Savitaipaleen torilla ja kirkossakin soi

Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

Karjalan kunnailla kajahtelee, menipä minne hyvänsä. Savitaipaleen Sapassiviikolla lauantaitorilla soittivat myös Heituinlahden Pojat, joiden rivit ovat harventuneet trioksi. Viulua soittaa edelleen Aatu Markku, ja haitareita näpelöivät Veikko Muukka ja Markku Hongisto.

Aurinkoisella torilla kuulijat etsivät varjoa lehmusten ja torikatosten suojista.

Aurinkoisella torilla kuulijat etsivät varjoa lehmusten ja torikatosten suojista.

Sen sijaan tänään Jaakon päivänä ovat taas sateensuojat ja -takit valttia, kun Heikki Hytti laulattaa solistejaan.

Maailmanluokan taiteilija saatiin vieraaksi kirkkoon, kun Lappeenrannasta kuuluisille konserttilavoille ponkaissut sopraano Johanna Nylund piti tunteikkaan Iltamusiikkikonsertin kanttori Aino Juntusen säestäessä pianolla.

SSCN6020

Ohjelmisto oli monipuolinen, koko naisen elämän kirjo tuli upeasti esille. Wolfgang Amadeus Mozartilla aloitettiin, Figaron häiden ”Deh vieni, non tardar” ihastutti hienoilla hiljaisilla korkeilla äänillä, jotka tulivat helposti, kuin kurkussa olisi ollut kirkas huilu! Ei mitään väkinäistä, ei otsaryppyjä! Ja Taikahuilun ”Ach, ich fylh`s” soi viiltävän tuskaisena – olin kuulevinani siinä myös virren teema, kuvittelinko vain…

Toivo Kuulan  ”Karjapihassa” (s. Larin Kyösti) alkoi jo enne nkuin yhtään säveltä kirkossa kaikui. Nylundista kehkeytyi karjapiika pikkusormea myöten! Aivan valloittava esitys ja kertomus palvelusväen rakkausasioista!

Laulaja näytti ilmeikkyytensä ja muuntumiskykynsä riemastuttavalla tavalla taipueessaan seuraavaksi (s. V.A.Koskenniemi) ”Sinipiikaan” ja Eino Leinon ”Tuijotin tulehen kauan”.

Naisen elämän rajuista kokemuksista kertoi kaunis ja niin surullinen Leinon ” Marjatan laulu”. Vieläkin tunnen tuskan laulajan äänessä -” Nukkuos äityen nurmilintu, tuuti, tuuti lulla! Uinuos pakkasen untuville, armahille, harmahille, painuos yöhyen parmahille – tais jo Tuoni tulla…” Epätoivoisen naisen, joka ei ”saanut kylpyä, ei saunaa”, kova kohtalo yksin pahassa maailmassa…

Ja suruilla jatkettiin, Oskar Merikannon ”Oi, minne lintunen lensi” (s.E.Leino), jossa surusta sumea äiti ei usko lapsensa menetystä, vaan ihmettelee, miksi kaikki ihmiset itkevät. ”Kun päivä paistaa” (s.Hilja Haahti) päätti suomalaisten laulujen osuuden.

Giacomo Puccinin oopperasta Turandot kuultiin ”Signore, ascolta!”, joka sai taas ihmettelemään huilumaisia korkeita ääniä. Ja monipuolista esiintymisen taituruutta. On ihmisiä, jotka laulavat nuotilleen ja kuuliaisesti, ja sitten on laulajia, jotka elävät jokaisen sävelen ja sanan koko olemuksellaan! Ihastuttavaa!

Viimeisenä lauluna oli Franz Leharin Vilja-lied, Vilja-laulu, joka on yksi lempilauluistani, ja jota sodan jälkeen rallattelin itsekin saksalaisten schlagereitten myötä…tätä nykyään harvoin kuulee, ja täyttyy tunnustaa, että ajoin kirkkoon ihan vain tätä varten. Olen iloinen, että ajoin. Voi tätä viekoittelevaa neitokaista! Voi tätä sydänten särkijää!

SSCN6019

Ihan vihoviimeisenä raikui holveissa riemukas ”Minä elän!” Hieno päätös huikealle konsertille.

Vastaa