Irja Hannosen polulta löytyy aina uutta

Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

Tänäkin syksynä siellä piti käydä Karkauksen Kuiturassa Suomenniemellä tutkailemassa pitkospuitten tilaa ja lehtien liukastaman polun ansoja.

SSCN2820

Syksyn avartamassa maisemassa polun varrelta huomaa monta ihmettä. Itse havahduin tällä kertaa ihmettelemään, kuinka nuori tämä luonnonsuojelualue oikeastaan onkaan. Sattui näet niin, että nuotiotulille saapui pariskunta, ensikertalaisia täällä, mutta monia yhteisisä polkuja on joskus aiemmin jo kuljettu, tapaamatta.

Jutusteltiin siinä kaikenlaista, ja huomasin kertovani heille sisarusten tarinaa. Kuinka Eino Hannonen oli ottanut sähköt, jotta kyläläisetkin olivat nykyaikaan päässeet, mutta itselle ei Eino sitä viimeistä johdon pätkää koskaan vetänyt, vaikka pylväs tuli talon kulmalle. Ja siskon silmän sokeutuminen…ei tarvinnut Einon mielestä lääkäriin mennä, kun sisko silmänsä vintin naulassa puhkaisi. Ostokset heille tuotiin Savitaipaleen K-kaupasta kerran viikossa…

Säästäväisesti elettiin, ja niinpä sitä ei metsääkään turhan päiten kaadettu… Kun Einosta aika jätti, Savitaipaleen Seudun Luonnonsuojeluyhdistyksen silloinen puheenjohtaja Matti Pesu antoi Irja Hannoselle lainopillisia neuvoja, ja taisi heittää ilmaan mahdollisuuden metsän suojelustakin. Siitä se lähti,  ja suojelusta saaduilla rahoilla Matti neuvoi Irjaa ostamaan asunnon kyliltä.
Irja osti, mutta viihtyi silti Kuiturassa kissoineen päivineen.

Tuvan seinät, ovet ja verhot oli tuunattu kissan kynsin niin korkealta kuin hyppäämään pääsivät. Kerran veimme hiukan isommalla luonnonsuojeluporukalla Ympäristöpalkinnon Irjalle, oli luvattu tuoda kahvit ja pullat mukanamme. Tilaisuudesta muistan, ettei pumpputermokseni oikein kunnolla ottanut toimiakseen, mutta lopulta kahvit saattiin kuumana kuppiin.

Samalla kertaa myös  K-Kontion kotiintoimitus kantoi kauppaostokset  sisään, ja katsoimme pikkusen kauhuissamme, kun Irja nosti lattialuukun ylös, ja kömpi kellariin tikkaita myöten…. siellä kissojen maidot ym. säilyivät hyvin viikon verran.

Toisen kerran käytiin sitten valmista polkua katsastamassa yhdessä lappeenrantalaisten luontoihmisten kanssa. Silloin Irjaa ei tainnut enää olla. Irja oli hyvin kiitollinen Pesun Matille, ja hänen hyvä mielensä ulottui minuunkin, kun kerran siellä Matin kanssa monesti käytiin. Irja olisi ehdottomasti halunnut huolehtia minulle polttopuut!

Kun yksityinen luonnonsuojelualue alkoi kerätä kulkijoita, alkoi kuulua myös ikäviä mielipiteitä. Metsäähän jäi vielä kunnalle rauhoituksen ulkopuolellekin, mutta kun polku nyt kulki aukon halki varsinaiselle alueelle, niin elämöinti oli kovaa. Moni luuli, että kunta hakkasi luonnonsuojelualueella! Tästähän se vasta alkaa!

SSCN2828

Talolta polulle kuljetaan pusikoituneitten peltojen viertä, ja mieleeni tuli että navetan takana ruostuvat työkoneet olisivat upeat jossain siellä, missä niitä on käytettykin. Peltojen ojat ovat vielä selvästi näkyvillä, mutta kesällä runsas mesiangervo ja ohdakkeet peittävät ne näkyvistä. Opasteetkin alkavat pikkusen rapistua…

Mahtavia kallioita  on heti alkumatkasta, mutta usein valtavien jättipuitten piilossa.

SSCN2827

Suohon lähes uponneet pitkospuut vievät Kissalammelle, josta lähtee myös oikopolku, joka lyhentää reittiä entisestään.

SSCN2825

SSCN2826

Polkua on merkattu puiden ympärille kiedotuilla punaisiksi maalatuilla vanerivanteilla, aika hyvä konsti, eikä vahingoita vanhoja puita.
Sammal-ja jäkäläihmisille polku on oikea aarreaitta näin syksyllä, kun kesäkasvit ovat jo kuolleet, eikä sieniäkään juuri enää näy. Näin koristeellisesti vanhaa haapaa kiertää vihreä nahkajäkälä.

SSCN2824

Toisaalla sienen riemukas ripustelu on jo muuttunut liukkaaksi lötköksi.

SSCN2822

Majava on joskus yrittänyt kaataa tästä puun. Hyvin on onnistunutkin muuten, mutta viereinen puu onkin kietonut kainaloonsa katkaistun rungon, ja tällainen erikoinen taideteos siitä on jäänyt kulkijan ihmeteltäväksi.

SSCN2821

Kun kaivelin kameraa taskusta, pudotin hanskat maahan jalkojeni juureen ja riemastuin! Siinäpä kasvoi oikein mattona sarjatalvikkia, tummanvihreät kiiltävät lehdet ja monet kukkineet varret erottuivat hyvin keltaisten koivunlehtien joukosta!

Näillä viimeisillä pitkoksilla viivyin pitkään, sillä lahukassa piti kiikaroida noin 50 koskelon ryhmäruokailua, aurinko paistoi niiden takaa, kun ne soljuivat eteenpäin, osa pää veden alla, osa hypähtäen omaan sukellukseensa. Vesi räiskyi ja kimalteli. Mutta savun haju kertoi, että laavulla oli jo makkaratulet alulla…

Polkuhan ei ole pitkä, mutta haastava se on, sillä yhtään pätkää ei ole tasoitettu  eikä soraistettu. Sopii mainiosti niille, jotka haluavat poukkoilla kivillä, astella varovasti louhikossa, mennä hissunkissun luonnon ihmeitä katsellen. Edes läskipyörällä en polulle menisi, se on tassuteltava ihan luonnonmukaisesti.

DSCN2815

Vastaa