Lemiläisille yhteinen tila kirjastolle

Lemin kunta suunnittelee kirjaston asunto-osan muuttamista kuntalaisten yhteiseksi asukastilaksi, jossa esimerkiksi yhdistykset voivat pitää kokouksiaan.

Asukastilaa (kuvassa kirjastorakennuksen oikeassa laidassa) voidaan hyödyntää myös toritoiminnassa.

Asukastilaa (kuvassa kirjastorakennuksen oikeassa laidassa) voidaan hyödyntää myös toritoiminnassa.

Asukastilan suunnittelu on kunnassa jo käynnissä, ja päätöksiä valmistellaan. Järjestöt otetaan mukaan suunnitteluun, ja luvassa on myös nimikilpailu.

Vapaa-aikasihteeri Kati Ahonen kertoi asiasta tiistaina koolla olleelle järjestöparlamentille, joka otti tiedon vastaan myönteisesti.

Järjestöparlamentti kuuli ja keskusteli myös kirjaston aukion ja toritoiminnan kehittämisestä. Sekä järjestöparlamentissa että toritoimikunnassa on yleinen näkemys, että aukio on kesätorille hyvä paikka. Tori, lasten leikkipuisto, aikuisten liikuntapaikka ja liikekeskus ovat kaikki lähekkäin.

Myyjät ovat kuitenkin olleet isolla aukiolla kovin hajallaan, mikä on latistanut toritunnelmaa. Useampia myyjiä toisiaan lähempänä on toivomus. Toritoimikunta hankkii katoksia suojaamaan pahteelta.

Miinuksena uudessa paikassa oli, että sekä myyjillä että asiakkailla oli vaikeuksia päästä vessaan, kun lähellä sijaitsevan hautausmaan huoltorakennuksen vessatkin olivat isomman osaa kesää kiinni.

Tänä vuonna tori on avoinna vielä kahtena lauantaina: huomenna 5.9. ja viikon päästä 12.9.

Koronaepidemian takia kirjaston luokse siirretty kesätori ei ole muuttamassa takaisin kunnantuvan puistikkoon.

Koronaepidemian takia kirjaston luokse siirretty kesätori ei ole muuttamassa takaisin kunnantuvan puistikkoon.

Kuntalaisaloitteessa on toivottu aukiolle kirsikkapuita, samoin vanhus- ja vammaisneuvosto haluaa istuttaa sinne puun. Niiden paikkaa pohditaan järjestöparlamentissa.

Torikauppa kävi myös Maalaismarkkinoilla elokuun puolivälissä. Korona-aikanakin museon pihapiirissä poikkesi noin 1.500 markkinavierasta. Kun myyntiaikaa oli pidennetty kahdella tunnilla, pahoilta ruuhkilta vältyttiin.

 

Vastaa