Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Kotimatkalla ajelimme Mäntyharjun suuntaan, ja pikkuinen Pekkojärventie meidät viitilalle vie….
Siellä valtavien 150-vuotiaitten, runsaskäpyisten kotikuusten kainalossa odotti Tyryn viinitilan isäntä Jouni Huusari.
Astuimme sisään varsinaiseen juhlasaliin. Rakennus ei olekaan vanha navetta, vaan varta vasten ja tarkoituksella tähän käyttöön rakennettu: kaunis kaari-ikkunoineen, korkea joten kaikupohjaa olisi vaikka konserteille, mahtavat pöydät ja tuolit sekä upea myymälänpuoli viinihyllyköineen ja baareineen. (kuvat 1659 ja 1660).
Isäntä kertoi, että tilalla on 5,5 hehtaaria marjapensaita, jotka puidaan koneella. Varsinainen epeli tuo kone onkin, sen lisäksi, että se pui ja putsaa, tuntui, että melkein voisi odottaa, että toisesta päästä putkahtaisi pullokin poikineen valmista ainett. Mutta kyllä marjoista puristettu mehu pannaan joko tuoreeltaan käymään taikka pakastamoon odottamaan parempia aikoja.
Tilalla valmistetaan omista marjoista viiniä, likööriä ja – hoh-hoijaa – jopa pontikkaa! Ulos saa myydä tilalta vain alle 13-prosenttista, joten vahvemmat on saatavissa vain Alkon kautta. Täällä saatiin maistaa 12-prosenttista valkkaria ja punkkua…
Mäntyperän eukko muisti viime tingassa torilla odottavan Sievän Sinisensä, ja tilkan valkoista maistettuaan jätti punaisen maistamatta.
Olisin ehdottomasti ostanut kotiin tuotavaksi mustaviinimarjaliköörin, vaan sitäpä ei saanut, joten nyt jääkaapissa odottelee syksyn juhlia kaunis vaaleanpunainen juoma, makea rosé….
Rohkeimmat maistoivat myös baarista vitosen tujauksen sitä itteesä, pontikkaa! Ilmeet kertoivat, jotta vahvaa oli. Turvallinen kuljettajamme puhalsi kuitenkin puhtaasti rattilukon auki, joten kotimatka Mäntyharjun kauniitten maisemien ja Salmelan monelle tutun pihapiirin kautta jatkui iloisesti sadekuurojenkin saattelemana kotikylälle asti.
Kesäretkestä jäi mukavat muistot, kiitos siitä!