Siirry suoraan sisältöön

Kirkkoneuvosto hylkäsi metsästäjien oikaisupyynnön

Taipaleen seurakunnan kirkkoneuvosto ei muuttanut päätöstään, jonka mukaan se tekee metsästysseurojen kanssa metsästysvuokrasopimukset määräaikaisina ja maksullisina. Metsästysseurat olivat jättäneet asiasta oikaisuvaatimuksen.

Kirkkoneuvosto päätti tammikuussa, että metsästysseurojen sopimukset laaditaan määräaikaisina viideksi vuodeksi ja niistä peritään 50 euron kertamaksu.

Kahdeksan Lemillä, Savitaipaleella ja Taipalsaarella toimivaa metsästysseuraa vaativat päätöksen muuttamista todeten, että maanlaajuinen käytäntö on pyrkiä toistaiseksi voimassa oleviin sopimuksiin. Se vähentää hallinnointia kaikilta osapuolilta ja tarjoaa vakaan pohjan pitkäaikaiselle riistakannan hoidon suunnittelulle.

Metsästysseurat ovat halunneet kohdella tasapuolisesti kaikkia maanomistajia. Rahallista maksua ei metsästysmaista makseta, sen sijaan maanomistajat saavat vastikkeeksi riistanhoitotyötä, hirvenlihaa ja kutsun peijaisiin.

Kirkkoneuvostossa määräaikaista sopimusta perusteltiin nyt sillä, että niillä varmistetaan yhteystietojen ajantasaisuus ja mahdollistetaan molemmille osapuolille sopimuksen ehtojen päivittäminen tarvittaessa. Mikäli sopimusta ei Taipaleen seurakunnan kanssa tehdä, ei metsästysoikeutta maa-alueille ole.

Neuvosto äänesti asiasta. Metsästäjien oikaisuvaatimuksen kannalle asettuivat Anu Karhu, Elma Mikkola ja Markku Pesari. Muut yhdeksän olivat esittelijän kannalla, joten tammikuinen päätös määräaikaisista sopimuksista jäi voimaan.

Savitaipaleen tapulin

ja Lemin kirkon

katot tervataan

Savitaipaleen vanhan kellotapulin ja Lemin kirkon paanukatot tervataan ensi kesänä. Tervaajaksi neuvosto valitsi kahdesta tarjouksesta  kokonaishinnaltaan edullisemman tarjouksen jättänyt Tmi Heikki Autio Oy, yhteishintaan 55.800 euroa. Lisäksi kirkkoneuvosto päätti esittää kirkkovaltuustolle, että se myöntää tarkoitukseen 6.000 euron lisämäärärahan.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *