Mäntyperän eukkokin tarkasti ruskan

Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

Reilun puolen vuoden mittainen haikailu ja odottelu päättyi vihdoin, ja sairasloman vihoviimeisenä päivänä Mäntyperän eukko lopultakin kääräisi vuoteet rullalle, pakkasi Sievään Siniseen kaikenvaratavarat, saunakassit, kahvitustarvikkeet, kamerat, kiikarit ja kaiken mahdollisen mitä omatoimimatkailija tarvitsee.

Ensimmäinen päivä 855km!

Kaverilla lasti sitten siirrettiin vasta hiukkasen kilometrejä nielleeseen punaiseen autoon, lisättiin mukaan kaikenlaista tarpeellista, varsinkin radio, jota usein kaikkein vaatimattomimmissa mökeissä on kaivattu.

Pilkkopimeänä keskiviikkona ennen puolta viittä puskettiin sitten pisaroivaan aamuun, sormituntumalla kirjasin matkavihkoon hätäisen jäniksen,joka poukkoili tienlaitamalta toiselle auton valojen häikäisemänä

Kirjaan matkan varrelta myös polttoaineiden hintoja, omalla ABC:llä bensa oli 1,477, mutta jo Ristiinassa tankattiin halvemmalla, 1,396. Mikkelin jälkeen uusi tieosuus hämmästytti, ei enää löytynyt tienvarrelta Visulahtea eikä tuttua kahvipaikkaa, sen sijaan komea hirvi säikäytti tunkemalla väkisin eteen!

Ja aamun ruskotus paksun pilven alla ennusti paskapäivää, jota radiokin oli etelään luvannut.

DSCN6688

Varkauden Portissa maistuu jo aamukahvi, yhä sataa, mutta haapojen latvat punertavat lupaavasti. Lapinjärvellä parkkeeraamme veturin viereen ja nautimme hyvän aamiaisen Matin ja Liisan asemalla. Matka jatkuu, ja bongailen vauhdissa lintuja. Pelloilla alkaakin olla joutsenparvia, pihlajissa on paljon marjoja, mutta vielä ne eivät rastaita juuri houkuttele. Naakkoja, harakoita, teeriäkin kirjaan ylös.

Vähän ennen puoltapäivää ohitetaan Nuottijärven grillikioski, autoja on piha täynnä. Kainuun seutuvilla bensa alkaa olla jo huimissa hinnoissa, yli 1,5! Sitäkin enemmän meitä säikäyttää stopin takaa eteen hurjastellut musta auto. Mutta olemme jo pessimistien asuinseutuvilla, ”mitäpä se hyvejää”, ja muita hauskoja sanontoja, epäillään jopa, että kulkija on eksynyt, kun on siinä missä on.

Porot ovat jo pukeutuneet talviturkkiin, valkoinen yksilö erottuu joukosta upeana. Iltapäiväkahvin aikaan nautitaan Tulitauossa sei-lohikeittoa, ja minä ihmettelen, kun kuulun lettupaikan letut maistuvat jotenkin eilisiltä…

Lämpötila vaihtelee 6 -+7 välillä, vakiona on ainoastaan sade. On kohta ajettu tankki tyhjäksi, vaikka ohitetaan vasta tuttu tienviitta ”Välijoki”… Aurauskepit kertovat silti, että pohjoisessa aletaan olla, ovat hirmu pitkiä, odotetaan korkeita nietoksia.

Rovaniemellä tankataan Villi Pohjolan Nesteellä, 1, 479. Santa Parkin kohdalla päätän laskea matkailuautoja, niitä kun tuntuu tulevan vastaan jatkuvasti.

On aika kysellä mökkiä, soitetaan Orakoskelle, jossa taannoin oltiin ihan pikkuisessa mökissä, jonka valtavan hyviä sänkyjä ihmeteltiin. Mökkiin ei paljon muuta mahtunutkaan, mutta muistan, että aivan uusi jääkaappi siellä oli myös. Ja mikä ihmeellisintä, nämä mökit olivat marjanpoimijoita(kin) varten. Varattiin sellainen, 40 euroa, lupasivat laittaa lämmöt päälle.

Matkaa oli vielä hiukan, ohitettiin Käyrämön Keidas, Visatupa Raudanjoella ja Vuojärven lentokoneita varten levennetty tien pätkä. Ja Orakoskella sitten tingittiin kuitenkin tyhjänä oleva isompi mökki ihan kohtuulliseen hintaan.

SSCN6755

Muuten kaikki mainiosti, mutta kylmänä ollut mökki lämpeni tosi hitaasti, meille sallittiin siis jopa uunilämmitys! Ensimmäinen hurja matka sateessa sai mittaa 855 kilometriä, punainen auto alkoi olla aika hyvin sisäänajettu!

Yhä ylös yrittää

Torstaiaamu 17.9. valkenikin sitten aurinkoisena. Kitisessä valtavat koskeloparvet ruokailivat järjestelmällisesti yhteistoimin, ja rantamalla yksinäinen huopaohdake kurkoitti kukkaansa ruskaista maisemaa koristamaan.

SSCN6756

Radio kertoi myrskyn jättäneen etelässä kymmeniä tuhansia sähköttömiksi, täällä pyrähtelevät urpiaisparvet kaikessa rauhassa ja räystäspääskynen ihailee kuvajaistaan joen kirkkaasta peilistä. Meidän matkamme jatkuu.

On vielä liian aikaista poiketa Ylä-Postojoen rannalle Hariannan lettukioskille, kiikaroin kuitenkin vauhdissa, näkyykö kotkia, mutta ei. Ei ole kuulema koko kesänä näkynyt… Pitkään ei tarvitse ajaa, kun Zippi ja Suhaus pysäyttää meidät aamuletuille.

Pihassa on tamperelainen bussi, joten jono on pitkä. Hyvin siinä ehtii kuulumisia vaihtaa, moni on ensi kertaa pohjoisessa, joku harmittelee,kun Norjaan ei koronan takia päässyt.

Letunpaistajapari kertoi, ettei busseja juuri ole kesän aikana näkynyt, mutta voi miten ammattitaidolla nopeasti ja näppärästi kaikki saivat herkkunsa neljällä lettupannulla paistettuna, suolaisella tai makealla täytteellä, kermoin ja jäätelöin, nam! Täällä taisimme kerran Eukkomamman porukan kanssakin kahvitella!

Tällä kertaa pöytäämme istui polkupyöräilijä tankkaamaan itseään sekä lohi-, että hilloletulla. Kertoi kuuluvansa Ruska-pyöräilijöihin, n. 40 hengen ryhmään, jotka polkevat mielenkiintoisiin paikkoihin ilman huoltojoukkoja, ja sponsoreita, kukin omineen.

Tapaavat sitten aina tietyissä paikoissa, olivat käyneet esimerkiksi Ähtärissä katsomassa pandoja, ja pohtineet siellä sitten porukalla Kiinan politiikkaa, jossa pohtimista kyllä piisaakin. Ohjelmassa taisi olla Lokkakin, ja nyt viimeisenä etappina Norjan Vardo.

Siellä he kookoontuvat Noitavainojen uhrien muistomerkille, ja voi vain kuvitella millaisia mietteitä nykyaika siellä saa aikaan. Sitten kotiin tullaankin yhteiskyydillä, eikä enää polkien. Tälle herralle Etelä-Karjala oli tuttua seutua, sillä hänellä on ystäviä Lauritsalassa….

SSCN6754

Pysähdyimme seuraavaksi Tankavaarassa, jonka luontokeskuksen totesimme suljetuksi. Parkkipaikka oli nuijittu täyteen, enimmäkseen taas matkailuautoja, ja ympäristössä rakennettiin kovasti uutta ja remontoitiin vanhaa. Sitä näki monessa muussakin paikassa, joten masennukseen ei korona ole yrittäjiä painanut.

Radio kehoitti etelän ihmisiä siirtymään sisätiloihin myrskyn takia, sähköttömiä on jo 70.000. Minä ihailen tilhiä, piekanoita ja isolepinkäistä…

Jos ihmettelin Tankavaaran parkkia, niin Kiilopää vei kyllä voiton. Tienpientareellakin autojono jatkui ja jatkui, ja omamme saimme tungettua omituiseen koloseen ihan polun päähän.

SSCN6753

Halusin kuvan Kiilopään laakakoivujen ruskasta, ja sen verran kiipesimme tungoksessa, että ensimmäisestä kuvan otin, hellyttävän sitkeitä puita, ei niitä lannisteta, yhä ylös yrittää joka oksan kärki!

SSCN6752

Sitkeyttä vaatinee myös, jos haluaa kokea tämän kylmän kylpylän…

SSCN6751

Kansaa on niin paljon, että jos puoletkaan näistä saavat nyt sen lapinhulluustartunnan, niin Lapin matkailu on pelastettu vuosikymmeniksi! Suurin osa on ensikertaa kotimaata katsomassa, pohjoisen tuulia haistamassa.

Sen huomaa monesta ikävästäkin asiasta, roskista polkujen varsilla, koirien iloisesta irrallaan juoksettamisesta, ja monien heppoisesta retkivarustuksesta. Onneksi kuitenkin suurin osa käyttäytyy kuten pitääkin.

Ja nyt viimeistään kaverin uusi auto on sisäänajettu, mittariin pyörähtää 3000 kilometriä, kun kurvaamme Savottakahvilaan rokalle.

Saariselällä nähtiin Eteläpään bussi, mutta ei yhtään ainoaa tuttua, ei vaikka Souvarien bussikin on tutusti Kuukkelin edesssä, ja syksyinen tanssiteltta kohoaa iltapäivän odotettuun humppahetkeen.

Tuttuja turhaan etsittyämme ajamme Kaunispään huipulle iltapäiväkahville. Kovassa tuulessa hoippuroimme katsomaan mahdollisia revontulimökkien vuokralaisia, mutta kas, kyltti kehottaa antamaan heille yksityisyyden suojaa…tarvitseeko sitä lasiseinää maata myöten rakentaa, taivaallahan ne räiskyy revontulet!

Päätämme koukata Nellimiin, jonne ennen vei ihan kamala tie. Nyt sinne menee sellainen baana, että taipalsaarelainen ei voi uneksiakaan! Mäet on tasattu, kalliot louhittu ja rotkot täytetty.

SSCN6746

Päiväkahvit juomme tien laitamalla, ja ihailemme upeaa haloilmiötä, joka saa vaatimattomaan kahvihetkeen oikean juhlan tunnun.

SSCN6745

Nellimissä pohdimme jo yöpaikkaa, siellä tiedämme ihanan rantamökin vuosien takaa, mutta kello ei vielä ihan kehota jäämään. Sen sijaan käymme katsomassa ihanan ortodoksikirkon, hautausmaan ja petsamolaisten kaatuneiden ja kotiseuduille jääneiden muistomerkin.

SSCN6748

Ivaloon saavumme sopivasti markkina-aikaan, ostamme mustikkapiirakkaa ja omenoita, joista myyjä sanoi ”Ne on Hettaa”. Nyt on aika etsiä paikka unille, soitamme Maija Toivaselle Inariin,ja saamme kuin saammekin pienen sievän punaisen mökin entiseen viidenkympin hintaan.

Tässä olemme olleet ainakin pari kertaa. Saunankin saamme lämmittää, kaveri pilkkoo puut, ja kuulemme tarinaa monenlaista emännän iloisesti rupatellessa illan pimentyessä. Sauna on loistoluokkaa, ja Inarinjärvi liplattelee leppoisasti. Ihana paikka!

SSCN6742

Matkalla mökille näimme muuten myös tutun Ruskapyöräilijän, etelästä kuuluu yhä myrsky-uutisia…hyvää yötä! (jatkuu)

Vastaa