Siirry suoraan sisältöön

Pekka Puupää pääsi vauhtiin

Lauantaina ensi-iltansa saanut Lemin nuorisoseuran näytelmä Pekka Puupää kesälaitumilla näytti, että näytelmäryhmä osaa vaihtaa tyylilajia: viime talven Shakespearesta loikattiin Reino Helismaan rillumareihin onnistuneesti.

Pekka Puupää (Sami Heinilä) ja Pätkä (Markku Peutere) riemastuttivat Tapiolan näyttämöllä ensimmäisen kerran lauantaina.

Pekka Puupää (Sami Heinilä) ja Pätkä (Markku Peutere) riemastuttivat Tapiolan näyttämöllä ensimmäisen kerran lauantaina.

Ensi-iltayleisö ainakin piti näkemästään. Sami Heinilän Pekka Puupää, Markku Peutereen Pätkä ja Liisa Haikon Justiina ja monet pienemmätkin suoritukset saivat katsojat puhkeamaan nauruun ja aplodeihin. Esa Pakarista ei tullut ikävä yhtään, kun Sami Heinilä koikkelehti lavalla ja väänsi savoa varsin lupsakkaasti.

Replikoinnin ohella Pirja Arposen ohjaamat näyttelijät panivat parastaan elehtiessään ja törmäillessään – osoittivat hallitsevansa myös mykkäelokuvan ja siihen olleellisesti kuuluvan slapstickiksi kutsutun huumorin lajin. Tähän menetelmään Pekka Puupää -elokuvatkin pitkälle perustuivat; yksinkertainen juoni ei sinällään kovin pitkälle kanna.

Ja kun näytelmässä on musiikkia, niin tottahan yleisö viihtyi. Kukaan Tapiolaan saapunut tuskin odottikaan suurta draamaa, ja odotusten rima ylittyi kirkkaasti. Esitys oli yllättävän hyvä.

Pientä napinaa yleisöstä kuului: miksi moni tapahtuma oli sijoitettu näyttämön takaosaan, kun edessäkin oli tilaa? Jotkut vitsit jäivät näin tyngiksi, kun näkyvyys ja kuuluvuuskin olivat näin heikkoja.

Seuraavan kerran menoon pääsee mukaan lauantaina 7. joulukuuta kello 14. Kaikki esitysajat löytyvät Lemin nuorisoseuran sivuilta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *