Hyvinvointiviikko Savitaipaleella oli oikeastaan myös ilmastoteko

Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

Viikko 37 oli siis nimetty Hyvinvointiviikoksi, ja kylläpä se olikin täynnä tapahtumia!

Savitaipaleen Suvannon ruokasali oli jälleen tiistaina täpösen täynnä; tyytyväisinä järjestäjät totesivat, että taisi olla enemmän kuin kaupungissa!

Savitaipaleen Suvannon ruokasali oli jälleen tiistaina täpösen täynnä; tyytyväisinä järjestäjät totesivat, että taisi olla enemmän kuin kaupungissa.

Heti maanantai aamuna aloitettiin Savitaipaleen Sydänyhdistyksen terveellisellä ja maistuvalla aamiaisella, jonka jälkeen sairaanhoitaja Sami Rossi luennoi toiminnasta äkillisen sairauskohtauksen sattuessa. Tätä luentoa kehuttiin vielä päivien päästäkin.

Päivän mittaan saattiin iloa ja hyvinvointia niin käsitöistä kuin Pilateksestakin, Personal Training tuli myös tutuksi niin suomeksi kuin englanniksikin (Rosa Leppänen), ja sauvakävely sai ihan uutta pontta Taina Valsin opastuksella. Iltapäivän hieno luento  käsitteli verenpainetta, aivoverenkiertohäiriöitä ja valtimosairauksia, joista  kertoi neurologinen asiantuntijasairaanhoitaja Tuija Halko-Liukkonen.

SSCN2137
Tiistaina tapahtui yleisurheilukentällä, liikunnanohjaaja Kaisa Leppänen-Gomes ohjasi sekä UKK-kävelytestiä, että iltapäivällä vielä Cooper-testiä, Siinä välillä päästiin Suvannon Mummolaan MLL-perhekahvilaan nauttimaan aamupäiväkahvista ja omista eväistä, ja Säänjärven lavalle iltapäivätansseihin.

Iltasella perehdyttiin suolistosairauksiin ja -syöpiin, gastrokirurgi LT Marja Hilska kertoi hurjien kuvien kera vauhdilla ja latinalla ryyditettynä vaikeasta asiasta ja uskomattomista pelastusleikkauksist.

Kuvassa vasemmalla Marja Hilska ja oikealla Tuula Helen Eksotelta.

Kuvassa vasemmalla Marja Hilska ja oikealla Tuula Helen Eksotelta.

 

Keskiviikkona oli ikääntyneiden kuntotestit (yli 60-vuotiaille), nukketeatteria pienemmille ja Europaeuksen koulun liikuntapaikan esittelyä. Liikunnan merkityksestä terveyteen ja hyvinvointiin kertoivat ylilääkäri LKT, dosentti Katriina Kukkonen-Harjula ja projektipäällikkö sairaanhoitaja Minna Piirainen. Iltasella lihaskuntotestiin pääsivät vielä nuoret ja aikuiset.

Torstaina tutustuttiin itsehoitolääkkeisiin (apteekkari Mikko Niemi), ja kotona asumisen turvallisuudesta kertoi  turvallisuuskouluttaja Vesa Kultanen.

Lapasia neulottiin Riitta Kallion opastuksella asunnottomille, ja Savikunnossa tutustuttiin spinningiin. Aerobista kestävyyttä ja oikeaa lenkkeilyvauhtia opeteltiin Liikuntatalon tekonurmella Kaisa Leppänen-Gomesin ja liikunnanopettaja Teemu Lepistön ohjauksessa. Samassa paikassa jatkettiin vielä 5 kilometrin juoksun tai kävelyn merkeissä.

Perjantaina pantiin paremmaksi, silloin sai juosta tai kävellä ihan maailman ympäri (tunnin aikana!). Sen jälkeen olikin jo aika venytellä ja rentoutua, ihan vaikka pienet unet saattoi ottaa, tai ainakin neuvoja uneen ja unettomuuteen antoi jälleen Tuija Halko-Liukkonen. Sen jälkeen sopi piristyä Suvannon uimahallissa, 2 yhden hinnalla, Iltapalan saattoi nauttia nuorisotila Morovassa, jossa oli myös monenlaista esittelyä ja testejä.

Viikko päätettiin iloisesti vesidiskossa. Koko viikon ajan saattoi myös tutustua Kansalaisopiston tarjontaan, ja varata maksutta Savikunnosta ajan alaraajatestaukseen.

Mahtava viikko, ja paljon tarjontaa, mutta entäs se ilmastoteko? No, Eksote ja muut järjestöt yhdessä toteuttivat mökin mummojen ja pappojen suuren toiveen, että luennoitsijat tulisivat meidän luoksemme, yhdellä autolla, jotta meidän ei tarvitsisi ajaa kaupunkiin kymmenillä! Suuri teko, toivottavasti ei ollut ainutkertainen.

Vastaa