Siirry suoraan sisältöön

Suvivirsi museolla aloittaa seurakunnan kesän

Huomenna lauantaina 30.5.  kello 18 Museotuvan pihalla veisataan suvivirsi, kaikki halukkaat ovat tervetulleita paikalle! toivttaa aluepastori Tapio Kilpiä.

Lemin hautainhoitopäivä järjestetään perinteisenä ajankohtana keskiviikkona 10.6. kello 9. Alkuhartaus on kymmeneltä.

– Paikalla olevat hautausmaan työntekijät opastavat mielellään hautojen hoitamiseen liittyvissä asioissa ja aluepappikin palloilee paikalla, Kilpiä kertoo.

– Kahvitusta ei missään seurakunnan tilaisuudessa ainakaan vielä kesäkuussa järjestetä. Ja sikäli kuin koronatilanne sallii, jumalanpalveluksia aletaan jälleen järjestää Lemin kirkossa säännöllisesti sunnuntaista 7.6. kello 10 alkaen. Viimeisimmän kuulemani tiedon mukaan kirkkoon saisi tulla enemmän kuin 50 ihmistä, kunhan turvaväleistä pidetään kiinni. Striimausta jatketaan edelleen aina jostakin Taipaleen seurakunnan kirkosta.

Lähetyskirppis

avautuu

Lemin Lähetyskirppis aukeaa uusissa tiloissa Toukkalantie 2 B (kunnan elementtivirasto) keskiviikkona 3.6. kello 10. Kirppis on toistaiseksi auki vain keskiviikkoisin kello 10–12 paitsi viikolla 24, jolloin se on auki myös maanantaina 8.6.

Seurakunnan virasto ja Lähetyskirppis ovat muuttaneet kunnan vuokralaisiksi.

Seurakunnan virasto ja Lähetyskirppis ovat muuttaneet kunnan vuokralaisiksi.

Kirkollisten ilmoitusten tiedoista poiketen kirppis on lauantaisin suljettuna toistaiseksi. Kahvikyökki on myös suljettuna toistaiseksi. Kirppiksellä on mahdollisuus osallistua pika-arpajaisiin.

– Kirppiksemme on tarkoitus olla hyvän sisäilman kirppis, olemme asiasta tarkkoja. Otamme vastaan vain puhdasta ja helposti puhdistettavissa olevaa tavaraa terveistä tiloista. Mahdolliset lahjoitukset tulee jättää kirpparin aukioloaikana rakennuksen ulkopuolella oleviin muovisiin laatikoihin, Tapio Kilpiä opastaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *