Karanteenilukemista

Teksti ja kuva Sirkka-Liisa Vaalivirta
Kirjastot aukeavat ja sadepäiville saadaan taas muutakin lukemista kuin päivän lehdet ja ”lisätietoja nettisivuiltamme”… Mäntyperän eukko katseli omia hyllyjään ja päätti tarttua kirjoihin, jotka kertovat todellisesta hädästä, pulasta, taistelusta ja yhteishengestä.

SSCN4765


Ihan ensimmäiseksi  Pentti Saarimäen Toisenlainen sotajuttu. Näitä tarinoita saatiin aikanaan lukea Yhteissanomistakin, ja hyvin monella on ihan omakohtaisia kuulokokemuksiakin. Vaikka nämä todella ovat oikeita sotajuttuja, mukana on koko ajan kertojan hurtti huumori, pilke silmäkulmassa silloinkin, kun kaikkein kamalimmista asioista kerrotaan.

Kirjan tekee todella mielenkiintoiseksi monet nimet ja tutut paikat, tapahtumat ovat todeksi todistettuja monissa tuvissa ja turuilla, nykynälkäinen ei  pysty kuvittelemaan mikä autuus on saada tilkka maitoa tai oikeita perunoita, kun on ollut ilman mitään ties miten kauan….

Toisenlainen sotajuttu on myös Kauhun kevät, Pentti Pylkkö ja työryhmä. Kirjassa kertovat kokemuksistaan Savitaipaleen rintamalla 1918 taistelleet ihmiset. Tässä kirjassa on paljon epäluuloa, kateutta, hirvittäviä tekoja, joista vain yksi kertoja tunnustaa tehneensä itse väärin. Yleensä kerrotaan vain mitää kamalaa toiset tekivät.

Tässäkin taistellaan koronaakin suurempaa kauhua vastaan, eikä kukaan tiedä, mikä olisi oikein mikä väärin. Tapahtumat sijoittuvat jälleen tutuihin paikkoihin, niinpä metsäretkillä silmä käy hätäisesti rakennettuihin kiviaidan pätkiin… onko tuossakin joku ollut vastassa vihollista, veljeä, serkkua, naapuria…

Toisenlaisesta taistelusta kertoo Seppo Vuokon Viljellen ja varjellen, metsätalous ja monimuotoisuus samojen kansien välissä. Kuvat kirjaseen on ottanut Jorma Peiponen, jonka valokuvanäyttely aikanaan nähtiin myös Mäntyperällä. Tämä teos on toisenlainen metsän tarina. Se on yhtä jännittävä kuin rillipäisestä sankaripojasta kertova nuorisokirja.

Aivan huikeaa nimistöä löytyy metsässä elintilastaan taistelevista ötököistä, sienistä, homeista, ihmeellisistä rihmastoista ja mikroobeista. Metsä ei ole vain metsä, se on jatkuvaa taistelua olemassa olosta, onpa se sitten vanhaa ikimetsää tai nykyistä talousmetsää. Jokaisen metsänystävän pitäisi ehdottomasti lukea tämä kirja!

Myös Metsien yleiset kasvit on mielenkiintoinen. Kuvia on paljon,  ja kuvittajien joukosta löytyy jälleen Jorma Peiponen sekä Veli Haikonen, joita kirjoittaja Seppo Vuokko erityisesti kiittää.

Tämän voi ottaa vaikka mukaan metsäretkelle, lukea kappaleittain ilman että ”juoni” häviää. Kasveista kerrotaan lumoavasti. Juuri nyt kukkiva kevätpiippo on hyvin vaatimattoman näköinen, mutta Vuokkopa kehottaa kumartumaan ja katsomaan luupilla tai suurennuslasilla,  ja vaatimaton kukka muistuttaakin liljaa! Niinpä tästäkin kirjasta kehkeytyy varsinainen seikkailukirja!

En erityisemmin haluasi suositella enää yhtään kauhukirjaa koronapeloissa pyöriskelevälle lukijalle, mutta itse kuitenkin puoliväkisin luin Tess Gerritsenin Tappava salaisuus -kirjan. En oikein ymmärrä miksi joku ihminen haluaa kirjoittaa tällaisia hirmuisia mielikuvitusasioita, kun ihan oikeita pahuuksia on ympärillä yllin kyllin.

Jännitystä kirjaan oli haettu kohtalaisen sekavalla juonella, siinä  hypitään eri ihmisten asioissa ilman mitään johtolankaa. Ja kuten aina tällaisten kirjojen yhteydessä mieleen tulee: joko joku on puuhastelemassa tämän mallin mukaan?

Sen sijaan Jennifer Worthin Hakekaa kätilö 2, Kaupungin varjoissa on jälleen huikea aikakauden kuvaus. Tässä kirjassa kirjailija kertoo työläiskortteleiden elämästä 1900-luvun alkupuolella. Köyhäintalojen kurjuudesta, ja liikuttavan tarinan sisarusrakkaudesta sodan synkentämässä kaupungissa. Nunnaluostari joutuu myös oikeuden eteen, yhtä sisarta syytetään varkaudesta  – ja kuinka tuo juttu lopulta selviääkään.

Liikuttava tarina on myös kolmen sodan veteraanin tarina. Hoitaja Jenny oppii sietämään syöpäläisiä vanhan herran kanssa ystävystyessään, ja iltahetkistä tulee mieluisia tarinatuokioita viinilasillisen myötä. Itkin katkerasti lukiessani veteraanin tarinan loppua  – kuinka hänen tunkkainen mutta rakas kotinsa hävitettiin ja hänet siirrettiin vanhainkotiin, surkeisiin, yksinäisiin oloihin.

Tätä kirjaa suosittelen mielelläni. Ehkä se auttaa laittamaan tämän päivän harmit oikeisiin mittasuhteisiin.

Vastaa