Siirry suoraan sisältöön

Tutuilla poluilla, ja vähän vähemmän tutuilla

Eukkomamma on aina kävellyt paljon, mutta koronapandemian poikkeusoloissa metsäpolut ovat kutsuneet aiempaakin useammin.

Ruomin Tykkitie on hyvä kävelytie, ja siitä erkanee polkuja ja metsäautoteitä.

Lahnajärven lenkki on peruslenkki, Hangaslahden kosteikolla viihtyivät kevään ensimmäiset sorsat.

Tuohtjärven lenkki Uimilla kulkee monenlaisissa metsämaisemissa.

Hannajoen Aholankoskessa virta on ollut vuolas, vaikka sulavaa lunta on ollut vähän.

Syntymäisen Hajuslahti lainehti vapaana jo huhtikuun ensimmäisellä viikolla.

Joskus voi poikeata kauemmaksikin: vaikkapa Suomenniemen Karkaukseen Irja Hannosen polulle.

Mutta ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan: joskus maisema yllättää ihan Lemin kirkollakin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *