Siirry suoraan sisältöön

Sadonkorjun aika Rahikkalassa ja Lemillä

Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

Savitaipaleen Rahikkalan myllyjuhlia viiiko sitten lauantaina vietettiin aurinkoisessa, melkeinpä helteissä säässä. Moni muukin kuin vaivaisukko etsi viileyttä myllyn hirsiseinien suojasta.

SSCN6226

Lähes 250 vierailijaa  nautti sekä ohjelmasta että erinomaisesta ruishiutalepuurosta, jota oli haudutettu aivan silkkisen pehmeäksi.

SSCN6229

Oli juhlapuheita ja mainiota musiikkia,jota esittivät Aino ja Robert .

SSCN6227

Juontajana oli Pettilän polkuformuloista – ja televisiostakin – tuttu Matti Kyllönen, ja tavattiinpa siellä toimittaja ja kirjeenvaihtaja Mika Mäkeläinenkin. Lettukahveja ei voinut ohittaa, vaikka mahtavat munkitkin houkuttivat kovin. Tänä vuonna ruispelto ei kukkinut sinisenään ruiskaunokkia, mutta taivas loisti sitäkin upeampana.

Samalla reissulla osuttiin ihanaan pihapiiriin, jossa kapsutteli ja kotkotteli touhukkaasti kirjavat kanat vahtinaan komeat kukot.

SSCN6230

Piha-aitoista löytyi uskomaton kotimuseo, radioita, työkaluja, käsitöitä jopa laatikollinen kenttäpostia… Ja ne pihakukat! Olivat selvästi saaneet ihan aitoa kanankakkaa juurilleen, niin mahtavia ne olivat!

Maalaismarkkinat

Lemillä

Ja viikon päästä nautittiin sadon antimista Lemillä museotuvalla. Ja tietenkin Kotiseuturatio kuului jo Savitaipaleelta matkaan lähtiessä, eikä sää pettänyt näitäkään pippaloita. Myyjiä oli hiukan harvemmassa kuin aikaisemmin, eikä väkikään tungeksinut entiseen malliin.

SSCN6308

Museotuvalta sai säräkeittoa, ja ainakin kahdessa paikassa oli mahtavia lettuja ym. kahvin kanssa, herkutella kelpasi myös vohveleilla.

Musiikkiakaan ei puuttunut, mieslaulajia varsinaisen kuoronjohtajan  Sisko Taalikaisen sijaan ohjasi nyt Veikko Tapanainen, ja mahtavana miesten laulu kajahtikin.

SSCN6309

Mutta lapsia ja monia meitä aikuisiakin kiinnostivat eniten hassun näköiset silkkikanat ja lampaiden keritsiminen, joka tosin tehtiin ”saksimalla”. Hyvin se onnistui niinkin.

SSCN6307

Ja totta kai, pellon täydeltä oli traktoreita ja monenlaisia työkoneita, aivan valtava metallista, puusta ja kankaasta tehty itsesitova, joka pellolla oli aikanaan pyöräytellyt valmiiksi sidottuja lyhteitä kuhilailla kuivattaviksi. Ja junanveturin kokoinen venäläinen aggregaatti, josta valtavasta koosta huolimatta ei kovin paljon sähkövoimaa saanut. Mutta aika hellyttävä oli myös tuo valtava traktori, jolla oli takatelineellä ”vasikkansa”, pieni punainen traktori.

SSCN6310

Kaupungin kautta kotiin ajettiin, kassissa arpajaisvoittoja, omenoita, ja tällä kertaa Lemin punasta pottua, kun kirjavaa ei ollut…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *