Siirry suoraan sisältöön

Lemin kunta tiedottaa toimenpiteistään koronaviruksen ehkäisyssä

Lemin kunta on verkkosivuillaan julkaissut seuravansisältöisen tiedotteen:

LEMIN KUNNAN TIEDOTE KORONAVIRUSTILANTEESEEN LIITTYEN
Varhaiskasvatus
Varhaiskasvatuksen toiminta jatkuu normaalisti sekä esiopetusryhmissä, varhaiskasvatusyksiköissä ja perhepäivähoidossa.
Valtioneuvosto suosittaa, että lasta hoidetaan kotona, jos siihen on mahdollisuus. Mikäli huoltajat eivät käytä varhaiskasvatuspalveluita koronatilanteesta johtuen, siitä pyydetään antamaan viipymättä tieto lapsen omaan varhaiskasvatusyksikköön.
Varhaiskasvatuksen henkilöstöllä on oikeus ja velvollisuus evätä hoitopaikka, jos lapsi on puolikuntoinen.
Perusopetus
Perusopetusta annetaan etäopetuksena 18.3.-13.4.2020 välisenä aikana. Opetusta järjestetään niiden 1.-3.-luokkien huoltajien lapsille, joiden huoltajat työskentelevät yhteiskunnan toimintojen kannalta kriittisissä työtehtävissä. Lisäksi poikkeuksena järjestetään erityisen tuen päätöksen saaneiden oppilaiden lähiopetus sitä tarvitseville. Valtioneuvosto kuitenkin suosittaa, että lasta hoidetaan kotona, jos siihen on mahdollisuus.
Näiden huoltajien tulee ilmoittaa lapsensa koulunkäynnistä rehtorille tiistaina 17.3.2020 klo 14 mennessä. Asiasta ilmoittaminen on välttämätöntä opetusjärjestelyjen, kouluruokailun ja koulukuljetusten kannalta. Rehtori ja opettajat antavat lisätietoa tilanteesta Wilmassa. Huoltajien tulee seurata Wilman kautta tulevia etäopetuksen ohjeita päivittäin ja valvoa ja seurata oppilaan työskentelyä kotona. Koulukuljetukset perutaan kunnan toimesta.
Keskiviikkona 18.3. huoltajille ilmoitetaan, järjestetäänkö opetusta molemmissa kouluissa vai keskitetäänkö opetus.
Kunnassa tehtävät muut toimenpiteet koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi ja hidastamiseksi
 Koulujen iltakäyttö lopetetaan 17.3.2020 alkaen toistaiseksi
 Kuntosali suljetaan 17.3.2020 alkaen toistaiseksi
 Kansalaisopiston opintoryhmät peruutetaan 17.3.2020 kevätlukukauden loppuun asti. Kansalaisopiston kevätnäyttely on peruutettu.
 Kunnan nuorisotilat suljetaan 17.3.2020 lähtien toistaiseksi. Nuorisotyöntekijä on tavoitettavissa somessa/puhelimitse.
 Kunnan toimitiloissa olevien tilaisuuksien, tapahtumien ja vuorojen varaukset peruutetaan 17.3.2020 lähtien toistaiseksi.
 Kirjasto on kiinni 18.3.-13.4.2020. Kirjaston aineiston voi palauttaa kirjaston palautusluukusta ko. aikana.
 Kunnanviraston paikan päällä tapahtuva asiakaspalvelu on sovittavissa tarvittaessa puhelimitse tai sähköpostitse. Ensisijaisesti pyydetään asioimaan sähköisissä järjestelmissä, puhelimitse tai sähköpostilla. Asioidessasi, huolehdi hyvästä käsihygieniasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *