Siirry suoraan sisältöön

Tapiolan näyttämöllä etsitään kirjeystävää

Lemin Nuorisoseuran teatteriryhmä aloittaa tämän syksyllä Yksinäisten sydänten kerho -näytelmän harjoitukset. Jukka Itkosen kirjoittama komedia kertoo rakkauden etsinnästä aikana, jolloin kirjeystävyys oli keino löytää sielunkumppani.

Sami Sivonen palaa ohjaamaan Lemille.

Sami Sivonen palaa ohjaamaan Lemille.

Tarina sijoittuu 1970-luvulle. Leevi (Arto Heimonen) on mukana Yksinäisten sydänten kerhossa, jossa etsitään rakkautta ja kumppanuutta kirjeenvaihdon kautta. Leevi ei kuitenkaan ole uskaltanut edetä kirjoittelua pidemmälle.

Leevin kaveri, tunnettu naistenhurmaaja Pollu (Arto Penttilä) päättää vedonlyönnin seurauksena lähestyä erästä Leevin kirjeenvaihtoystävää Hilmaa (Liisa Junnonen), esittäen olevansa Leevi. Pollun huomio kuitenkin kiinnittyy Hilman lisäksi myös Hilman kotiapulaiseen Sirkkaan (Liisa Haiko). Pollun juoni mutkistuu entisestään, kun Leevi ilmestyy yllättäen kuvioihin.

Näyttämöllä nähdään yhdeksän näyttelijää ja muissa tehtävissä väkeä on saman verran. Tiivis harjoitusjakso huipentuu lokakuun lopun ensi-iltaan. Näytelmän ajankuvaa luodaan puvustuksella ja musiikilla.

Ohjaajaksi palaa Sami Sivonen, jonka viimeisin ohjaustyö Lemillä oli William Shakespearen Myrsky (yhdessä Pirja Arposen kanssa).

Viime talvena nähty Pekka Puupää kesälaitumilla -näytelmän esityskausi päättyi koronapandemian takia ennenaikaisesti. Syksyn ensi-illan lähestyessä Lemin nuorisoseura seuraa tarkasti valtion ohjeistusta yleisötapahtumien järjestämisestä.

Lemin Nuorisoseura esittää Jukka Itkosen komedian Yksinäisten sydänten kerho. Ohjaus ja sovitus Sami Sivonen. Ensi-ilta la 24.10.2020 klo 14.00.
www.leminnuorisoseura.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *