivonnainen, melkein pelkkää voita ja sokeria. Kotoisan baarin isäntä kertoo, että tie eteenpäin on tosi huonoa….
Ja niinhän se oli, 54 kilometriä Köngäkseen asti, ja kun mittari näytti +17, niin pölyäkin riitti. Mutta lopulta tultiin Leville. Tien poskessa oli tuttuja mökkimainoksia, tällä kertaa kokeiltiin uutta, ja ”Lumouduttiinkin” aivan, mökki oli askelin mitattuna 15-metrinen, ja minä hurmaannuin heti vessanpyttyyn, jonka sininen kansi oli koristeltu simpukoin…
ltasella ajelimme maisematietä.
Kävimme katsomassa mahtavat mökit tunturin kupeessa, varsinaisia linnoja sinnekin on rakennettu. Mahtaa niissä olla myyminen, jos joskus omat rahat ei enää ylläpitoon riitäkään. Ja ylhäällä mäellä….olikohan siellä tänä vuonnakin se valtava kokko, jonka lämmössä niin monta juhannusta on vietetty!
Tämän ja yön elimme herroiksi. Askeleita tupasessa tuli takuulla yhden lenkkipolun verran.