Siirry suoraan sisältöön

Jaana Sinkko astui isoihin saappaisiin

Lemin nuorisoseuraa on tämän vuoden alusta johtanut Jaana Sinkko. Hän peri paikan Leena Uskilta, joka toimi seuran puheenjohtajana 24 vuotta.

Leena Uski (vas.) ja Jaana Sinkko siivosivat keskiviikkona Tapiolan rekvisiittavarastoa.

Leena Uski (vas.) ja Jaana Sinkko siivosivat yhdessä Tapiolan rekvisiittavarastoa keskiviikkona.

Leena Uski sanoo halunneensa luopua puheenjohtajan tehtävästä jo paljon aiemmin, mutta tuloksetta. Nyt hän otti edellissyksyjä tiukemman kannan:

– Pelottelin heitä, että jos kuolen pois, kukaan ei osaa näitä hommia ottaa hoitaakseen, Leena Uski kertoo.

Suoraan syvään päähän hän ei seuraajaansa nyt heitä, vaan on luvannut neuvoa ja opastaa pitkin vuotta asioiden tullessa eteen.

– Minulle vieraita asioita on paljon, lupia ja ilmoituksia, joihin en ole perehtynyt, vaikka johtokunnassa olenkin ollut, Jaana Sinkko sanoo.

Leena Uskin tontti nuorisoseurassa on ollut niin iso, että kaikkia siihen kuuluneita tehtäviä ei uusi puheenjohtaja ota vastattavakseen.

– Minä hoidan puheenjohtajan tehtävät ja Tapiolan tilavaraukset puhelinnumerossa 0503587072, sähköpostilla jaana.sinkko(at)gmail.com. Minulle kannattaa jättää soittopyyntö, kun voin olla vaikeammin tavoitettavissa, Jaana Sinkko kertoo.

Leena Uski ottaa edelleen vastaan teatterin lippuvaraukset numerossa 0505143753 ja jatkaa Tapiolan talonmiehenä. Siivouksesta ottaa vastuun Tuija Muukka.

Nuorennusta

kaivataan

Leena Uski jättää Jaana Sinkon vastuulle 127-vuotiaan nuorisoseuran, jolla on liki 120 jäsentä ja oma toimitalo Tapiola.

– Seura on toimiva, mutta jäsenistä puuttuu nuori polvi melkein kokonaan – lapsia ja yli 50-vuotiaita kyllä on, Uski sanoo.

Lemin nuorisoseura on tunnettu näytelmistään, ja niitä se tuottaakin kolmessa ryhmässä: aikuisten sekä alle 10-vuotiaiden ja yli 10-vuotiaiden lasten ryhmissä.

– Olisi mukava, jos myös lasten vanhemmat tulisivat mukaan toimintaan, Jaana Sinkko sanoo.

Eikä sen toiminnan tarvitse olla teatteria, vaan se voi olla mitä tahansa; onhan nuorisoseuran taroituksena kansan kaikinpuolinen sivistys. Jaana Sinkko toivottaakin uudet ihmiset ja heidän ideansa tervetulleiksi nuorisoseuraan ja Tapiolaan.

– Itse tulin toimintaan mukaan vuonna 1974 tanhuamalla, ja sittemmin olen ollut näyttämöllä, hän kertoo.

Takavuosikymmeninä Tapiolan parkettia kuluttivat lukuisat tanhuryhmät, mutta kansantanssi on nyt hiipunut.

Uuden, järjestyksessään 20. puheenjohtajan tehtävälistalla on myös teatteriperinteen jatkaminen: ensi vuodelle on löydettävä taas näytelmäteksti ja ohjaaja.

Jaana Sinkon toiveissa on myös lisätä Tapiolan vuokrausta ulkopuolisille juhla- ja tapahtumapaikaksi.

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *