Siirry suoraan sisältöön

Iloisia kuvia betonissa

Lemin kirkonkylässä kävelijöitä ovat pitkin kesää ilahduttaneet värikkäät kukkaistutukset ja kukkiakin värikkäämmät ”kukkaruukut”. Marjo Nisonen maalasi harmaaseen betoniin iloisia kuvia.

- Kun autotie muuttuu kävelytieksi, tarvitaan siihen esteeksi betoniporsas, Marjo Nisonen järkeili.

– Kun autotie muuttuu kävelytieksi, tarvitaan siihen esteeksi betoniporsas, Marjo Nisonen järkeili.

Marjo Nisoselta loppuivat työt Vanhan pappilan näyttelynvalvojana, kun pappilasta tuli kunnanvirasto. Hänen työsopimuksensa kuitenkin vielä jatkui.

– Minulla oli monenlaisia työtehtäviä milloin missäkin. Sitten Sari Rapi ehdotti, että jospa maalaisin betonirenkaita, hän kertoo.

Niinpä viimeiset kolme työviikkoaan kunnan palveluksessa Nisonen ahersi kunnan traktorihallissa betonin, sokkelimaalin ja pensseleiden kanssa.

– Välillä meni ylitöiksikin, kun innostuin. Yhdeksän tai kymmenen rengasta ehdin maalata, sitten työpäivät loppuivat. Vielä jäi ideoita käyttämättä.

Jokainen kaivonrengas onkin erilainen, omiin sijoituspaikkoihinsa suunniteltu. Kirjastoon saapujaa tervehtivät lukutoukka ja pöllö, kouluun menijää aapiskukko karttakeppeineen.

Lukutoukka houkuttelee lukemaan kirjastoon saapuvaa.

Lukutoukka houkuttelee lukemaan kirjastoon saapuvaa.

 

Aapiskukko on Marjo Nisosen oma suosikkityö.

Aapiskukko on Marjo Nisosen oma suosikkityö.

 

Yhden renkaan hän toteutti toivomuksen mukaan:

Janne Luukas pyysi, että jossain olisi kunnan mainoslause ”Mie ♥ Lemi”. Maalasin sellaisenkin.

Se rengas tervehtii kevytväylän varressa Lappeenrannan suunnasta tulevaa.

Mainoslause on sydäntä myöten kunnan markkinoinnista tuttu.

Mainoslause on sydäntä myöten kunnan markkinoinnista tuttu.

 

Takavuosina betonirenkaissa on nähty lasten maalauksia. Marjo Nisonen halusi omissa töissään säilyttää saman lapsenomaisuuden. Tekniikkaa hän oli aiemmin harjoitellut maalatessaan kiviä.

– Betoni on hieman vaikeampaa, kun se on karheaa. Pensseleitä se kuluttaa kovasti.

Isoissa pinnoissa hän käytti tavallisia maalarinpensseleitä, rajauksiin ja yksityiskohtiin kotoa tuomiaan siveltimiä.

– Oli todella ihana olo, kun sain niitä tehdä. Työt päättyivät tavallaan samalla tavalla kuin alkoivatkin: taiteen parissa. Jäi hyvä maku suuhun.

Samalla Lemi sai kun saikin taidenäyttelyn. Se on avoinna joka päivä, 24 tuntia vuorokaudessa. Päivä- tai iltakävelyllä voi käydä ruukkuja bongaamassa.

Yksinään kaivonrenkaat eivät olisi kuitenkaan sitä mitä ne ovat istutusruukkuina. Leena Koskisen istuttamat kosmoskukat ja muut kesäkukat vetäisivät katseen puoleensa harmaassakin ruukussa,

Kosmoskukat ovat upeita, koko kesän kukkivia vanhan ajan kukkia, Marjo Nisonen ihastelee.

Kosmoskukat ovat upeita, koko kesän kukkivia vanhan ajan kukkia, Marjo Nisonen ihastelee.

 

Kesän helteet ovat vain päässeet puraisemaan istutuksia, kun istuttaja on kesälomalla. Kukat ovat vaarassa kuihtua.

– Vielä ne virkoavat, jos saavat pari ämpärillistä vettä. Sadevesi ei riitä niitä kastelemaan, Marjo Nisonen tuumaa.

 

 

 

 

 

2 kommenttia artikkeliin “Iloisia kuvia betonissa”

  1. Liisa Ollila

    Kiitos Marjo näistä hienoista töistä!
    Iso kiitos myös pappilassa olo ajasta,annoit hyvää
    yrityskuvaa ja sitähän Lemi tarvitsisi edelleenkin.

    Kaikkea hyvää,kaunista kesää!

    Liisa Ollila

  2. Kivoja piristyksiä Lemin kirkonkylän maisemakuvaan. Ja kiva että Marjo pääsi toteuttamaan eräänlaista taidenäyttelyä ennennen työrupeaman loppumista. Hyvää kesää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *