Savitaipaleen Sapassia vietetäänkin koronan lomassa

Teksti ja kuva Sirkka-Liisa Vaalivirta

Savitaipaleen Sapassin tapahtumat on sentään saatu melkein suunnitelmien mukaan alulle. Lepohetki koronan lomassa aloitettiin viime lauantaina torimusiikilla, jota vesisadetta harmitellen kuunteli kuitenkin kohtalainen porukka.

Jo ”neljättä vuotta Tanelina ja Charlottana”, harmonikkaa näppäili Heikki, ja lauloi Terttu, rytmejä mukana naputteli Hannu.

Kun tapahtumat enimmäkseen ovat nautittavissa kirkolla, niin syrjäkyläläinen missaa monet mieleisensä kuultavat ja nähtävät, ei voi mitään. Tätäkin eukkoa jäi todella harmittamaan viime sunnuntain kirkkokonsertti, onneksi sentään eilen keskiviikkona sai kammettua itsensä autoon ja Mäntyharjuntien kamalia kuoppia väistellen aurinkoiseen kirkkoomme.

Nämä pienet iltamusiikki-konsertit ovat aina olleet ihania, tätä olin hiukan mietiskellyt. Kanttori Aino Juntunen säestäisi ja minulle täysin tuntematon Ilpo Parviainen laulaisi.

Siinäpä edessämme seisoi kohta nuottitelineen vieressä rauhallisen oloinen,konstailematon mies, jonka Aino Juntunen esitteli lappeenrantalaiseksi laulun harrastajaksi. Mietin, kuinkahan harrastajan ääni kantaa, kun monilla ammattilaisillakin on ollut vahvistimet ja mikrofoni.

SSCN5898

Jo ensimmäinen laulu, Ilmari Hannikaisen Kotomaamme (s. J.Juteini) sai minut epäilemään, että kuulin väärin esittelyn. Hiukan erikoisempi sävel soi kauniisti, ja täyteläisesti, artikulointi oli selkeää, ja vokaalit kauniin pyöreät, eivät hyppineet eet ja iit korville. Ajattelin, että pitkään on pitänyt harrastaa, että pystyy laulamaan niin, että tällainen huonokuuloisempikin saa sanoista selvän. Esiintyminen oli ihastuttavan rauhallista ja hyvällä tavalla nöyrää.

Toivo Kuulan (sanat E.Leino) Aamulaulu oli värikkään notkea, ja Kuulan Kesäyö kirkkomaalla V.A.Koskenniemen sanoin sai minut henkäisemään tyytyväisenä, ettei tarvittu mikrofonia.

Sitten kuultiin kaksi Oskar Merikannon sävellystä Lauri Pohjanpään sanoin. Ensin Laulaja taivaan portilla, jossa ihailin erikoisesti säkeitten hiljaisia viimeisiä ääniä, matalia, täyteläisiä. Käy kirkkomaata illoin sai oikeasti silmät kostumaan ja palan kurkkuun. Liikuttava tarina, varmasti vaikea laulajalle, varsinkin,kun sisäistää sanoman näin hienosti. Tätä en ollut ennen kuullutkaan, mutta en unohda -”täällä nukkuvat lapset, ja lastenlapset, kohta menemme mekin….”

Vuorossa oli kaksi suloista laulua, Ilmari Krohn, Lapsen lailla (s.H.Haahti) ja Jonas Anderssonin Oi, katsele lintua (s.O.H.Dick) ja varmaan kaikille tuttu K.K.Halosen Maailma on kaunis (s. Vexi Salmi).

Minun kohdallani seuraava esitys räjäytti pankin. Olisin halunnut ensikertaa eläissäni nousta seisomaan ja huutaa bravoota. Oskar Merikannon Laatokka (s. Mikko Uotinen) oli todella mahtava. Niin voimakas esitys, niin mahtava ääni laulajalla, ja miten ne Ainon sormet saivatkaan Laatokan aallot vyörymään päin kiviä, loiskimaan ja sammumaan hietikolle. Kylmät väreet kulkivat pitkin kylkiä, oli vaikea pysyä aloillaan – ei tämä ole mitään harrastelijan puuhaa tämä!

Kari Tikan Armolaulun kohdalle ohjelmalehtiseen olen piirtänyt hartaasti ”Aamen!! Mahtava”. Kaksi viimeistä laulua esitettiin parvelta, Aino säesti uruilla, ja kirkossa kaikuivat Taalainmaan virsi sekä lopuksi Johann Schoppin, J.S.Bachin sov. suom.sanat Colliander-Krohn, Enkö Herraa, Jumalaani.

Olin iloinen, että me kaikki kuulijat olisimme varmaan halunneet kuulla vielä lisää, sillä aplodit kestivät pitkään. Ja luulen, että ovat kanssani samaa mieltä myös siitä, että kun Ilpo Parviaista seuraavan kerran esitellään, lappeenrantalainen laulaja riittää, harrastajan saa jättää pois.

Muuten: minulta löytyy Koulun Laulukirja, kansakoulupainos vuodelta 1934, toimittanut Lauri Parviainen…Liekö samaa sukua.

Vastaa